Syyskuu ja keskiviikkoilta; ohjelmassa totuttuun tapaan cyclokrossia täysiä 45-60min. Kolme keskiviikkoa sitä jaksoi. Lintulammen krosseissa lajinomaisessa surkeassa säässä kulki vielä todella hyvin. Siitä pari päivää palauttelua ja sunnuntaina oli taas edessä numerolapun kiinnitystä keulaan, pyöränä tosin maasturi tälläkertaa. Kisa-aamuna teki mieli rehellisesti sanottuna vain lähteä tavalliselle pitkälle PK lenkuralle, mutta kun Oululainen maastopyöräilyn erikoisseura PK team järjesti Kempeleen Köykkyrissä 20-vuotis juhlakisan, oli vaihtoehtoja kuitenkin vain tasan yksi; osallistuminen. Olen aina tykännyt Köykkyrin radasta paljon, joten odottelin, että kisailufiilis löytyy kunhan pääsee paikan päälle. Kisan startti oli vasta iltapäivällä, joten vaikka kauan aikaa kotona arvoinkin mennäkkö paikalle pyörällä vai autolla, valitsin lopulta siirtymävälineeksi pyörän. Merkkejä laskusuhdanteesta oli siis jo kuitenkin ilmoilla, kun tämmöistä mietintää yleensäkään kävin. Tunnin ja vartin siirtymä kisapaikalle rataan tutustumisineen sujui vielä leppoisasti. Rata vaikutti kivalta, niinkuin aina, mutta vähän meinasi mielenkiinto starttaamiseen olla hukassa. Muita naisiakaan ei viivalle ilmaantunut, joten näin tiukan kisan odotus ei varsinaisesti lisännyt intoa.
Startti kuitenkin pamahti ja porukka päästettiin metsään. Siinä sitä sitten mentiin puolitoistatuntia eteenpäin, välillä tosin sivu-urillekin. Ei kiinnostanut, eikä kulkenut. Ajoin suoralta polulta metsään. Jos eteen tuli pieni kivi, niin en päässyt yli, saati sitten isommasta, tai jos sattui olemaan useampi. Alamäessä sentään kulki. Kisan ja päivän pelasti pullakahvitarjoilu maalissa, jaksoi sentään näiden avulla polkea takaisin tunnin siirtymän kotiin.
Tutustumiskierroksella kaikki meni vielä hyvin. Kuva: Tarja Kivirinta |
Kisassa sitten ei vaan onnistunut millään. Kuva: Tarja Kivirinta |
Kyllähän se alamäen jälkeen näyttää vauhdikkalta. Kuva: Tarja Kivirinta. |
Tästä pari päivää palauttelua ja mitäs sitten? Oli taas keskiviikkko. Sehän tiesi sitä, että edessä on 45-60min crossailua täysiä. Veerakin oli soitellut ja ilmoitellut tulevansa katsomaan, joten ei muuta kuin ajokamat niskaan, pyörä alle ja Hiirosen kisapaikalle. Startti kello 18 ja täysiä taas. "Täysiä" oli kuitenkin huomattavasti hitaampaa kuin aiempina keskiviikkoina. Loppua kohti meno onneksi parani, mutta vähän oli väsyä havaittavissa.
Onneksi viisastuin lopulta tässä vaiheessa ja jätin täysiä ajamiset seuraavana keskiviikkona välistä. Kroppa huuteli tavallisten PK lenkkien perään, joten annoin sille niitä.
Eilen lauantaina sitten kokeiltiin taas. Ilmassa oli sitä paljon puhuttua suuren urheilujuhlan tuntua, kun Oululainen krossisyksy sai huipennuksensa Oulun avoimissa cyclocross-mestaruuskisoissa. Paikalle oli saapunut jos jonkinlaista crossaria, pienestä isoon.
Pieni ja läski kavereina. Kuva |
Rata oli taas onnistunut ja sääkin oli ainakin lähes lajinomainen, eli melko surkea. Silti paikalla oli kuskeja siihen malliin, että yksin ei tarvinut ajella. Taas oli kivaa ja mikä parasta; taas pääsi täysiä! Kuopasta on noustu. Ja koska kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa niin tässä pieni kuvapläjäys.
Tutustumiskierroksella sai olla vielä neljä kerrosta vaatetta. Kuva: Tarja Kivirinta. |
OTC:n kilpakuskit ovat ottaneet eturivin paikat. Kuva |
Juoksuesteetkin sujui. Kuva: Tarja Kivirinta |
Kuva |
Loppukiri Kuva |
Vähän lensi rapaakin välillä. Kuva |
Minä ja Juha voitettiin crossisarjat. Kuva: Jouko Kaarteenaho. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti