sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Lenkkeilyä lähellä ja kaukana

Huh huh, kiirettä muka pitää. Vuosikin vaihtui jo ja edetään jo kovasti kohti uutta kesää ja kisakautta. Kilometrejäkin on kertynyt jalkoihin tällevuodelle jo mukava määrä pyörän päällä, mutta palataanpa kuitenkin vähän ajassa taaksepäin, sillä kaikenlaista urheilullista toimintaa tuli vielä viimevuonnakin harrastettua.

Marraskuun lopussa aloin odottelemaan jo kuumeisesti joulua, enkä vähiten siis siksi että taskuun hankittiin tuolloin lentoliput allaoleviin maisemiin.
 
Kanarian lenkkimaastoja
Joulun odotukseen kuului matkakuumeilun lisäksi tietysti myös perinteisiä juttuja, kuten pikkujoulujen viettoa. Tänäkin vuonna eräät pikkujoulut vietettiin Kempeleen Köykkyrissä, jossa tampattiin taas ylös-alas Köykkyrin laskettelurinnettä noin 500 metrin radalla. Kyseessähän oli jo viimevuonna testattu Köykkyri-Pre-X-mas-uphill-race. Ihan samanlaista flowta menoon ei löytynyt, mutta sen verran kiire oli taas rataa kiertää, että juomapullojen täydennykseenkin piti pyytää apua radan varrelle hulluutta katsomaan tulleilta kavereilta.
 
Jonossa ylös. Kuva:NUTS facebook
 
Neljään tuntiin kerkesin kiivetä Köykkyrin mäen ylös 61 kertaa ja matkaa kertyi reilut 31km. Nousuakin tuli mittarin mukaan 1840m, joka näillä tasamailla on jo melkoinen lukema. Koko pikkujouluhulluttelun ajan tamppasin rinnettä ylös-alas minkä kerkesin, mutta niin vain tästä huolimatta kolme naista kerkesi tampata vieläkin enemmän. Melko kovakuntoista sakkia oli paikan päällä, sillä neljännestäkin sijasta täytyi tosissaan pitää huolta. Keskisyke 167 kertonee, että ihan PK-lenkillä ei oltu. Rehellisesti sanottuna viimeiset kaksi ja puoli tuntia olivat melko vaikeita, mutta aika ilmeisesti kultaa muistot, sillä eiköhän sitä ensivuonna taas.. (Paikalla olijat kenties kertoisivat minun puhuneen ensivuodesta ihan jotain muuta)

Jalka nousi vielä viimeisillä minuuteillakin. Alamäkeen.
Kuva:NUTS facebook
 
Pian Köykkyrin mäentamppaushulluuden jälkeen päästiinkin sitten jo aloittelemaan hiihtokautta. Ensin Oulun Sankivaaran säilölumiladulla ja lopulta itsenäisyyspäivän aikoihin lyhyellä viikonloppuleirillä Syötteen maisemissa. Kyllä se hiihtäminen vain oli taas kivaa ja mielenterveyden kannalta on kyllä olennaista vaihtaa välillä vähän lajia.
 
Itsenäisyyspäivänlenkki Syötteellä hienossa kelissä.

Itsenäisyyspäivän jälkeen tuleva kahden viikon joululoma kanarialla alkoi tietysti kuumottelemaan jo kovasti mielessä ja lopulta saimmekin pakattua maantiepyörät laukkuihin ja kun joulukalenterista aukesi 21. luukku, nousi meillä lentokone kohti Gran Kanariaa.
 
Kahden viikon ajan aamut alkoivatkin sitten hieman lämpimämmissä olosuhteissa. Usein aamu lähti käyntiin parinkymmenen minuutin aamuhölkällä kameleita moikkaamaan. On muuten kohtuullisen paljon helpompaa käydä aamuherättelylenkillä, kun vaatekerroksia ei tarvitse pukea päälle kolmea. 
 
Aamulenkillä sai ihmetellä tällaisia kavereita.
Lyhyen aamulenkin jälkeen aamupala maistui ja kymmenen aikaan suunnattiin kohti päivän lenkkiä, jonka kesto oli yleensä 4-6h paikkeilla. Tasamaalenkeilläkin nousua kertyi väistämättä sellaiset 1000m, joten hieman tuli taas perspktiiviä siihen, mitä mäkinen maasto tarkoittaa.

Jouluaattona kiivettiin saaren korkeimmalle kohdalle, eli "Pallolle"
Korkeutta 1940m, lämpötila 10C
 
Paikalla oli muitakin suomalaisia ja saimmekin lenkeille yleensä seuraa muun muassa Lepistön  Lotasta ja Jyrkistä. Ei varmaan tarvitse erikseen mainita, että Juha siis sai enemmän seuraa Lotasta ja minä Jyrkistä :). Oli kuitenkin mukava huomata, että muutama lenkki pystyttiin ajamaan ihan porukallakin. Eihän ne toki mitään ala-PK:n huoltavia lenkkejä olleet minun mittarissani, mutta eivät onneksi mitään kohtuutonta raastoakaan.
 
 
Saaren pohjoisosassa kasvillisuus oli huomattavasti vehreämpää kuin eteläpuolella.
Viidentenä ajopäivänä tein ensimmäisen tehotreenin varsin onnistuneesti. Tämän jälkeen kropassa tapahtuikin jotain positiivista ja seuraavien päivien lenkit olivat ihan superhelpon oloisia. Aurinko paistoi, lyhyillä ajokamoilla tarkeni 1800 metrin korkeudessakin hyvin, maisemat olivat huikeita ja ajo maistui niin ylös- kuin alaspäinkin. Eipä siinä voinut kuin hymyillä.
 

Mikään mäki ei ollut niin kova, että hymy olisi hyytynyt.
(ainakaan jälkeenpäin ajateltuna)
  
Päivän lenkin jälkeen syötiin vähän ja käytiin  vähän kellumassa hotellin altaalla. Vesi oli kyllä lämmitetyssä altaassa ehkä vähän turhankin lämmintä palautumista ajatellen, mutta eipä tarvinut pohtia tarkeneeko altaaseen pulahtaa. Illalla sitten lisää ruokaa, lepoa, karttojen tutkailua ja uuden päivän speksausta.

Enemmän kuviokelluntaa kuin uintia.

Saaren eteläosan tiet tulivat kahden viikon aikana ajettua melko hyvin läpi ainakin toiseen suuntaan. Viimeiselle päivälle toki jätettiin vielä ajettavaa ja ajoinkin viimesen päivän kunniaksi Lepistön Jyrkin kanssa vielä superlenkin. Juhakin jaksoi ottaa alkuosan lenkistä rauhassa ja ajeli meidän mukana, mutta lähti sitten jossain vaiheessa menemään menojaan. Viimeiselle lenkille kertyi mittaa 150km, nousua sellaiset 3500m ja aikaakin kului 7h25min. Siinä tuli kyllä kirkkaasti ajettua ennätystiedot niin pyörän päällä vietetyssä ajassa kuin nousumetreissäkin. Kilometrejä on kertnyt enemmän ainakin kerran, mutta Ironmanin pyöräosuus ajettiinkin tasamaalla.
 
Tiukkaa serpentiininousua San Nicolasista ylöspäin.
 
Ja taas nousua. Vai olisko tuo sittenkin lasku?
 
Vielä viimeisen lenkin jälkeenkään hymy ei hyytynyt, vaikka 55h lenkkeilyä kahteen viikkoon kyllä kieltämättä hieman tuntui jaloissa. Ehkäpä hymyn piti kasvoilla reissussa tapahtunut seikka, josta viimeinen kuva kertokoon enemmän. :)