Kisakausi aluillaan

Kauan odotettu kesäloma alkoi reilu viikko sitten. Hehkuttelin facebookissakin kuinka seuraavat kymmenen viikkoa vain uisin, pyöräilisin ja juoksisin. Yleensä koulujen päättyessä olen ollut pari päivää ihan väsyksissä, mutta nyt olo oli mukavan pirteä ja  kesäloman kunniaksi sainkin heti lauantaina tehtyä mukavan 3,5 tunnin pyörä-juoksulenkuran. Sunnuntaina alkoi kuitenkin heti jo vähän vastustaa kesälomasuunnitelmien toteuttaminen.

Sunnuntaina suuntasin aamulla uimahallille maantiepyörällä,  jonka olin pukenut juhla-asuun, eli treenikiekot olivat vaihtuneet kisakiekkoihin. Klo 10:00 oli starttaamassa Oulujokiajo, joka on paikallinen kuntoajo, mutta perinteisesti kärjessä kuntoillaan kovaa ja ratkotaan samalla epävirallinen Oulun maantiemestaruus. Naisilla tässä ei kovin paljon kyllä ole yleensä saumaa voittaa, sillä naiset ja miehet ajavat samaa sarjaa Hyvä ja kovavauhtinen, reilun sadan kilsan ajo miesporukassa oli kuitenkin itsellä hakusessa.

 

Kisa Kuntoajo lähti liikkeelle 4km:n saattoajolla, jonka jälkeen kiihdytettiin hiljalleen matkavauhtiin. Pidin huolta siitä, että olin alkumatkasta sijoittuneena melko kärkeen, etten tipahtaisi vahingossakaan miesten pääjoukosta. Jossain vaiheessa pääjoukko olikin muodostunut ja kärjessä rakennettiin hetken aikaa irtiottoa Oulun pieniin ylämäkikinkamiin. Oma meno tuntui mukavalta ja helpolta kun irtioton lähdettyä meno rauhoittui vielä entisestään tasaisemmaksi. Siinä sitä sitten ajeltiin, kunnes keskellä ei-mitään alkoi pyörän takapää tuntumaan vähän kummalta. Muutaman kilsan vielä jatkoin, mutta kun pienikin epätasainen kohta tiessä alkoi tuntumaan kummalta, vilkaisin takakiekkoa; rengas oli lähes tyhjä! Asia piti vielä varmistaa kanssapyöräilijältä, kun en meinannut uskoa, mutta niin vain piti jättää ajo n. 45km:n kohdalle ja tuli elämäni toinen DNF tuloslistalle. Onneksi pääsin erään Oululaisen herrasmiehen kyytiin seuraamaan kisaa pyörineni, sillä huoltoautosta ei näkynyt koko kisan aikana vilaustakaan.

Renkaan tyhjeneminen harmitti, mutta pahempaa harmitusta oli vielä tulossa, kun seuraavana yönä alkoi tyhjenemään myös tyttö. Mahassa myllersikin lähes koko ensimmäisen lomaviikon ja olo normalisoitui vasta perjantaiksi. Perjantaiaamuna kävin koittamassa pyörän päällä josko maha jo kestäisi reippaampaa menoa ja kestihän se. Tämähän tarkoitti sitä, että märkäpuku ja lenkkarit pakattiin reppuun ja reppu sekä pyörä autoon. Auton nokan suuntasin illaksi Oulaisten Piipsjärveä kohti, jossa käytiin mukavassa kyläkisa hengesssä triathlonin supersprintti, jossa  matkoina  oli 400m-10km-5km. Ilman lämpötila ei ollut triathlonkisaan ihan paras mahdollinen, sillä mittari näytti +13 astetta ja tuulikin oli melkoisen voimakasta. Parikymmentä olosuhteita uhmaavaa triathlonistia oli kuitenkin löytänyt tiensä paikan päälle.
 

Talvivaatteet olivat tarpeen.

 Jos oli ilma kylmää, niin vesi vasta kylmää olikin, ei onneksi mitään ihan mahdotonta kuitenkaan, virallisesti ilmeisesti +14 asteista. Kylmää vettä pahempaa olikin uinnissa kova tuuli ja sitä myöten kova, terävä aallokko. Lisäksi poijut olivat   korkeintaan jalkapallon kokoisia, joten eihän niitä meinannut nähdä mitenkään kun vielä ilta-aurinkokin nätisti paisteli silmään. Rehellisesti sanottuna en ole koskaan tehnyt yhtä huonoa uintia kisassa. Mutta oli siellä ilmeisestii vaikeaa muillakin ja ihmeen kaupalla pääsin rantautumaan koko porukasta luullakseni toisena. Pyörä kulki puuskittaisesta kovasta tuulesta huolimatta yllättävän mukavasti. Kaksi miestä pääsi pyörällä ohitseni, mutta itsekin sain yhden viestijoukkueen pyöräilijän kiinni. Vaihto sujui rutiinilla melko nopeasti, mitä nyt yksi puu meinasi unohtua kiertää ja jouduin hieman palaamaan taaksepäin. Juoksussa ensimmäiset kilsat sujuivat kohmeisia jalkoja lämmitellessä, mutta vauhti oli kohmeesta huolimatta ihan kohtalaista. Kun jalat sitten vihdoin lämpenivät ja lisäsin vähän vauhtia alkoi maha yhtäkkiä ilmoittamaan, ettei halunnut, että etenisin niin reippaasti. Koitin jopa pysähtymistaktiikkaa, kun takanakaan ei näkynyt ketään. Ei toiminut pysähtyminen ja vauhti hidastui aika paljon hetkeksi, kunnes yhtäkkiä alamäkeen rullaillessa sain rentouduttua sen verran, että mahaongelma katosi ja vauhti nousi itseasiassa melko hyväksikin viimeiselle 1,5km:lle. Maaliin sain vielä otettua pienen loppukirinkin, kun pääsin kuittaamaan aiemmin ohitseni juosseen miehen selän:) Naisten voitto siis tuli kotiin ja miehissäkin oisin ollut neljäs. Tulokset

 

Majakkatriathlonista ajelin kotiin syömään ja nukkumaan ihan vain herätäkseni kohta taas uuteen kisapäivään. Lauantaina pakattiinkin autoon maastopyörät ja suunnattiin XC-kisaan Raaheen. Oma pikkupyöräinen Giantini ei ollut kisaan valitettavasti ihan yhtä valmis kuin minä, sillä keulan toiminta oli lähes olematonta, mutta en antanut asian häiritä, vaan ajattelin saavani joka tapauksessa hyvän 1,5tunnin kovemman ajon. Kisa lähtikin liikkeelle varsin mallikkaasti. Ratakin vaikutti varsin mukavalta. Oli melko paljon pururataa, mutta myös kivaa  singletrack-polkua, mikä ei ollut kuitenkaan mitenkään ylitsepääsemättömän teknistä. Jostain kumman syystä rata kuitenkin muuttui kierrosmäärän kasvaessa yhä teknisemmäksi ja teknisemmäksi. Kivet kasvoivat isommiksi ja terävämmiksi ja juuret työntyivät maasta aina vaan liukkaampina. Pyörän toimintakin tuntui koko ajan vaan heikkenevän ja heikkenevän. Heli pyyhälsi jossain kolmannen kierroksen kohdalla lopullisesti ohi, eikä ollut mitään jakoa lähteä matkaan mukaan. Helin selkä kaikkosikin melko nopeasti näkyvistä ja minä jäin taistelemaan yksin kiviä vastaan. Viimeisellä kierroksella yritin vähän vielä rauhoittaa menoa saadakseni sujuvamaa ajoa, mutta ajovirheitä tuli hitaammasssa vauhdissa vaan entistäkin enemmän. Olin muuten melko onnellinen kun maali lopulta tuli vastaan ja sain vetää lenkkarit jalkaan kolmen kilsan reipasta juoksua varten! Olipa muuten mukavaa juosta!:) Kisan tulokset kierrosaikoineen ovat nähtävissä Täältä.

 

Kuva: Mikael Erkkilä

 

Vähän aikaa sain kyllä kisan ja juoksun jälkeen puhutella itseäni; Oliko mitään järkeä lähteä ajamaan XC-kisaa toimimattomalla, lähes täysjäykällä pyörällä kun maastopyörälenkkejäkin oli tälle vuodelle takana tasan yksi? Olikohan varmasti viisasta neljän päivän "tyhjennysharjoituksen" jälkeen tehdä kaksi kovatehoista suoritusta peräkkäin vain vajaan vuorokauden palautumisajalla?  Melko pian sain kuitenkin todettua, että sain kyllä ihan sen mitä kisalta halusinkin; puolentoista tunnin kovan VK-vedon ja päälle vielä oikeastaan tosi hyvän juoksunkin. Sen verran nyt ehkä jäi hampaankoloon, että keula pitää saada kuntoon ennen seuraavaa kertaa, milloin se ikinä tuleekaan. Lähitulevaisuudessa nimittäin ajokkina tulee toimimaan  vain maantiepyörä.