Triathlonia: SM-sprintti, pyöräilyä: Hyypänlaakson maantie

Pari viikkoa sitten, eli viikko ennen juhannusta oli edessä kesän ensimmäiset varsinaiset kisat. Lauantaille oli tarjolla triathlonin SM-sprinttiä ja sunnuntaille maantiekisaa Kauhajoella, joten tässäpä pientä raporttia kesän ensimmäisistä koitoksista.

Kisaviikonloppu alkoi perjantai-illan auton pakkauksella ja  ajomatkalla Jyväskylään. Suunnitelmana oli, että minä käväisisin Jyväskylästä aamulla mutkan Himoksella kisaamassa triathlonin SM-sprintin ja tulisin puolen päivän jälkeen huoltamaan Juhaa Jyväskylään Laajavuoren maastomaratonille.

Himoksella tosiaan oli yleisen sarjan startit jo klo 9:00 aamulla, joten aamuherätys oli melko aikainen, enkä voi varsinaisesti sanoa, että aikataulu olisi ollut itselle ihan se kaikkein helpoin ja mieleisin. Vieläpä kun auton mittari näytti matkalla lämpötilaksi kahdeksaa astetta, ei fiilis kisapaikalla ollut alkuun hirveän korkealla. Onneksi paikalla näkyi kuitenkin paljon tuttuja, joiden kanssa oli kiva vaihtaa kuulumisia ennen kisaa ja pikkuhiljaa lämpötilan noustessa alkoi nousemaan kisafiiliskin.

Ennen kilpailua kävin ajamassa pyöräreitin läpi ja viedessäni pyörää vaihtoalueelle huomasin takarenkaan vajentuneen. Aikaa ei enää ollut läheä hakemaan pumppua tai uutta takakiekkoa autolta, joten puikkelehdin vähän epätoivoisena pitkin vaihtoaluetta pumppua etsien. Onneksi silmiini pian osuikin yksi pumppu, jota lainasin hädässäni ihan omalla luvallani, kun pumpun omistajaakaan ei näkynyt missään. Kiitosta lainasta siis! en kyllä vieläkään tiedä kenen pumppu oli, mutta tulihan se tarpeeseen. Vähän kiirehän siinä sitten lopulta tuli vetämään märkäpukua päälle ja totuttautumaan kylmään +15 asteiseen veteen, mutta hetken aikaa sain onneksi vedessä oltua ennen starttia.

Miesten yleinen sarja jo matkalla, naiset vielä odottelee vuoroaan.
Kuva: Niina Salokorpi

Startti siis pamahti klo 9:05, viisi minuuttia miesten perään. Meidän lähdössämme oli yleisen sarjan lisäksi kaikki nuorten sarjat, joten startti oli ihan kivan kokoinen  Uinti lähti vähän tahmeasti liikkeelle, mutta niinhän se mulla yleensäkin menee, että en vaan omaa minkäänlaista lähtökiihdytystä. Tällä kertaa tahmeus vain jäi päälle koko uinnin ajaksi. Vielä kun viimeisellä poijunvälillä uin kohtuullisen vinoon vasemmalle, pääsi kärki karkaamaan vähän liian kauaksi. Viikossa ei näköjään muutenkaan pääse ihan sellaiseen uintikuntoon, mitä näissä kisoissa nykyään tarvittaisiin ja muutama avovesiuintikin voisi olla ennen kisoja hyvä idea.

 

Vaihtomäki. Jokaisen osuuden jälkeen ylös, pariin kertaan myös alas.
Kuva: Niina Salokorpi

 

 

Vauhdilla kohti pyöräosuutta.
Syksyn cyclocrosstreenit näkyi, kun pyörän päälle onnistui hypätä hienosti!
Kuva:Niina Salokorpi

 

Uinnin ja vaihdon  jälkeen eroa edelle ehtineisiin oli reilu puoli minuuttia, joten lähdin tietysti pyörällä jahtaamaan kärkeä kovaa. Pian poiminkin pari kovempaa uinutta tyttöä mukaan vuorovetoon. Pyöräosuus ajettiin kolmena reilun 6km:n kierroksena, joten tilanteen muihin kisailijoihin pääsi havaitsemaan hyvin. Mieli piristyikin kummasti, kun huomasin, että ero edellä ajaviin Miraan, Anniin, Venlaan ja venäläisiin naisiin ei juurikaan kasvanut. Oma pyöräjalkakin tuntui vahvalta, joten tein ihan mielelläni vetotöitä, kun välillä kuitenkin pääsin  hetkeksi lepäämään peesiin. Pyöräilyn loppupuolella otin vetovuoron, sillä loppuosuus pyöräilyssä oli teknistä mutkaa ja kapeaa puolitettua pyörätietä, jossa ei mitenkään pääsisi enää ohittamaan. vaihtoon pääsinkin ihan mukavissa tunnelmissa ja jopa odotin juoksuosuutta.

Juoksu lähti käyntiin ihan hyvin kohmeisista varpaista huolimatta, olihan menomatka 2,5km:n päähän kääntöpaikalle enimmäkseen laskuvoittoinen ja myötätuulikin auttoi matkan tekoa. Takaisinpäin tullessa pari naista juoksivat ohi sellaisella kyydillä, että siihen ei omilla juoksujaloilla ollut mitään asiaa. Tämän jälkeen takana ei enää näkynytkään ketään, meno vähän latistui ja jalatkin tuntuivat jo melko tyhjiltä. Lopputulosten valossa ilmeisesti yksi nainen pääsi vielä ihan lopussakin kuittaamaan ohitseni, mutta itselle jäi vähän hämäräksi missä tämä tapahtui. Jäinkin miettimään, että enkö oikeasti juossut maaliin asti? Oliko ajanottomatto ehkä vasta jossain maalikaaren jälkeen? Lopputuloksissa olin sijalla 10. ja SM 8.(mukana kaksi venäläistä naista), enkä tietystikään ollut tuloslistaan kovinkaan tyytyväinen, mutta se oli semmoinen kisa se ja toivon mukaan se valmisti taas hieman seuraaviin triathlonkoitoksiin. Loppupäivä menikin Jyväskylässä sadetta pidellessä ja maastomaratonkisaa seuratessa, raskasta hommaa.

 

Lauantai-iltana kisapäivän päätteeksi suunnattiin auton nokka sitten kohti Kauhajokea, jossa ajettiin sunnuntaina Hyypänlaakson maantiekisat. Naisten lähtö oli yhdistetty miesten kilpasarjan ja master A-luokan lähtöön, joten ihan kivan kokoisesta startista oli kysymys, vaikka naisia kisassa olikin mukana vain viisi. Startti tapahtui aamulla kymmeneltä melko koleassa säässä ja olinkin varustautunut kesäiseen kisaan lähes talvivarustein. Onneksi, sillä parinkymmenen kilometrin jälkeen alkoi taukoamaton vesisade ja ajamisen ilo alkoi kadota samaa vauhtia vaatteiden kastumisen kanssa.

 

Kisa ajettiin yhtenä 110km:n lenkkinä, joten keskeyttäminen ei tullut kysymykseen, vaikka kädet jäätyivät lähes kiinni ohjaustankoon ja tunto alkoi kadota sormista. Nopein tapa päästä takaisin kilpailukeskukseen oli kuitenkin ajaa pääjoukon mukana maaliin, joten vaihtoehtoja ei oikeastaan ollut. Sade onneksi lakkasi ehkä n.40km ennen maalia ja loppumatkalla tiekin muuttui taas kuivaksi. Kuivalla tiellä jalat alkoivat onneksi taas vähän lämpenemään ja maalikin tuli lopulta aika yhtäkkiä vastaan. Ajoin maaliin pääjoukon mukana ja toisena naisena. Toivottavasti kisasta jäi jalkoihin jotain muistijälkiä, vaikka välillä olikin vähän synkkää. Saisi kyllä tulla jo oikeasti kunnon kesä ja helteet!

 

 

 

 

Kisakausi aluillaan

Kauan odotettu kesäloma alkoi reilu viikko sitten. Hehkuttelin facebookissakin kuinka seuraavat kymmenen viikkoa vain uisin, pyöräilisin ja juoksisin. Yleensä koulujen päättyessä olen ollut pari päivää ihan väsyksissä, mutta nyt olo oli mukavan pirteä ja  kesäloman kunniaksi sainkin heti lauantaina tehtyä mukavan 3,5 tunnin pyörä-juoksulenkuran. Sunnuntaina alkoi kuitenkin heti jo vähän vastustaa kesälomasuunnitelmien toteuttaminen.

Sunnuntaina suuntasin aamulla uimahallille maantiepyörällä,  jonka olin pukenut juhla-asuun, eli treenikiekot olivat vaihtuneet kisakiekkoihin. Klo 10:00 oli starttaamassa Oulujokiajo, joka on paikallinen kuntoajo, mutta perinteisesti kärjessä kuntoillaan kovaa ja ratkotaan samalla epävirallinen Oulun maantiemestaruus. Naisilla tässä ei kovin paljon kyllä ole yleensä saumaa voittaa, sillä naiset ja miehet ajavat samaa sarjaa Hyvä ja kovavauhtinen, reilun sadan kilsan ajo miesporukassa oli kuitenkin itsellä hakusessa.

 

Kisa Kuntoajo lähti liikkeelle 4km:n saattoajolla, jonka jälkeen kiihdytettiin hiljalleen matkavauhtiin. Pidin huolta siitä, että olin alkumatkasta sijoittuneena melko kärkeen, etten tipahtaisi vahingossakaan miesten pääjoukosta. Jossain vaiheessa pääjoukko olikin muodostunut ja kärjessä rakennettiin hetken aikaa irtiottoa Oulun pieniin ylämäkikinkamiin. Oma meno tuntui mukavalta ja helpolta kun irtioton lähdettyä meno rauhoittui vielä entisestään tasaisemmaksi. Siinä sitä sitten ajeltiin, kunnes keskellä ei-mitään alkoi pyörän takapää tuntumaan vähän kummalta. Muutaman kilsan vielä jatkoin, mutta kun pienikin epätasainen kohta tiessä alkoi tuntumaan kummalta, vilkaisin takakiekkoa; rengas oli lähes tyhjä! Asia piti vielä varmistaa kanssapyöräilijältä, kun en meinannut uskoa, mutta niin vain piti jättää ajo n. 45km:n kohdalle ja tuli elämäni toinen DNF tuloslistalle. Onneksi pääsin erään Oululaisen herrasmiehen kyytiin seuraamaan kisaa pyörineni, sillä huoltoautosta ei näkynyt koko kisan aikana vilaustakaan.

Renkaan tyhjeneminen harmitti, mutta pahempaa harmitusta oli vielä tulossa, kun seuraavana yönä alkoi tyhjenemään myös tyttö. Mahassa myllersikin lähes koko ensimmäisen lomaviikon ja olo normalisoitui vasta perjantaiksi. Perjantaiaamuna kävin koittamassa pyörän päällä josko maha jo kestäisi reippaampaa menoa ja kestihän se. Tämähän tarkoitti sitä, että märkäpuku ja lenkkarit pakattiin reppuun ja reppu sekä pyörä autoon. Auton nokan suuntasin illaksi Oulaisten Piipsjärveä kohti, jossa käytiin mukavassa kyläkisa hengesssä triathlonin supersprintti, jossa  matkoina  oli 400m-10km-5km. Ilman lämpötila ei ollut triathlonkisaan ihan paras mahdollinen, sillä mittari näytti +13 astetta ja tuulikin oli melkoisen voimakasta. Parikymmentä olosuhteita uhmaavaa triathlonistia oli kuitenkin löytänyt tiensä paikan päälle.
 

Talvivaatteet olivat tarpeen.

 Jos oli ilma kylmää, niin vesi vasta kylmää olikin, ei onneksi mitään ihan mahdotonta kuitenkaan, virallisesti ilmeisesti +14 asteista. Kylmää vettä pahempaa olikin uinnissa kova tuuli ja sitä myöten kova, terävä aallokko. Lisäksi poijut olivat   korkeintaan jalkapallon kokoisia, joten eihän niitä meinannut nähdä mitenkään kun vielä ilta-aurinkokin nätisti paisteli silmään. Rehellisesti sanottuna en ole koskaan tehnyt yhtä huonoa uintia kisassa. Mutta oli siellä ilmeisestii vaikeaa muillakin ja ihmeen kaupalla pääsin rantautumaan koko porukasta luullakseni toisena. Pyörä kulki puuskittaisesta kovasta tuulesta huolimatta yllättävän mukavasti. Kaksi miestä pääsi pyörällä ohitseni, mutta itsekin sain yhden viestijoukkueen pyöräilijän kiinni. Vaihto sujui rutiinilla melko nopeasti, mitä nyt yksi puu meinasi unohtua kiertää ja jouduin hieman palaamaan taaksepäin. Juoksussa ensimmäiset kilsat sujuivat kohmeisia jalkoja lämmitellessä, mutta vauhti oli kohmeesta huolimatta ihan kohtalaista. Kun jalat sitten vihdoin lämpenivät ja lisäsin vähän vauhtia alkoi maha yhtäkkiä ilmoittamaan, ettei halunnut, että etenisin niin reippaasti. Koitin jopa pysähtymistaktiikkaa, kun takanakaan ei näkynyt ketään. Ei toiminut pysähtyminen ja vauhti hidastui aika paljon hetkeksi, kunnes yhtäkkiä alamäkeen rullaillessa sain rentouduttua sen verran, että mahaongelma katosi ja vauhti nousi itseasiassa melko hyväksikin viimeiselle 1,5km:lle. Maaliin sain vielä otettua pienen loppukirinkin, kun pääsin kuittaamaan aiemmin ohitseni juosseen miehen selän:) Naisten voitto siis tuli kotiin ja miehissäkin oisin ollut neljäs. Tulokset

 

Majakkatriathlonista ajelin kotiin syömään ja nukkumaan ihan vain herätäkseni kohta taas uuteen kisapäivään. Lauantaina pakattiinkin autoon maastopyörät ja suunnattiin XC-kisaan Raaheen. Oma pikkupyöräinen Giantini ei ollut kisaan valitettavasti ihan yhtä valmis kuin minä, sillä keulan toiminta oli lähes olematonta, mutta en antanut asian häiritä, vaan ajattelin saavani joka tapauksessa hyvän 1,5tunnin kovemman ajon. Kisa lähtikin liikkeelle varsin mallikkaasti. Ratakin vaikutti varsin mukavalta. Oli melko paljon pururataa, mutta myös kivaa  singletrack-polkua, mikä ei ollut kuitenkaan mitenkään ylitsepääsemättömän teknistä. Jostain kumman syystä rata kuitenkin muuttui kierrosmäärän kasvaessa yhä teknisemmäksi ja teknisemmäksi. Kivet kasvoivat isommiksi ja terävämmiksi ja juuret työntyivät maasta aina vaan liukkaampina. Pyörän toimintakin tuntui koko ajan vaan heikkenevän ja heikkenevän. Heli pyyhälsi jossain kolmannen kierroksen kohdalla lopullisesti ohi, eikä ollut mitään jakoa lähteä matkaan mukaan. Helin selkä kaikkosikin melko nopeasti näkyvistä ja minä jäin taistelemaan yksin kiviä vastaan. Viimeisellä kierroksella yritin vähän vielä rauhoittaa menoa saadakseni sujuvamaa ajoa, mutta ajovirheitä tuli hitaammasssa vauhdissa vaan entistäkin enemmän. Olin muuten melko onnellinen kun maali lopulta tuli vastaan ja sain vetää lenkkarit jalkaan kolmen kilsan reipasta juoksua varten! Olipa muuten mukavaa juosta!:) Kisan tulokset kierrosaikoineen ovat nähtävissä Täältä.

 

Kuva: Mikael Erkkilä

 

Vähän aikaa sain kyllä kisan ja juoksun jälkeen puhutella itseäni; Oliko mitään järkeä lähteä ajamaan XC-kisaa toimimattomalla, lähes täysjäykällä pyörällä kun maastopyörälenkkejäkin oli tälle vuodelle takana tasan yksi? Olikohan varmasti viisasta neljän päivän "tyhjennysharjoituksen" jälkeen tehdä kaksi kovatehoista suoritusta peräkkäin vain vajaan vuorokauden palautumisajalla?  Melko pian sain kuitenkin todettua, että sain kyllä ihan sen mitä kisalta halusinkin; puolentoista tunnin kovan VK-vedon ja päälle vielä oikeastaan tosi hyvän juoksunkin. Sen verran nyt ehkä jäi hampaankoloon, että keula pitää saada kuntoon ennen seuraavaa kertaa, milloin se ikinä tuleekaan. Lähitulevaisuudessa nimittäin ajokkina tulee toimimaan  vain maantiepyörä.