Ohhoh. Kylläpä aika juoksee. Työt ovat alkaneet, triathlonkausi alkaa olla taputeltu ja maastopyörä on saanut jo reippaasti ulkoilutusta, mutta ennen suurempaa maastohehkutusta, palataanpa ajassa vähän taaksepäin. Joroisten jälkeen pidin kisavapaan viikonlopun. Jos siis reissua Lahteen ja maastomaratonin seuraamista huoltopaikalta voi kisavapaaksi viikonlopuksi laskea.
Seuraavana viikonloppuna elokuun alussa olikin sitten kotikisaa tarjolla Haukiputaan Virpiniemessä. Taivaalta pilkotteli jokin kirkas valoilmiö, jota ei ollut kovinkaan paljon kesän aikana näkynyt, joten päätin lähteä kisaamaan. Matkavaihtoehtoina oli sprinttiä tai perusmatkaa, joista valitsin sprintin, koska Kuopion SM-kisaan oli aikaa enää viikko.
Kisa itsessään sujui leppoisasti hyvällä mielellä. Uinti oli meressä, enkä pienessä aallokossa ihan saanut 500 metrin matkalla tarvittavaa puristusta uintiin, pyörä kulki ehkä hieman yllättäenkin vahvalla fiiliksellä hyvää vauhtia. Sen verran rennosti sai kuitenkin ajella, että kerkesin huomioimaan myös kannustajia ja vilkuttelemaan matkan varrella tutuille :) Oli kiva huomata, että pyörä kulki ja kerkesin matkan aikana oppimaan myös jotain mukulakivikorotuksiin ajamisesta tempopyörällä. Vaihtoon tulin naisten kärjessä, mutta tiesin, että takaa tulisivat superjuoksijat Pauliina Kanervo ja Heidi Horttanainen. Juoksukin lähti käyntiin kuitenkin ihan hyvin. Puolessa välissä Pauliina kiisi kuitenkin odotetusti ohi. Kilpailijaluonteeni käski tietysti jalkoja nostamaan vauhtia, mikä kostautui parinsadan metrin jälkeen kovana pistoksena ja vauhti romahti todella alas ehkä kilometriksi. Viimeinen kilsa tuli taas parempaa kyytiä kun pistos hellitti. Takana alkoi sitäpaitsi vilkkumaan myös Heidin kisa-asu, joten sain ihan hyvin vielä puristettua loppuun vauhtia. Maaliin siis toisena naisena.
Tulokset täältä
|
Virpassa juoksuosuudella.
Kuva: Heini :) |
Kisasta jäi hyvä fiilis ja aloin luottavaisena odottelemaan seuraavan viikon Kuopion perusmatkan SM-kisaa. Kuopion kisa on ehdottomasti yksi suosikkikisoistani. Perusmatka on matkana miellyttävä; ei mikään sprintti, mutta kuitenkin vauhdikas. Lisäksi pyöräreitti Kuopiossa on ehdottomasti parhaimmasta päästä, mitä peesivapaissa kisoissa on. Reitiltä löytyy kortteliosuutta, mukulakivipätkiä, sekä tiukkaa nousua ja vauhdikasta laskua. Juuri tällainen reitti peesivapaissa kisoissa mielestäni kuuluukin olla, sillä reitin ominaisuudet antavat mahdollisuuden tehdä ratkaisuja jo pyöräosuudella, toisin kuin esimerkiksi alkukesän Himoksen sprintissä, jossa ajettiin suoraa, lähes tasaista tietä edestakaisin. Yritäpä siinä sitten tiputtaa joku peesistä.
Lähtölista Kuopiossa näytti kovalta, vaikka muutama kova nimi listalta puuttuikin. Uskoin kuitenkin Kuopion pyöräosuuden kaikessa hauskuudessaan sopivan omille ominaisuuksilleni hyvin ja luotto omaan suorituskykyynkin oli kohtuullisen hyvällä tasolla, joten kisaa oli varsin mukava odotella ja perjantai-illan kisa-alueella kiertely nostatti fiilistä edelleen.
Lopulta kkisa starttasi lauantaina 12:35. Startin jälkeen uin hetken täysin samaa vauhtia vierestäni startanneiden Anni Antikaisen ja N-23 sarjassa kisanneen Sanna Seppälän kanssa. Sannan kanssa käsivetorytmi ja hapetuskin osui ihan yksiin, joten pian siirryin suosiolla Sannan peesiin ja ilmeisesti Anni siirtyi vastaavasti minun peesiini. Sanna hoiti suuunnistushomman hyvin kärjessä ja itse tyydyin vilkaisemaan vain melko harvakseltaan, että poijut lähestyivät edessäpäin oikeassa suunnassa. Uinti tuntui todella helpolle ja mukavalle. Ehkä olisi voinut vähän puristusta olla enemmän, mutta toisaalta ykkösryhmän vauhtiin en olisi kyennyt, sillä edelle karannut ryhmä meni jo huomattavan paljon kovempaa. Uinnissa edelle siis karkasivat venäläinen Alexandra Razarenova, sekä suomalaisista supertriathlonisti Kaisa Lehtonen, sekä Parviaisen siskokset. Uinnista rantauduttiin siis Sanna, minä ja Anni kaikki yhtäaikaa. Uintiaika oli heikohko, mutta ehkäpä melko kova aallokko vaikutti asiaan.
Anni teki ihan supernopean vaihdon ja kerkesi pyörän päälle hieman ennen minua. Pyörän päälle hypätessäni kuulin kuulutuksista, että Hyvärisen Heidi tulee pian perässäni. Siinä hetkessä piti tehdä päätös odottaako Heidiä vai alkaako ajamaan Annia yksin kiinni, peesivapaassa kisassa kun yksin koko matkan ajaminen on ehkä vähän turhaa. Päädyin Heidiin, sillä uskoin Heidin olevan hyvässä kunnossa ja vahva pyörällä. Heidin kanssa aloitettinkin hyvä vuoroveto ja saimme Annin kiinni reilun viiden kilometrin jälkeen, jonka jälkeen vuorovetoa jatkettiin kolmestaan. Kierroksen lopussa saimme vielä Erika Parviasen kiinni ja koossa oli neljän hengen pyöräporukka. Tämä oli tietysti mun mielestä liian iso porukka, varsinkin kun kaikki tytöt olivat lähtökohtaisesti vahvempia juoksijoita. Ajattelin siis, että nyt yritetään jättää porukasta muutama tyttö ja iskinkin alkukierroksen mutkiin tarkoituksena harventaa porukkaa. Eroa tulikin heti, mutta harmikseni eroa tuli kaikkiin, enkä halunnut alkaa kuitenkaan yksin ajamaan jäljellä olevaa 30km:n matkaa. Niinpä rullailin hetken ja odotin taas tyttöjä, joille minun puuhat näyttivät ilmeisesti järjettömiltä tai kummallisilta, sillä siellä puisteltiin päätä. Hih, nauratti. Toisella kierroksella saimme kiinni toisenkin Parviaisen siskoksista, joten meidän edellämme meni enää Kaisa ja venäläinen Razarenova. Ryhmämme piti ihan hyvää vauhtia ja kyllähän se vaan olikin hauskaa kurvailla korttelipätkällä ja vauhdikkaissa alamäissä. En tiedä tarkkaan missä kohtaa porukastamme tippui ensin Erika ja sitten Heidi, mutta kolmannen kierroksen alkupuolella meitä oli periaatteessa jäljellä enää Anni, minä ja Henrika, mutta käytännössä kuitenkin enää Anni ja minä, sillä Henrikalla piti hermot, eikä hän tehnyt vetovuoroja kuin kaksi kertaa, nekin vähän pakotettuna. Annin kanssa tuli tehtyä melko tasaisesti töitä, joten irtiottohalut heikkenivät myös minulla, vaikka tiesinkin, että tytöt meinisivät juoksussa heti menojaan.
Vaihtoon tultiin siis kokonaiskisan sijoilla 3-5 ja SM-sijoilla 2-4. Tytöt karkasivat jo vaihdossa ja itsellä olikin ajatuksena tehdä vain oma juoksu, jolla tulee mitä tulee. Taaksepäin oli kuitenkin saatu minuuttikaupalla matkaa. Juoksun alku lähti ihan omaa hyvää vauhtia liikkeelle. Ehkä noin kilometrin jälkeen alkoi kuitenkin lyhyissä kisoissa vaivaava pistos taas nostaa itseään esille. Pistos alkoi pienenä, mutta kääntöpaikalle tultaessa kävi jo oikeasti kipeääkin. Kolmen kilometrin kohdalle taistelin, mutta sitten oli pakko kokeilla pysähtymistaktiikkaa, jos helpottaisi. Ei toiminut tämä tälläkertaa ja matka jatkui suuressa harmituksessa lähes kaksinkerroin kävellen. Kääntelin jo numerolappua pois näkyvistä ja päätin, että tänään en pääse maaliin asti. Onneksi Oululainen Hanhelan Samu juoksu 19-vuotiaiden kärjessä vastaan ja käski kovasti alkaa juoksemaan. Hetken aikaa taas juoksinkin, sitten kävelin, sitten juoksin, sitten kävelin, sillä pistos ei vaan meinannut hellittää ollenkaan. Kääntöpaikkaa lähestyttäessä pystyin onneksi taas juoksemaan jotenkin, joten kaarsin kuitenkin kaikista mielessä tehdyistä päätöksistä huolimatta toiselle kierrokselle. Jossain vaiheessa ohitseni oli juossut kevyellä askeleellaan Maria Söderström, mutta seuraaviin naisiin oli vielä aikapaljon turvaväliä.
Toisella kierroksella juoksu sujui hyvin vaihtelevasti. Täysin tasaisella alustalla meno oli paikoitellen ihan hyvää, mutta pienikin rytminmuutos käännöksessä, ylä- tai alamäessä aiheutti ongelmia. Viimeisen kilometrin alkaessa ohitseni pyyhkäisi vielä Susanna Huttunen, jonka annoin ihan suosiolla mennä, sillä olin henkisesti jo vähän luovuttanut eikä halua rytminmuutoksiin kertakaikkiaan enää ollut. Maaliin kuitenkin pääsin ja sijoitus oli SM-kisan 6. (kokonaiskisan 7.) eli sijoitus oli loppujenlopuksi aika hyvä surkeasta "juoksusta" huolimatta. Taaksekin jäi sitäpaitsi vielä muutama kova nimi. Maalissa piti puhallella hetki rankkaa reissua,, mutta yllättävän äkkiä pääsin juoksupettymyksestä yli. Kokonaisuudessa reissu taisi jäädä kuitenkin plussan puolelle, sillä uinti oli helppoa ja erityisesti pyörällä oli vaan niin hauskaa kiihdytellä Kuopion mutkissa, mukulakivillä sekä mäissä, eikä sijoituskaan olisi paremmalla juoksulla ollut loppujenlopuksi kuin yhden pykälän parempi. Kamoja autoon pakkaillessa sain myös Helsingin suunnasta vähän vinkkiä siihen, mistä lyhyiden, maantiepyörällä ajettujen peesivapaiden trikisojen juoksuongelmat ehkä johtuvat. Asiaa täytyy varmaan ensivuonna vähän tutkailla. Nyt kuitenkin pikkuhiljaa kohti syyskautta. Eli ohjelmassa maastopyöräilyä ja kohta alkaa jo kauan odotetttu krossikkausikin!