Stage 1, Heinäpää
Oujee, Oulun krossisyksy starttasi pienen odottelujakson jälkeen lopulta syyskuun toisen viikon keskiviikkona oululaisittain jo legendaarisella Heinäpään krossiradalla. Oulun krossiskenen huhuttiin kehittyneen uusiin sfääreihin vuoden aikana, joten odotusarvot ensimmäisiä krosseja kohtaan oli jo melkoisen korkealla.
Lopulta kun krossikauden avaus oli käsillä suuntasin työpäivän jälkeen Heinpäähän, jossa krossailijoita; tuttuja ja todella paljon myös tuntemattomia pyörikin jo pyörineen ympäriinsä. Numerolappuja kiinniteltiin pyöriin, renkaiden paineita tarkasteltiin ja pian alkoi itsellänikin tuntua yhtäkkiä mahan pohjassa jotain kummaa. Oliko siellä pientä jännitystä? Muutamaa minuuttia ennen kuutta huikea määrä, tarkemmin sanottuna 91 krossailijaa asettui lähtöasemiin ja startin tapahduttua liikkeelle lähdettiin... no...täysiä tietty! Noin sekunti startin jälkeen syke hakkasikin jo maksimialueella ja pysytteli siellä seuraavat kaksikymmentä minuuttia.
Kuva: Katri Ellilä |
Puolenvälin kieppeillä itselleni iski pieni välikuolema, jota kesti parin kierroksen verran, kunnes viidennen kierroksen loppupuolella vilkaisu taakse kertoi, että kärjessä ajanut Juha lähestyi kovaa vauhtia ja oli ottamassa kierroksella kiinni. Järkevästä ajattelusta ei ollut tietoakaan ja siinähän tuli vedettyä melkoiset loppukirit toiseksi viimeisellä kierroksella. Ihan vaan että saisi jatkaa tuskaa vielä vajaan kymmenen minuutin ja kierroksen verran. Pääsin kuin pääsinkin viimeiselle kierrokselle viimeisenä lähtijänä parin sekunnin turvin ja ihme ettei maitohappoja tullut korvista ulos! Viimeinen kierros olikin sitten yllättäen hieman tuskaisa, eikä puristusta enää löytynyt kun takaakaan ei enää ketään ollut tulossa. Krossailu oli kuitenkin ilmeisen hauskaa, sillä 45 minuutin kisassa viihdyin kisaradalla kaikista krossailijoista parhaiten, 53 minuutin verran.
Olipahan se taas krossia! Huhupuheet krossiskenen kehittymisestä eivät pettäneet, sillä olihan siellä livestreamia, online tulospalvelua, kannustajia, valokuvaajia ja tietysti ihan mieletön määrä krossalijoita. Rata oli taattua laatua tuttuine nurmikkoshikaanilaskuineen, tiukkoine ylämäkineen ja juoksuesteineen. Kerrassaan huippua meininkiä!
Kuva: Katri Ellilä |
Stage 2, Kuusisaari
Heinäpään etapin jälkeen alkoi fillarifoorumin krossisyksy topikissa pelottelu seuraavan keskiviikon korssejen hiekkaesteistä. Katsoin opetusvideota hiekalla ajamisesta korvat höröllään usempaan kertaan ja ennen seuraavaa keskiviikkoa kuvittelin tietysti hallitsevani hiekkarannalla ajon salat vähintään täydellisesti. Luottavaisena ja innoissaan saavuin siis Kuusisaareen hyvissä ajoin testailemaan radalle internetin oppeja. Olihan sinne radalle tosiaan saatu sitä hiekkaa! Huh huh, olisi kyllä vähempikin riittänyt ja tutustumiskierroksen perusteella oli kyllä heti selvää, että pyörää saa juoksuttaa ainakin pisimmällä hiekkaosuudella, parit helpommat menivät vielä ihan kohtuudella ajamalla, mutta kyllähän niissäkin tekemistä riitti.
Muutamaa minuuttia ennen kuutta oli 87 krossailijaa jälleen valmiina koitokseen. Eturiviin ei ollut lähdössä tunkua, joten otin lähdössä paikan Juhan takarenkaan tuntumasta, eipä siihen muitakaan tullut, vaikka huudeltiin kyllä, että tilaa on.
Kuva: Mika Kankainen |
Startti tapahtui vauhdikkaasti loivaan alamäkeen ja kiireisiä miehiä tunki ohi. Reitin kaventuessa ensimmäiselle polulle joku kiireessä oleva kiilasi poikittain eteeni aiheuttaen tietysti ensimmäisen kasan ja tukkien polun. Itse onnistuin jotenkin kummasti pysymään jaloillani, vaikka pyörä ottikin osaa kasaan. Pienet kiukut tietysti siinä tuli, vaikka pääsinkin jatkamaan matkaa muutamassa sekunnissa. Polun jälkeen oli hiekkaosuus, joka meni tutustumiskierroksella ajamalla läpi. Mutta huh huh, siellähän olikin nyt liikkuvia esteitä ja valitettavasti minustakin tuli sellainen, sillä väistäessäni törmäystä edellä menevään, perääni ajettiin ja pian tutkinkin hiekkarannan koostumusta vähän turhan läheltä. No, kuuluu lajin luonteeseeen ja pian olin taas pystyssä ja matka jatkui hyppäämällä pyörän selkään. Ongelmia matkan jatkumiseen kuitenkin oli, sillä jalat pyörivät tyhjää. Siinäpä sitä sitten piti vetää sivuun ja asentaa ketjua paikalleen. Ihan nopsaanhan sekin sujui, mutta liikkuvia krossiesteitä oli melkoisesti ja väliin oli vaikea tunkea, saattoipa siinä tulla pienet kiukut muillekin kuin minulle ;)Kun matka lopulta jatkui, alkoi ajo sujumaan ihan mukavasti. Pääsin pian rytmiin ja löysin samaa vauhtia ajavia kavereita. Hiekkapätkät toivat haastetta paitsi upottavan hiekan, myös liikkuvien krossaajaesteiden muodossa, polut olivat vauhdikkaita ja juoksuesteet aina yhtä hauskoja.
Kuva: Mika Kankainen |
Ihan oikea krossidisco! Kuva täältä |
Tässä vielä Janne Karhun viedokooste Kuusisaaren krosseista. Videon lopussa krossaajien iloiset ilmeet oikeasti tiivistävät tämän homman luonteen parhaalla mahdollisella tavalla ja mikä parasta; aina tulee uusi keskiviikko!
Stage 3, Raksila
Kun viikko oli jälleen vierähtänyt kokoontui krossiväki Raksilaan. Menomatka Raksilan krossipuistoon tuntui itselläni kovin nihkeältä. Ruoka painoi mahassa, eikä yhtään tehokkaampaa polkaisua olisi tehnyt mieli ottaa. Pakkohan se oli kuitenkin vähän yrittää ja tästähän seurasi pienimuotoinen tyhjennysharjoitus. Olo onneksi parani tyhjennyksen jälkeen hetkessä ja ajojalkaan tuntui taas löytyväm virtaa. Tutustumiskierroksen jälkeen pientä huolta aihetti enää radalla ollut nurmikkolasku, sillä treenikierroksella olin saanut pyöräni pysähtymään vain juuri ja juuri ennnen radanmerkkausnauhaa takarenkaan liiraillessa koko laskun ihan omia reittejään. Eipä tässä muuten mitään hätää olisi ollut, mutta mieleen kuitenkin nousi ajatus siitä, että ehkä reilun sadan krossailijan joukossa olisi muutama muukin lisäkseni jolla pyörä ei välttämättä kyseisesssä laskussa olisi ihan täysin hallinnassa. Tämä ajatus takaraivossa tuli ensimmäisen kierroksen alkupuolisko otettua kerrankin ihan kunnolla rauhassa ja ehkä vähän mamoiltuakin. Mamoilu laskuun kuitenkin kannatti, sillä koin ahaa -elämyksen etujarrun käytöstä kyseisessä laskussa ja loputkin kierrokset lasku meni varsin mallikkaasti, mitä nyt kerran piti vähän irrottaa jalkaa, kun edellä otettiin lähempää tuntumaa nurmikkoon. Onnistuin silti itse päätymästä kyljelleni näihin kuviin! (Hih, vahingon ilo on paras ilo)
Kuva: Mika Kankainen |
Kun ensimmäisen kierroksen nurmikkolaskusta oli päästy olikin sitten aika painaa kaasu pohjaan ja sykekin pomppasi nätisti reilusti maksimialueen puolelle. Muutaman ajetun kierroksen jälkeen maitohapot olivat vallanneet jo jokaikisen lihaksen ja kuvittelin maalin jo pian pelastavan, kunnes kierroslaskennassa huudeltiin että 7 jäljellä! Huh huh, meno oli jo aika tuskaisaa. Puolenvälin kieppeillä menoa oli lopulta vähän hellitettävä. Pieni helpotus tehossa ja yhtäkkiä radan hauskuudesta kerkesikin alkaa oikeasti nauttimaan! Siellähän oli kierros kierrokselta niljakkaampaa nurmikkoshikaania, droppeja ylös ja droppeja alas! Oli myös tiukkaa kurvia ja pidempää suoraa, jossa sai kiihdytellä peeseihin lepäämään. Juoksuesteetkin tietty löytyivät! Viimeiselle kierrokselle löytyi vielä uudestaan puristustakin vähän enemmän ja loppukirikin onnistui ihan nappiin ja pääsin vielä viimeisellä metrillä sentillä kuittaamaan yhden selän. Olispa taas pian keskiviikko!