sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Kevään kootut selitykset

Hui, kevät lähestyy jo kovaa kyytiä. Varma kevään merkkihän nimittäin on, kun facebookiin tulee ensimmäiset päivitykset Etelä-Suomen maantielenkeiltä ja näinhän kävikin jo tällä viikolla. Oulun leveysasteilla sai kuitenkin nauttia vielä kirjaimellisesti hiihtolomasta, joka huipentui itselläni tänään nautinnolliseen 50km:n hiihtolenkkiin huippukuntoisilla hiihtobaanoilla.
 
Kyllä kelpaa hiihdellä.
Treenit siis rullaavat eteenpäin vaikka täällä blogissa onkin ollut hieman hiljaista. Nyt seuraakin sitten koottuja selityksiä, miksi näin on päässyt käymään.
 
Tammikuun alussa, joululoman jälkeen tuli kunnon pakkasjakso. Onneksi Kanarialta tuli haettua todella kova motivaatiopiikki, eivätkä pakkaset kovinkaan suuresti menoa hidastaneet. Oikeastaaan kävi päinvastoin, sillä stailasin olohuoneen traineriin kiinnitetyllä maantiepyörällä ja myös käytin sitä. Tein itselleni hienon nousujohteisen treeniohjelman ja noudatin myös sitä. Motivaatio oli kova, treenit rullasivat, eikä ollut aikaa kirjoitella blogia.
 
Harjoituskeskus
Tammikuun lopussa  sairastuin. Tavalliselta vaikuttanut flunssa pesiytyi keuhkoihin ihan huolella. Jouduin makoilemaan sängyn pohjalla kokonaisen viikon ja motivaatio laski kenties kuntoakin nopeammin. Ei tehnyt mieli siis kirjoitella blogia.
 
Helmikuussa pääsin aloittelemaan taas varovasti lenkkeilyä. Eihän se hyvältä tuntunut kun jaksaminen, saati vauhti eivät todellakaan olleet samalla tasolla kuin tammikuun alkupuolella. Kesti kauan aikaa, että teki mieli edes yrittää kovmpia treenejä. Tästä syystä myös lähipaikkakuntien perinteiset massahiihdot jäivät väliin, mikä toisaalta myös harmitti kovasti. Ei siis edelleenkään ollut mitään aihetta kirjoitella blogia.
 
Maaliskuun alussa alkoi jälleen näkymään lenkkeilyn iloa. Takana on nyt kaksi hyvää määräviikkoa, pääasiassa suksien päällä, mutta pyörälläkin on tullut tälläviikolla jo ajettua lähes 6h. Yhden viikonlopun vietin myös Rovaniemellä ystävän luona hiihtoleirin merkeisssä. Parin päivän sporttiviikonloppu  Ounasvaaran maisemissa, perinteistä hiiihdellen otti kyllä käsille, mutta virkisti kuitenkin erityisesti mieltä. Sen verran mukavaa meno on taas ollut, että tulevat viikonloput ovatkin vappuun asti varattu johonkin sporttiaktiviteettiin, kilapilukausikin alkanee jossain vaiheessa. Jospa blogiakin tekisi mieli taas kirjoitella enemmän.
 
Ounasvaran maisemissa.