lauantai 27. joulukuuta 2014

Lenkillä Peltosten ja Läski Pojan kanssa

Joulu tuli, oli ja meni, mutta lomaa on onneksi vielä jäljellä vaikka kuinka; vielä ehtii hiihtää, uida, juosta, pyöräillä, hiihtää, nukkua, syödä ja ehkä vielä vähän hiihtää. 
 
Ennen joulua, sairastin perinteisen jokavuotisen motivaatiopulan; urheilu ei kiinnostnut ja syitä lenkkien lyhenemiseen tai väliin jättämiseen löytyi milloin mitäkin. Motivaatiopulan sairastaminen taisi saada alkunsa Köykkyrin mäkijuoksuhurjastelusta, jonka jälkeen jalat olivat viikon verran melkoisessa kipsissä. Tää on niin todettu moneen kertaan, mutta; "tyhmästä päästä kärsii eniten jalat!"  Muutenkaan vauhtien karkaaminen ei ilmeisesti huonokuntoiselle sovi, sillä palautumisen kanssa oli ongelmia, joita en jaksanut ymmärtää. Sivuutin väsymyksen tunteet ja jalkojen jumin seuraavalla viikolla tehokkaasti harrastamalla muunmuassa melkoisen määrän uinnin käsivetoja. Tämähän ei varsinaisesti palautumista edistänyt ja lopulta oli annettava periksi ja pidettävä pari ihan kunnolla kevyttä viikkoa.
 
Urheilun ilo alkoi onneksi palailemaan joululoman alkaessa ja lumipeitteen sataessa lopulta Oulun korkeudellekin. Ilon palaamista edisti kenties meille  joulua edeltäväksi viikonlopuksi kyläilemään  tullut Läski Poika, sekä muutama hyvä hiihtolenkki uskollisten Peltosten kanssa.
 
 
Specializedin FatBoy oli varsinaisesti tullut Juhalle testiajoon, mutta pelkästään satulaa laskemalla minäkin pystyin käymään Läski Pojan kanssa lenkillä ja vähän kokeilemaan, onkos se läskeily kaiken sen hehkutuksen arvoista, mikä on tuntunut vallanneen  lähes jokaisen  maastopyöräilijän mielen.
 
 
Ensimmäsellä testilenkillä lauantai-iltana olosuhteet olivat läskillä ajamiseen todella suotuisat: uutta lunta oli satanut poluille useampi sentti ja aloin heti päästä jyvälle läskipyöräilyn hauskuudesta: FatBoy jyräsi menemään ihan mistä vaan. Ei haitannut, vaikka ei ollut polkua näkyvissä. Ei haitannut tekniset lumen alla piilevät kivikot tai  lumesta liukastuneet juurakot. FatBoy jyräsi kaikkialta yli massiivisella noin 14kg:n elopainollaan. Olen ääneen moneen kertaan ihmetellyt läskipyöräilyn mielekkyyttä, mutta niin vain alkoi jo ensimmäisellä lenkillä takki kääntymään...
 
 
Sunnuntaina  aamusta ei läskipyöräily vetänyt kuitenkaaan vertoja sille, että sain kaivaa vanhat kunnon (tai ei ne enää niin kunnolliset ole) Peltoset varaston nurkasta ja suunnata hiihtobaanoille.
 
 
Tuli avattua hiihtokausi muuten jo kolmatta kertaa tälle syksyä. Ensimmäinen kerta oli jo marraskuussa, kun olin kateuksissa Juhalle, joka oli Saariselällä hiihtämässä. Pitihän se itsekin jonnekin päästä ja kun sattumalta huomasin, että Oulun ensilumenlatu oli avattu, niin sinne siis! Sitten tuli plussakelit ja hiihdot unohtui, kunnes joulukuun puolenvälin aikoihin muutaman päivän ajan pysyi lunta sen verran maassa, että hiihtäminen jokseenkin onnistui. Sitten ladut taas menivät vesisateiden mukana ja mieli oli maassa, kun loskakelit taas jatkuivat. Nyt latu oli kuitenkin lumenmäärään nähden ihan huippukunnossa ja hiihtäminen oli sen verran mukavaa, että kolme tuntia tuli heti hiihdeltyä menemään. Toivottavasti lumet pysyy ja hiihtokausi pääsee lopulta kunnolla käyntiin! On se vaan niin, että mielenterveydellisistä syistä mun on ihan välttämätöntä talven ajaksi vähän vaihtaa lajia.
 

Hiihtolenkin jälkeen muistin, että Läski Poikakin oli meillä vielä kyläilemässä, joten lähdettiin taas illalla yhdessä lenkille. Talvipolut olivat tallaantuneet päivän aikana jo melko hyviksi. Läskillä ajamisen flow ei ollut ihan yhtä suuri kuin edellisen illan lenkillä, sillä polut olivat jo sitä luokkaa, että olisin voinut hyvin ajaa omalla pikkupyöräisellänikin, joka on elopainoltaan Läski Poikaa huomattavasti kevyempi ja siten myöskin ketterämpi. Kun polut olivat näkyvissä ja kovina, ei Läski Poika halunnut varsinkaan tiukimmissa polkumutkissa mennä ihan sinne minne käskin. (Tosin Läskillähän se ei haittaa että koukkaa vähän polun ulkopuoleltakin.) Edellisillan lenkillä kun polkuja ei käytännössä ollut, ei ollut väliäkään mistä meni, ei haitannut vaikka pyörä meni mistä tykkäsi, ei mistä minä tykkäsin. Nyt kun polut olivat olemassa, olisin tykännyt kyllä pysyä myös siellä. Myöskään kiihtyvyys ja ketteryys ei ollut ihan sitä mihin omalla pikkupyöräiselläni olin tottunut, mutta ilmeisesti läskeilyn idea onkin leppoisa retkeily, ei kovaa ajaminen. Juha vertasi läskipyörää metsäsuksiin. Metsäsukset ja normaalit latusukset nyt vaan on ihan eri asioita, niinkuin siis myös läskipyörä ja tavallinen maastopyörä ovat eri asioita.
 
 
Oli kiva että Läski Poika kävi kylässä, on tervetullut toistekin ja joskus ehkä pysyvästikin. Minä olin kuitenkin ollut niin kilttinä, että joulupukki sanoi tuovansa keväällä hieman laihemman, elopainoltaan n.6,8kg:n uuden perheenjäsenen, joten ajatukset on syytä pitää pois läskeilystä, ettei vallan mene pelkäksi retkeilyksi pyöräilyt.
 


sunnuntai 30. marraskuuta 2014

NUTS Köykkyri Pre X-mas uphill race

Pikkujouluja on monenlaisia. Eräänlaisia vietettiin eilen lauantaina Kempeleen Köykkyrissä. Paikalle pikkujoulutohinoihin saavuin hyvissä ajoin, puolisen tuntia ennen virallisen ohjelman alkamista. Innokkaimmat olivat tosin aloitelleet meiningit tosin jo pari tuntia aiemmin.
 
Pikkujouluohjelmassa ei oltu turhia kikkailtu, vaan homma pidettiin yksinkertaisena. Itse olin ilmoittautunut ryhmään,  jonka pikkujoulumeiningit alkoivat tasan kello kaksitoista. Kellon tullessa siis pykälään homma lähti käyntiin ja niin sitä sitten mentiin: ensin parisataa metriä Köykkyrin laskettelurinnettä ylös, sisältäen 25 nousumetriä, sitten parinsadan metrin pätkä toista puolta rinnettä alas, sisältäen 25 laskumetriä ja sama taas uudelleen... ja uudelleen... ja uudelleen... ja uudelleen... seuraavien neljän tunnin ajan. Ei tarvinnut  näissä kekkereissä kyllä pelätä eksyvänsä reitiltä :)
 
Näiden pikkujoulujen voittaja tulisi olemaan se, joka jaksaa eniten tuota neljänsadanmetrin rataa kiertää. Tällä tiedolla tosin ei tietenkään ollut itselleni merkitystä, sillä lähdinhän mukaan kisaan lenkkeilymielessä: neljän tunnin sauvarinnetreeniä ei todellakaan tulisi muuten tehtyä. Edellisenä iltana oli tullut jo tehtyä viikon VK-lenkkikin. Koska ajatuksena tosiaan oli tehdä aerobinen pitkä sauvarinnetreeni ja nauttia välillä huollossa rauhassa järjestän tarjoamia keksejä ja muita herkkuja, niin laitoin vaatettakin päälle vähintäänkin tarpeeksi; kaksi aluspaitaa, takin ja varmuudenvuoksi vielä tuuliliivin. Numerolappu tietenkin rintaan tuuliliivin päälle hakaneuloilla. Jotkut polkujuoksija PRO:t näyttivät laittavan numerolapun reiteen. En oikein ymmärtänyt; näyttääkö se muka paremmalta reidessä?
 

 
Kello kaksitoista meidät neljän tunnin radan kiertäjät päästettiin siis matkaan. Katselin pari kierrosta, kuinka porukkaa juoksi mäkeä ylös. Minä pidin kuitenkin pääni: kävelin reippaasti mäen ylös ja hölkkäilin alas.. ja uudestaan..ja uudestaan.. Sykkeet pysyivät mukavasti PK-alueella ja meno oli helppoa.
 
Kunnes seitsemän kierroksen jälkeen ensimmäinen nainen, Säkkisen Sanna, otti minut jo kierroksella kiinni. Nopea laskutoimitus: samalla menolla Sanna ohittaa minut neljässä tunnissa kahdeksalla kierroksella. Ja senhän arvaa miten tässä kävi! Lisäsin ylämäkiin vähän vauhtia, että pysyin Sannan mukana. Alamäissä Sanna oli kuitenkin selvästi nopeampi ja ero kasvoi edelleen vähitellen. Toinenkin nainen Kaijasen Tytti otti minut jo kierroksella kiinni. Vauhtia piti lisätä vielä. Huh huh.. nyt alkoi jo tulla kuuma. Huoltopaikalla piti pysähtyä ottamaan hanskat ja buffi päästä pois. Seuraavalla kierroksella piti pysähtyä ottamaan takki pois tuuliliivin alta. Aijaa.. mutta mullahan oli numerolapppu hakaneuloilla tuuliliivin rinnassa. Ahaa.. Siksikö niillä PRO:illa onkin se numero reidessä? Saa nopeasti vaatetta pois tai lisää.  Aina oppii uutta. Nimittäin en saanut todellakaan nopeasti vaatetta vähemmäksi, mutta kun lopulta sain, niin alkoi olla hyvä. Enää yksi vähän pitempi pysähdys repulla ja kesähanskojen kaivaminen käsiin.
 
Sanna oli tässävaiheessa jo yli kaksi kierrosta edellä ja Tytti yhden. Mutta nyt alkoikin takaa-ajo. Hitaasti, mutta varmasti. Aloin juoksemaan rinteen puoleenväliin ja harpoin loput rinteestä pitkällä askeleella ylös. Alaspäin en osannut nostaa vauhtia, mutta ylämäkeen aloin mennä tyttöjä nopeammin. Tyttöjen selät alkoivat pikkuhiljaa näkymään. Sain ne kiinni ja ei muutakuin ohi! No ei se nyt ihan niin helppoa ollut. Sanna pysyi helposti vauhdissa mukana. Aina alamäkeen Sanna meni paljon kovempaa ja minä sain eroa ainoastaan ylämäkeen mentäessä, lopulta eroa alkoi kuitenkin tulla minun hyväksi. Tytti oli jäänyt jo vähän enemmän. Tässä vaiheessa olin siis toisena naisista. Sanna oli reilun puolen kierroksen päässä, mutta aikaa ei ollut enää kuin vajaa puoli tuntia. Viimeisillä kierroksilla mäki piti juosta jo lähes ylös asti, mutta Sannan selkää ei vain alkanut näkymään. Pääsin viimeiselle 66:lle kierrokselle pari minuuttia ennen neljän tunnin täyttymistä ja rullailin alamäen maaliin lopulta 1min47s Sannan perässä, toisena naisena, hyvillä mielin ja jalat väsyneenä.  Viralliset tulokset löytyy täältä.
 
Peekoolenkki lähti siis näissä pikkujouluskabailuissa vähän lapasesta. Numerolappu ja peruskestävyyslenkki ei vaan sovi näköjään mun kohdalla samaan lauseeseen. Tyytyväinen täytyy päivän suoritukseen kyllä olla, sillä ei siellä montaa (jos ketään) muuta tainnut olla, jotka tekivät nousevavauhtisen kisan. Viimeisen tunnin aikana tuli vastaan nimittäin melko monta selkää, jotka puolestaan ensimmäisen tunnin aikana katosivat minun silmistäni mäen päälle melko nopeaan tahtiin. Meininki tässä NUTSien järjestämässä tapahtumassa oli kyllä muutenkin kohdallaan. Oli musiikkia, torvien törähdyksiä ja lehmänkellon kilkatusta. Huollossakin olisi ollut jos jonkilaista herkkua tarjolla, mutta ei varmaan tarvi erikseen mainita, että näistä herkuista en pahemmin kerinnyt nauttimaan. Geelejä sensijaan piti anella radan varresta Heliltä lisää, kun kotona olin ajatellut, että kyllähän neljän tunnin PK-lenkin kolmella geelillä selättää. Joopa joo. Onneksi kulutetun energian sai tankata ainakin osittain takaisin, kun illan kruunasi vielä saunat ja pikkujouluruokailut hyvässä seurassa.

Tässä vielä päivä numeroina:     Kierroksia: 66 kpl
                                                    Kokonaisaika: 4:01:47
                                                    Nopein kierros: 3:09 (min)
                                                    Hitain kierros: 4:59 (min)
                                                    Keskimäärin/kierros: 3:39 (min)
                                                    Nousumetrit: 1880m
                                                    Matka: 31,46km
                                                    Keskisyke: 164
                                                    Maksimiyke: 187

lauantai 15. marraskuuta 2014

Offseason olkoon ohi

Cyclocrossin SM-kisojen jälkeen vietin viikon syyslomaa töistä. Perinteisesti tässä vaiheessa on uusi kausi jo kunnolla käynnissä ja syyslomalla on saanut tehtyä aina hyvän määräviikon. Nyt pidin kuitenkin lomaa. Ulkoilua kertyi koko viikon aikana vain muutaman tunnin verran, sillä aika kului pääosin pyörävaraston remontointi- ja sisustuspuuhissa. Miksihän sisustusblogeissa ei noin ylipäätään esitellä toimivia säilytysratkaisuja reilulle kymmenelle pyörälle? :)

Hyvin ergonomista ja kevyttä työtä.
  
 
          ennen                                                  nyt        

Olisikohan se nyt kuitenkin  jo aika julistaa offseason virallisesti päättyneeksi? Ainakin merkkejä virallisten treenien pariin palaamisesta on ilmassa, joskaan kovin suurta suunnitelmallisuutta treeneihin tuskin tulee ennen joulua. Pääkoppa tarvitsee vielä lepoa, sillä viimekesän kisakausi venähti puolenvuoden mittaiseksi.  Yksi syy tähän suunnittelemattomuuteen lienee myös se, että en ole vielä jaksanut miettiä ensivuoden kisoja ollenkaan tai ainakaan lyödä mitään ilmoittautumisia vielä sisään minnekään. Facebook ilmoittelee säännöllisesti kuinka sinne ja tänne triathlonkisaan on enää sen ja tän verran osallistumispaikkoja jäljellä. Tämä aiheuttaa ehkä lievää ahdistusta. Enkö ensikesänä voikaan vain vilkuilla kisakalenteria pitkin kesää ja päättää viikkoa tai kahta ennen lähdenkö kisaamaan vai en?  En ole ilmoittautunut edes Joroisille saati mihinkään muuhun kisaan.
 
Pikkuhiljaa pitäsi kuitenkin alkaa varmaan lyömään lukkoon edes kesän pääkisat. Kalmarin Ironman oli niin hieno kokemus, että haluaisin kyllä kisata Ironmankisan ensikesänäkin, mutta missä ja milloin? Ruotsissa järjestetään kesäkuussa myös ITU:n pitkän matkan MM-kisat (4km-120km-30km). Suomesta on varmasti lähdössä kisoihin iso joukkue ja  kyllähän tuo kisa itseänikin houkuttaisi, mutta pystynkö olemaan jo kesäkuussa tarpeeksi hyvässä kunnossa?

Kalmarin kisassa oli kivaa
 
Toisaalta pyöräkin kulki viimekesänä ihan kivasti. Ironmanille valmistavat lenkit tosin taisivat viedä parhaimman terän keskikesän pyöräkisoista, mutta kivaahan noita pyöräkisojakin on kiertää. Maantiecupissakin kipusin lopulta sijalle 6. Lisäksi syksy ja cyclocrossin SM-kisat myös osoittivat, että pelkkä pyöräkin ilman uintia ja juoksua tosiaan voisi kulkea.
 
Viimekesän aikana numerolappustartteja kertyi 28kpl! Ei mitenkään ihan pieni määrä ja tuosta on mahdollisesti jotkut paikkalliskisat vielä unohtunutkin. Ihan viimekesän määrää en taida ensivuonna kisata. Ainakin ehdottomasti järkevämpää olisi panostaa enemmän niihin pääkisoihin ja vähän ainakin karsia tuosta.. Mutta kun mää en siis vaan osaa päättää!
 
Tällaisilla asioilla on kuitenkin onneksi tapana selkiintyä lopulta. Merkkejä yleisen ulkoilun ja lenkkeilyn muuttumisesta treenien suuntaisiksi on kuitenkin jo ilmoilla: tällä viikolla olen käynyt jo kaksi kertaa uimahallissa. Olisikohan edellinen kerta altaassa ollut huhti- tai toukokuussa. (Kesällähän treenaan uintia vain avovedessä.) Muutaman kerran olen vääntäytynyt  lenkille myös melko ankeaan säähän ja pari reippaampaa juoksutreeniäkin on jo takana. Puhumattakaan siitä, että yhtenä iltana istuin pyörän päällä puolituntia ja rullailin vapailla rullilla! Kyllä tää alkaa vaikuttaan treeniltä. Olkoon siis offseason ohi.
 
Välillä on tullut jo lenkkeiltyä pimeässäkin...
Välillä taas on tullut lenkkeiltyä muuten vaan ankeassa säässä...

Toisinaan taas on olleet huippuolosuhteet! 



maanantai 20. lokakuuta 2014

Siniristipaita

Nyt on  kyllä ihan pakko vähän hehkuttaa heti alkuun, jos et jaksa lukea koko tarinaa. Nimittäin mä sain sen! Sinivalkoisen Suomen Mestarin paidan ja kultaisen SM-mitalin!
 
Kuva: Kosti Koistinen
 
Palataanpa kuitenkin vähän taaksepäin. Sunnuntaina 19.10.  kisattiin siis Tampereella cyclocrossin Suomen Mestaruuksista. Matkaan lähdettiin Oulusta ihan kivan kokoisella joukkuueella; 6 kuskia ja kaksi huoltajaa oli matkassa. Oli melko  luksusta lähteä reissuun, kun Ovaskan Kimmo oli hoitanut kaikki käytännön järjestelyt majoituksista alkaen ja pyöräkin haettiin kotiovelta jo perjantaina. 
 
Matkaan lähdettiin siis lauantaiaamuna hyvissä ajoin ja perillä Tampereen Kaukajärvellä crossiradan tuntumassa oltiin kolmen aikoihin iltapäivällä. Radanrakennus oli vielä vähän kesken, mutta onneksemme yksi radanrakennusmestareista lähti tutustuttamaan meitä kierrokselle. Ensijärkytyksestä päästyäni ja muutaman treenikierroksen jälkeen rata alkoi vaikuttamaan lopulta ihan crossiradalta ja vieläpä ihan kohtuullisen mukavalta sellaiselta. Ajolinjat hiottiin erääseen lehtiä täynnä olevaan nousuun huolella kuntoon ja hyvillä mielin jätettiin rata odottamaan seuraavan pävän kisaa.
 
Yön aikana säätyyppi muuttui kuivasta pikkupakkasesta kovaan vesisateeseen ja plusasteisiin, ihan kuten oli ennustettukin. Järjestäjillä on ilmeisesti yläkertaan päin välit kunnossa, kun saivat lajinomaisen säänkin niin hienosti järjestymään :)
 
Rataan pääsi tutustumaan yhden kierroksen ajan tunti ennen omaa starttiamme. Edellispäivän huolella mietityt ajolinjat sai heittää heti kättelyssä menemään. Vesisade oli muuttanut monet osuudet radasta mutalammikoiksi. Juoksuesteitäkin oli lisätty radalle ja täten edellispäivänä huolella harjoiteltuun nousuun  pakotettiin ottamaan jalat alle pyörän sijasta.
 
Kelonevan Aku näytti mallia mistä kannattaa ajaa.
Oikealle ajolinja pistettiin mieleen.
Kuva: Kosti Koistinen
 
Vesisade taukosi juuri ennen lähtöämme ja saimme odotella kuivina starttipaukkua. Lopulta startti pamahti. Radan kunnosta huolimatta yksi taktiikka oli ja piti: paukusta kärkeen ja ensimmäinen kovapohjainen nousu ylös kärjessä; tekniselle osuudelle oli päästävä ensimmäisenä. Kammohapot jalkoihin siis heti ensimmäisessä nousussa. Eroa tulikin mäen kinkaman päälle muihin naisiin jo ihan kivasti, mutta Törmäsen Rosa kerkesi vielä mutaisessa lehtinousussa kuittaamaan ohitseni. Minä kun yritin ajaa nousun ylös, pyöräkisoissahan sitä oltiin!
 
Juosten kuitenkin näköjään mentiin nopeampaa. Rosa jatkoi puolikierrosta kärjessä minun peesaillessa toisena ja tasaillessa starttimäen jalkahapotusta. Seuraavalla mutapätkällä kuitenkin jo tuntui, että NYT. Ja niin sitä mentiin. Kaasu pohjaan ja ohi! Eroa alkoikin pikkuhiljaa tulla seuraaviin.
 
Taktiikaksi muodostui pian hakea ajolinjaa mahdollisimman vähän ajetuista radan kohdista. Tämä tarkoitti eräällä nurmikko-osuudella sitä, että ajoin radalla aivan merkkausnauhaa hipoen. Kerran ohjaustanko leikkasikin nauhan toiselle puolelle ja heitti pyörän poikittain radalle. Pieni peruutus, tangon vapautus ja taas mentiin, kärjessäkin pysyin, vaikka naisia pääsikin tässä taas kantaan kiinni.
 
Mutaakin lensi välillä.
Kuva: Kosti Koistinen
Toisesta kierroksesta alken olin lehtimutanousussa ensimmäistä kierrosta viisaampi. Pyörä olalle ja juoksulla aina radan korkeimpaan kohtaan asti. Keskiviikkona "viimeistelytreenissä" minulta kysyttiin olenko harjoitellut pyörä olalla juoksua. Vastasin, että; "en ole, tuleepa millainen mäki hyvänsä niin minähän työnnän pyörän ylös". Hah! Enpä tiennyt mitä tuleman pitää. Onneksi ruuvasin juomapullotelineen kuitenkin neuvojen mukaan irti. Ja pyörä olalla meno sujui ihan mukavasti.  Painovoima hoiti onneksi alaspäinmenon mukavasti pyörän selässäkin, vaikka tarkkana liukkaassa mudassa saikin olla.
 
Muta lensi välillä. Ajolinja pysyi muistissa.
Kuva: Petteri Pyrrö
 
Mutaisimman osuuden jälkeen tuli juurakkoa; kaasua lisää, vauhtihan korjaa virheet! Juurakon jälkeen pikku mutkat hiekalla. Näitä onneksi harjoteltiin edellisenä päivänä. Hyvin meni! Kivaa! Sitten vähän tempoa. Taas vähän mutaa ja taas tempoa! Pitkällä suoralla sai heittää itsensä tempoasentoon, jee! Tuttua ja turvallista! Sitten  juoksuesteitä nurmikolla, nämähn mää osaan, kunhan eivät ole alamäkeen. Ekat tuplaesteet menivät aina kivasti ja vauhdikkaasti, toiset hitaammin. Raskasta vääntöä! Taas vähän nurmea ja uudelle kierrokselle taas!  Ero takana tuleviin kasvoi mukavan tasaisesti.


Hiekassa heitettiin parit mutkat.
Kuva: Jari Ollila
Kolmen kierroksen jälkeen soiteltiin jo kierroskelloa. Mitä ihmettä? Nytkö tämä hauskuus jo loppuu? Viimeinen kierros edellisten tapaan, mutta vähän varovaisemmin, nyt piti varmistella, välimatkaa taaksepäin oli turvallisesti ja määhän olin nyt voittamassa! Maalisuora tuli lopulta tosi nopeasti vastaan. Ja mä sain tehdä sen; ajaa ilman käsiä maaliin! Oon siis todistettavasti Suomen nopein mudassa, nurmikolla, hiekassa, ja ties millä- ajaja. Täähän oli ihan oikeeta crossia! :) Kovia nimiä jäi taake, joten oon kyllä tosi tyytyväinen ja iloinen:)
 
Lopuksi vielä erityis kiitos Oululaiselle krossikommuunille. Ilman joka keskiviikkoista kivaa, eli keskiviikkokrosseja tuskin olisin seisonut korkeimmalla korokkeella, mutta nytpä pääsin hyppäämään sinne! Kiitos!
 
2. Maija Rossi 1. Minä ja tuuletukset 3. Pia Pensaari
Kuva: Jari Ollila

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Ylös kuopasta

 
Syyskuu ja keskiviikkoilta; ohjelmassa totuttuun tapaan cyclokrossia täysiä 45-60min. Kolme keskiviikkoa sitä jaksoi. Lintulammen krosseissa lajinomaisessa surkeassa säässä kulki vielä todella hyvin. Siitä pari päivää palauttelua ja sunnuntaina oli taas edessä numerolapun kiinnitystä keulaan, pyöränä tosin maasturi tälläkertaa. Kisa-aamuna teki mieli rehellisesti sanottuna vain lähteä tavalliselle pitkälle PK lenkuralle, mutta kun Oululainen maastopyöräilyn erikoisseura PK team järjesti Kempeleen Köykkyrissä 20-vuotis juhlakisan, oli vaihtoehtoja  kuitenkin vain tasan yksi; osallistuminen. Olen aina tykännyt Köykkyrin radasta paljon, joten odottelin, että kisailufiilis löytyy kunhan pääsee paikan päälle. Kisan startti oli vasta iltapäivällä, joten vaikka kauan aikaa kotona arvoinkin mennäkkö paikalle pyörällä vai autolla, valitsin lopulta siirtymävälineeksi pyörän. Merkkejä laskusuhdanteesta oli siis jo kuitenkin ilmoilla, kun tämmöistä mietintää yleensäkään kävin.  Tunnin ja vartin siirtymä kisapaikalle rataan tutustumisineen sujui vielä leppoisasti. Rata vaikutti kivalta, niinkuin aina, mutta vähän meinasi mielenkiinto starttaamiseen olla hukassa. Muita naisiakaan ei viivalle ilmaantunut, joten näin tiukan kisan odotus ei varsinaisesti lisännyt intoa.
 
Startti kuitenkin pamahti ja porukka päästettiin metsään. Siinä sitä sitten mentiin puolitoistatuntia eteenpäin, välillä tosin sivu-urillekin. Ei kiinnostanut, eikä kulkenut. Ajoin suoralta polulta metsään. Jos eteen tuli pieni kivi, niin en päässyt yli, saati sitten isommasta, tai jos sattui olemaan useampi. Alamäessä sentään kulki. Kisan ja päivän pelasti pullakahvitarjoilu maalissa, jaksoi sentään näiden avulla polkea takaisin tunnin siirtymän kotiin.
 

Tutustumiskierroksella kaikki meni vielä hyvin.
Kuva: Tarja Kivirinta
 
Kisassa sitten ei vaan onnistunut millään.
Kuva: Tarja Kivirinta
Kyllähän se alamäen jälkeen näyttää vauhdikkalta.
Kuva: Tarja Kivirinta.
 
Tästä pari päivää palauttelua ja mitäs sitten? Oli taas keskiviikkko. Sehän tiesi sitä, että edessä on 45-60min crossailua täysiä. Veerakin oli soitellut ja ilmoitellut tulevansa katsomaan, joten ei muuta kuin ajokamat niskaan, pyörä alle ja Hiirosen kisapaikalle. Startti kello 18 ja täysiä taas.  "Täysiä" oli kuitenkin huomattavasti hitaampaa kuin aiempina keskiviikkoina. Loppua kohti meno onneksi parani, mutta vähän oli väsyä havaittavissa.
 
Onneksi viisastuin lopulta tässä vaiheessa ja jätin täysiä ajamiset seuraavana keskiviikkona välistä. Kroppa huuteli tavallisten PK lenkkien perään, joten annoin sille niitä.
 
Eilen lauantaina sitten kokeiltiin taas. Ilmassa oli sitä paljon puhuttua suuren urheilujuhlan tuntua, kun Oululainen krossisyksy sai huipennuksensa Oulun avoimissa cyclocross-mestaruuskisoissa. Paikalle oli saapunut jos jonkinlaista crossaria, pienestä isoon.
 
 
 
Pieni ja läski kavereina.
Kuva

Rata oli taas onnistunut ja sääkin oli ainakin lähes lajinomainen, eli melko surkea. Silti paikalla oli kuskeja siihen malliin, että yksin ei tarvinut ajella. Taas oli kivaa ja mikä parasta; taas pääsi täysiä! Kuopasta on noustu. Ja koska kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa niin tässä pieni kuvapläjäys.
 
 
Tutustumiskierroksella sai olla vielä neljä kerrosta vaatetta.
Kuva: Tarja Kivirinta.
 
OTC:n kilpakuskit ovat ottaneet eturivin paikat.
Kuva
Juoksuesteetkin sujui.
Kuva: Tarja Kivirinta
Kuva

Loppukiri
Kuva
Vähän lensi rapaakin välillä.
Kuva
Minä ja Juha voitettiin crossisarjat.
Kuva: Jouko Kaarteenaho.



lauantai 27. syyskuuta 2014

Krossisyksy on täällä!

On taas SE aika vuodesta! Syksy siis, silloinhan on pimeää, kylmää ja sateista. Niin ja silloin ajetaan Oulussa krossia!  Oululaisen krossikommuunin puuhamiehet ovat muutamien vuosien ajan puuhastelleet syksyisin keskiviikkokrosseja eripuolille Oulua. Vielä muutama vuosi sitten krossit olivat varsin pienen porukan kekkerit, mutta jo viime vuonna kävi selväksi, että krossikommuuni on onnistunut missiossaan, krossailun ilosanoman levittämisessä siihen malliin, että viivalla on tänä vuonna nähty reilut 50 kuskia ja katsomossakin on todistettavassti ollut tunnelma.

Tiivistettynä homma menee näin: Ajokamat päälle, pyörä alle, krossipaikalle klo 18 ja sen jälkeen 45-60 minuuttia täysiä! Parin kilometrin mittaista krossirataa kierretään aina useita kertoja ja radat sisältävät milloin mitäkin; nurmea, polkua, hiekkatietä, asfalttia, soraa, ylämäkeä, alamäkeä, mutkia ja tietysti juoksuesteitä. Olennaista on, että vauhti vaihtelee todella paljon, on kiihydytyksiä ja jarrutuksia, hidasta ja nopeaa menoa.

Aikaisempina vuosina olen osallistunut krosseihin maastopyörällä, mutta viimevuonna sain krossikauden päättäviin Oulun avoimiin CX-skaboihin krossaria lainaan (Kiitos Heli! (vaikka tulikin kalliiksi;) )) ja siitä nousikin sitten sellainen kuume, jonka sain paranneltua vasta viime keväänä, kun hankin itsellenikin krosssarin.  Kesäkaudella krossarini keräsi pölyä, kun oli kiire ulkoiluttaa muita pyöriä, mutta nyt syksyllä krossarini on päässyt kyllä tositoimiin jo monta kertaa.

Krossikausi avattiin Heinäpäässä lämpimässä syyskuun keskiviikkoillassa 10.9. Homma meni näin: Ajokamat päälle, pyörä alle, paikalle kello 18 ja siitä sitten 58min täysiä!

Kuva täältä
 
Kuva täältä
  
Kuva täältä
 
Syke ja keuhkot kisan jälkeen kertoivat, että täysiä mentiin, mutta pyörä ei tuntunut silti kulkevan. Kiihdytykset tuntuivat raskailta ja jarrut tehottomilta. Hauskaa oli silti! 
 
Seuraavana keskiviikkona homma meni sitten jotakuinkin näin: ajokamat päälle, pyörä alle, paikalle klo 18 ja 48min täysiä! Krossariani oli edellisviikosta tuunattu vähän ja sain alle Juhan hiilikuitukiekot. Raksilan aivan huippuhauskalla radalla pyörää oli mukava kiihdytellä, kun toiminta oli jokseenkin samaa kuin käskytys, mutta vielä oli vähän ongelmia välitysten kanssa. Hauskaa oli silti! Nurmikkodropit olivat suosikki!

Seuraavana viikonloppuna krossariani tuunattiin taas vähän; jarrut nimittäin menivät vaihtoon. Sääennuste ei lupaillut ihan yhtä kivaa säätä kuin aiempina keskiviikkoina:

Oulu 24.9.2014 klo 18

         +2° C,    7 m/s

Pilvistä, ajoittaista räntäsadetta
Suht. kosteus: 87%
Sateen todennäköisyys klo 18-06: 90%


Keskiviikkona homma kuitenkin meni näin: Ajokamat päälle, toinen kerros ajokamoja päälle, kolmas (sateenpitävä) kerros ajokamoja päälle, neljäs kerros ajokamoja reppuun, pyörä alle, Lintulammelle klo 18 ja 53 minuuttia täysiä! Kotiin, pyörän pesua ja ajokamojen pesua 45min. Mutta pakkohan se on myöntää; Oli oikeasti tosi hauskaa! Pieni niljakkuus pisti niin renkaiden pidon kuin oman ajotaidonkin hyvään testiin ja kaikki toimi. Jalat toimi, pyörä toimi, renkaat pitivät ja pysyin pystyssä! :)
 
Oli märkää, kylmää ja koleaa ja ajettiin krossia!
Kuva täältä

Miesten kärki Lintulammen juoksuesteillä. Kuva täältä
 
Ensiviikon keskiviikkokrosseja odotellessa.. hommahan menee varmaaan melko pitkälle samalla kaavalla kuin aiemmin:) Tuloksia ja linkkejä kuviin löytyy fillarifoorumilta

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/showthread.php?51968-Oulun-Krossisyksy-2014


kuva täältä

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Tähtisadeajot 2014

Viikko sitten sunnuntaina tuli käytyä reissu Jyväskylän seudulla ajelemassa Tähtisadeajoissa. Tapahtuma on jo usean vuoden ajan ollut yksi syksyn suosikeista ja  olenkin ollut menossa mukana nyt jo viitenä vuonna. Tosin 2011 olin vain katsojana ja huoltajana, sillä murtuneella jalalla ei voinut tuolloin itse viivalle lähteä. Tänä vuonna reissu oli hyvin  lähellä jäädä tekemättä, sillä viikolla alkanut flunssa ei ollut hellittänyt vielä perjantaina lainkaan. Juhallakin oli käsi ollut jo viikon ajan käytännössä käyttökelvoton, joten perjantai-iltana näytti vahvasti siltä, että viikonloppu vietetään kotisohvalla. Lauantai aamuna flunssa oli kuitenkin lähes tiessään ja kävin vähän juoksemassakin ja tunnustelemasssa miten happi kulkee. Hengitys toimi testilenkillä lähes normaalisti, joten ajatus kisasta nousi taas ilmoille. Juhasta ei matkaseuraksi ollut, joten pikaista soittoa Kempeleen suuntaan josko Helin ja Kimmon auto ei vielä olisi startannut matkaan. Ei ollut ja onnekseni mahduin pyöräni kanssa vielä mukaan. 
 
Lauantai-iltana käytiin Jyväskylässä paikallisella tankkauspizzalla, jotta sunnuntaina jaksaisi. Viereisessä pöydässä yritettiin tilata listalla ollutta  poropizzaa, mutta valitettavasti poro oli paikasta loppu. Kuuluivat siinä mietiskelevän, että eihän sitä poroa enää saa kun joulukin jo alkaa lähestymään tarvii pukki porot muihin hommiin. Onneksi itse päädyin kinkkupizzaan ja sain energiavarastot täydennettyä :)
 
Sunnuntaiaamuna, uusitulla  kisapaikalla, Saarenmaan kyläkoululla oli kunnon kisameininki päällä. Numerolappu siis keulaan ja pienen verran jälkeen päästiinkin jo odottelemaan starttia.
 
Lähtöryhmitykseen oikaisin nauhan ali.
Tässä vaiheessa oltiin siis koko porukka vielä kärkiporukassa:)
Kuva: Lasse Vuori
 
Lähtötunnelmaa. Kuva: Lasse Vuori
 
Startti tapahtui rauhallisesti etuauton perässä rullaillen. Etuauton kiihdytettyä kiihtyi vauhtikin, mutta asvalttipätkän pysyin mukana vielä hyvin. Ensimmäisellä maastopätkällä jono alkoi venymään ja itsekin sain kasvatettua väliä edellä ajaneeseen mieheen. ( Vai pitäsikö tämä muka ilmaista siten, että edellä mennyt mies sai kasvatettua eroa minuun;) )
 
Startti. Kuva: Studiowoima
 Reitti oli tutun mukavaa, vaihtelevaa maastoa, vuorotellen hiekkatietä ja polkua, nousua ja laskua. Aiempiin vuosiin verrattuna polkupätkiä oli lisätty ja tiepätkiä vähennetty. Tämä ei ollut itselle ehkä ihan auennut, kun reittikartan tutkaileminen oli jäänyt vähän vähemmälle. Vähän pienemmillä rengaspaineilla olisi varmasti kannattanut lähteä matkaan, sillä välillä meno oli melkoista pomppimista. Pääosin reitti oli kuitenkin nopeaa ajettavaa, vaikka pari kuoppaa ja töyssyä olikin piilotettu heinikkolaskuihin ja näissä meinasi käydä pari kertaa itsellekin huonosti.  Muutamat kaatumiset ilmeisesti näissä kohdin nähtiinkin.
 
Tiepätkää. Kuva:Lasse Vuori
 Ensimmäisellä kierroksella sain miehistä mukavasti peesiapua aina tiepätkillä. Poluilla peesaamista pitäisi vielä vähän harjoitella, ilmeisesti ei ole luotto ihan täysin kohdallaan edellämenevien reitinvalintoihin.  Onneksi peesiapua oli tarjolla, sillä limaa irtosi välillä melkoisesti ja yskitti. Ellei olisi ollut miehiä joiden perässä roikkua vauhti olisi varmasti hidastunut melkoisesti.
 
                           Kuvat: Studiowoima                            
 
Kierroksen vaihtuessa uuteen, oli limat ilmeisesti ulostettu, sillä yskiminen alkoi loppumaan ja meno paranemaan. Toisen kierroksen alun asvalttipätkällä hieman odottelin autoseurueeseemme kuulunutta Kuusamon vahvistusta Kaakisen Tanelia (Tanelin blogi tähtisadeajoista), joka vähän aikaa taas tarjosikin paikkaa takarenkaastaan. Kiitos! Ylämäkien alkaessa Taneli alkoi jäämään ja kun oma ajo alkoi tuntumaan edelliskierrosta paremmalta, päätin lähteä jatkamaan omaa vauhtia. Huoltopisteellä olin sitä paitsi kuullut olevani toisena naisista, joten päätin pitää tämän sijoituksen maaliin asti.
 
Tanelin jäätyä ei miehistä enää ollut juurikaan peesiavuksi, mutta omassa takarenkaassani oli ilmeisesti ihan mukava olla, kun siinä viihtyi lähes viimeisen 5km:n loppulenkille asti muutama herrasmies. Ennen viimeistä polkupätkää tuli minulle eteen vielä pieni tekninen ongelma, kun etuvaihtaja jumittui ja jouduin pysähtymään sitä säätämään hetkeksi. Takarenkaassa viihtyneet herrasmiehet katosivat horisonttiin ja itse painelin pienen huoltotauon jälkeen perään. Huoltotauko venähti kuitenkin sen verran, että viimeisellä polkupätkällä ei enää miehiä näkynyt ja ajelin sitten rauhasssa täysiä yksikseni maaliin, sijoituksen pysyessä toisena.
 
Palkintojenjako. Kuva: Studiowoima
Vaikka oma meno ja olo ei ollut varsinkaan kisan alkupuoliskolla paras mmahdollinen, jäi kisasta silti jälleen hyvä mieli, sillä reitti, reittimerkinnät, yleinen meininki kisakeskuksella ja palkinnot olivat tuttuun tapaan jälleen huippuluokkaa. Tuttuja näkyi paljon ja sääkin oli mukavan lämmin ja aurinkoinen, joten ei paremmasta väliä. Ensi vuonna taas uudestaan, mutta sitä ennen aletaan ajamaan krossia!

maanantai 25. elokuuta 2014

Ironman Kalmar 16.8.2014

Reilun viikon verran olen saanut fiilistellä Ironman tittelillä. Tässä pitkä tarina pitkästä kisasta. Lopussa linkki tuloksiin, jos koko reissun lukeminen ei kiinnosta. Kiitos tästä hienosta ironman tittelistä kuuluu erityisesti Juhalle, joka jaksoi toimia monta päivää huoltajana jättäen kaikki omat treenitkin tekemättä. Kiitos! Kaikki ei mennyt Kalmarissa ihan suunnitelmien mukaan, mutta maaliinpääsy sai kyllä lopulta hymyn korviin. :)

Oulun tulevat teräsmiehet.
 Kuva: Niina Salokorpi

Ennakkotunnelmat

Kalmarin Ironman oli minulle ensimmäinen-ikinä täydenmatkan kisa, ensimmäinen-ikinä maraton, ensimmäinen-ikinä 180km pyöräilyä ja ensimmäinen-ikinä ulkomaan kisa. Jännitettävää siis riitti monessa asiassa. Kesän aikan tehdyt pari pitkää pyörälenkkiä aerobisen kynnyksen tuntumaan kiihtyen juoksujen kanssa olivat kuitenkin nostaneet itseluottamuksen sille tasolle, että tunnelma ennen kisaa oli enemmänkin mukavan odottavainen ja luottavainen kuin jännittynyt.

Julkisesti olin asettanut tavoitteeksi 11 tunnin rajan rikkomisen. Lajikohtaisesti ajattelin, että uinti menee muutaman minuutin tarkkuudella tuntiin, pyöräilyssä luotin vahvasti 5h30min aikaan ja juoksuun laskin käyttäväni hyvänä päivänä 4 tuntia. Puolen tunnin vaihto- ja hyytymisvaran laskin, sillä en tiennyt kuinka massiiviset ja hitaat vaihtoalueet mahdollisesti olisivat. Lisäksi olin melko varma, että juoksu tulee olemaan lopussa melko hidasta.


Uintireittiä kartoittamassa.
Kuva: Niina Salokorpi

 
Juoksuosuuteen suhtauduin muutenkin melkoisella kunnioituksella, olihan pisin-ikinä juoksemani matka 25km, tämäkin osiin pilkottuna helteen vuoksi kolme viikkoa ennen kisaa. Pyöräosuuden itseluottamus puolestaan nousi entisestään, kun kävin perjantaina kisareitillä testaamassa, että pyörässä kaikki toimii. No toimihan se pyörä, toimi jalat ja toimi erityisesti asfaltti! Renkaat rullasivat Ruotsin asfaltilla melkein itsestään, ei ollut epätasaisuuksia, routavaurioita, koloja tai kuoppia kuten Oulun lenkkiteillä. Aloin jo ajattelemaan alle 5h30min pyöräaikaakin tässä vaiheessa. Vaihtopussukat ja pyörän sai viedä siis hyvillä mielin odottamaan aamua vaihtoalueelle.


Pyörät peiteltiin yöksi keltaiseen.



UINTI 3,8km

 
Aamu alkoi aikaisin klo 4:00 herätyksellä. Olin iloinen, että aikaero oli suomalaisten puolella ja kroppa todennäköisesti kuvitteli nukkuneensa tuntia myöhempään. Aamu vaihtopaikalla oli melkoista säätämistä ja tässä vaiheessa  jo tosissaan jännittikin.  Yleensä jännitys saa minulla aikaan taukoamattoman vessassa ravaamisen ja suolikin toimii melkoisen vilkkaasti. Tälläkertaa yhtään ylimääräistä vessareissua ei kerinnyt tekemään, sillä uinnin lähtö oli parin korttelin päässä vaihtopaikasta ja sinne päästyämme saikin märkäpukua alkaa samantien vetämään päälle. Uinnissa asetuttiin oman tavoiteuintiajan mukaisiin lähtöryhmiin ja sainkin Kasurisen Mariasta seuraa ennen lähtöä. Tuntui jotenkin turvalliselta lähteä matkaan tutun kisakumppanin ja monta täydenmatkan kisaa jo aiemmin selättäneen Marian vierestä.


Uinnin lähtö.
 Katsojia ja kannustajia oli jo melkoinen määrä aikaisesta aamusta huolimatta.
Kuva: Niina Salokorpi
 
Uinti lähti liikkeelle mukavasti ja mitään erityistä ryysistä ei kahden ensimmäisen poijun jälkeen tuntunut olevan, tosin sopivaa peesiäkään ei oikein meinannut löytyä. Uinti tuntui kokomatkan todella helpolle. Ihmismassa aiheutti ilmeisesti sen verran virtausta menosuuntaan, että eteenpäin mentiin hyvää vauhtia ilman suurempaa yritystä. Keskityinkin ihan huolella pitkään käsivetoon ja liukuvaan uintiin, sillä virta tuntui vievän eteenpäin niin mukavasti. Rantauduin tasan tarkkaan ajateltuun aikaan 1:00:49.

 
Uintiosuus takana. Kuva: Niina Salokorpi


T1 3:59

Pitkän ja huolellisen harkinnan jälkeen olin päättänyt laittaa pyöräilyhousut triathlonasun päälle, kuten myös tri-topin, jossa oli tasku kolmelle energiapatukalle. Varsinaisesti lisävaatteiden pukeminen ei vienyt aikaa paljon. Tunsin kuitenkin, että nyt pitää käydä vielä vessassa, ennen pyöräosuutta. Tässä uhrautui muutama minuutti, kun vaatetta piti sittenkin vielä käyttää pois päältä:) Kun vihdoin pääsin pyörän päälle Juha huuteli, että olen 7. uinnista tullut nainen kaikista. Olipahan hienoa lähteä ajamaan näissä asemissa. (Rullaavan lähdön vuoksi todellisuudessa uintiaika oli vasta 15. nopein naisista)
 


Kovin montaa pyörää ei ollut vielä lähtenyt liikkeelle.
Kuva: Juha Kangaskokko



PYÖRÄ 180,2km


Tätä ihanuutta olin odottanut koko kesän! Pyöräily lähtikin hyvin käyntiin ja jaksoin pitää malttia vauhdissa, vaikka kovempaakin olisivat niin jalat, kuin mielikin halunneet mennä. Aloitin tankkaamisen lähes heti pyörän päälle päästyäni ja ensimmäisen tunnin aikana olinkin syönyt jo energiapatukan, kaksi geeliä ja puoli pulloa maltopitoista urheilujuomaa. Jälkikäteen ajateltuna tämä taisi olla liikaa. Noin 50 km:n kohdalla ohitseni tuli nainen, jonka vauhtiin jäin ja noin 70km:n kohdalle asti pyöräily kulki hyvin ilman mitään ongelmaa.  70km:n jälkeen orastava "isompi hätä" alkoi kuitenkin vaivaamaan, mutta huoltopaikka kerrallaan päätin jaksaa jatkaa vielä seuraavalle. 110km:n kohdalla oli kuitenkin välttämätöntä kurvata hetkeksi bajamajaan helpottamaan oloa. Seuraavat 20km olivatkin taas ihan siedettäviä, mutta melko pian tämän jälkeen maha alkoi kouristelemaan ikävästi. Geelien ja patukoiden ottaminen jäi vähemmälle ja urheilujuoma ei kertakaikkiaan mennyt enää alas. Juomaksi vaihtui pelkkä vesi ja patukoita yritin syödä aina pienen palan. Maha kouristuksia tuli kuitenkin säännöllisesti, jouduin ajamaan jarrukahvoilta, syke laski alle 140 lukemiin ja kypäräkin alkoi ahdistamaan. Viimeiset 30km tuntuivat kestävän ikuisuuden. En pystynyt ajattelemaan muuta kuin vaihtoalueen bajamajaa ja sitä, että saisin kypärän kohta pois ja päähän kunnolla viilennystä. Viimeisten kilometrien fiilistä laski myös törkeä peesaaminen. Ensimmäiset 120km peesivalvontaa oli lähes koko ajan, mutta mannerkierroksella ei valvontaa enää näknyt ja käyttäytyminen kisaajilla oli valitettavasti sen mukaista. Mihin lie katosi valvonta. Pyöräosuus loppui lopulta ajassa 5:44:10, keskinopeuden ollessa vain 31.38 km/h. Pyöräosuus ei mennyt siis ihan suunnitelmien, eikä odotusten mukaan ja mahakouristuksien vuoksi olin melko huolissaan edessä odottavasta maratonista.

 
T2 4:59

Huh huh. Sieltähän se tuli vastaan, vaihtoalue ja ennenkaikkea vaihtoalueen bajamaja. Luulin viettäneeni bajamajassa enemmänkin aikaa, mutta vaihtoajasta päätellen pääsin kopista n.3minuutissa kuitenkin ulos:) Mittari oli jäänyt pyörään, mutta onneksi huomasin sen oloani helpottaessa ja bajamajareissun jälkeen juoksin joitain metrejä takaisin pyörälle ja nappasin mittarin matkaan. Muuten vaihto sujui normaalin nopeasti. Vaihtoalueet olivat muutenkin todella nopeita ja ilman ylimääräistä sähellystä vaihdot olisivat sujuneet todennäköisesti kahden minuutin tuntumaan.

 
Pyöräosuus takana.
Kuva:Niina Salokorpi

JUOKSU 42,2km


Päätin lähteä menemään sitä vauhtia, mikä hyvältä tuntuu ja mihin enää kykenen. Ihmetys oli SUURI kun juoksu lähti rullaamaan aivan uskomattoman hyvää vauhtia.Ensimmäiset 5 km sain vilkuilla vähän väliä jopa nelosella alkavia kilometrivauhteja. Heti alusta pitäen minulle muodostui tavaksi ottaa puolikas geeli hieman ennen huoltopistettä, (huoltopisteitä 2km:n välein) huoltopisteeltä ottaa vesi ja juoda mukillinen kävellen, ottaa uusi geeli valmiiksi käteen ja viimeisiltä henkilöiltä ottaa vielä toinen vesimuki ja kaataa se päähän, jonka jälkeen jatkoin juoksua. Kilometrit vilahtelivat melkoista vauhtia ohi. Vauhti tasaantui n.5:15min/km lukemiin ja hymy oli korvissa. 14km:n jälkeen näin Juhaa ja kohteliaasti pysähdyin juomaan omasta juomapullosta, eipäs siinä niin kiire ollut. Toisella 14km:n kierroksella vauhti tipahti vähän, mutta pysyi edelleen n.5:20min/km lukemissa. Aloin ajattelemaan hyvin loogisesti, että mikäli pystyn siis juoksemaan tätä vauhtia nyt, olen päässyt kauemmas totaalisippauksen tapahtuessa.


Juoksuosuudella poskilihakset olivat koetuksella, kun hymyilytti niin paljon.
Kuva: Niina Salokorpi

Ihmetys oli taass suuri kun mitään ihan älytöntä sippausta ei tullutkaan. Kilometrien 32 ja 39 välillä kävin tietty pienimuotoisen kisan: pää vastaan jalat, mutta kovin suurta ponnistusta ei vaatinut saada pää voittamaan. Edessä näkyi aina joku selkä, jonka ohittaa ja tämähän pisti minun jalkoihin aina vähän vauhtia lisää. Viimeiset kilometrit menivät todella loistavissa fiiliksissä. Juhaa näin vielä kilometri ennen maalia, mutta nyt ei enää kerennyt pysähtyä, vaan maaliin piti päästä!
 
Reilu kilometri enää jäljellä!
Kuva: Juha
 
Ihmismeren keskeltä sai juosta tuuletellen maaliin loppuajassa 10:43:39 ja päivässä parasta oli kyllä maratonilla kellottamani loppuaika 3:49:42. Henkisesti oli todella tärkeää onnistua parhaiten minulle heikoimmassa lajissa. Juoksuosuudella sijoitukseni naisten kokonaiskisassa tipahti enää kaksi pykälää, kokonaissijoituksen ollen lopulta 27. Omassa ikäsarjassani sijoituin viidenneksi, kahden parhaan saadessa kisalipun Havaijin MM-kisaan. Onnea Marialle, joka vei voiton tässä sarjassa! Miehet mukaan lukien sijoitukseni oli 341. osallistujien kokonaismäärän ollessa n.2300.  
 


Kuva:Niina Salokorpi
 
Kuva: Niina Salokorpi
 
Kuva:Niina Salokorpi


Mitä sitten?

Vuorokausi maaliintulon jälkeen kärsin todella pahoista mahakrampeista ja kourstuksista. Lisäksi iho oli kosketusarka ja posketkin kipeät kaikesta juoksuosuuden hymyilystä johtuen:)  Kiinteää ruokaa ei voinut syödä, ilman älyttömiä vatsakipuja. Jalatkin olivat muusia eikä kenkiä ei voinut laittaa kotimatkalla jalkaan, sillä varpaat olivat niin kipeät. Maanantaiksi olo normalisoitui ja lihaksista katosi arkuus lopulta todella nopeasti, jopa nopeammin kuin puolimatkan jälkeen. Treenit ovat lähteneet taas käyntiin hiljalleen. Lokakuun 11. päivä kalenteriin on merkattu Havaijin kisakatsomo. Kalmarista Havaijin paikat saivat aivan huikeilla suorituksilla MariaVenla ja Tatu. Onnea ja hurjasti tsemppiä!  Itsellä alle vaihtuu nyt leveämpirenkaiset menopelit ja innolla odotan jo Oulun krossisyksyä! Ensivuoden Ironman kalenteriakin on tullut jo vähän vilkuiltua:)