maanantai 20. lokakuuta 2014

Siniristipaita

Nyt on  kyllä ihan pakko vähän hehkuttaa heti alkuun, jos et jaksa lukea koko tarinaa. Nimittäin mä sain sen! Sinivalkoisen Suomen Mestarin paidan ja kultaisen SM-mitalin!
 
Kuva: Kosti Koistinen
 
Palataanpa kuitenkin vähän taaksepäin. Sunnuntaina 19.10.  kisattiin siis Tampereella cyclocrossin Suomen Mestaruuksista. Matkaan lähdettiin Oulusta ihan kivan kokoisella joukkuueella; 6 kuskia ja kaksi huoltajaa oli matkassa. Oli melko  luksusta lähteä reissuun, kun Ovaskan Kimmo oli hoitanut kaikki käytännön järjestelyt majoituksista alkaen ja pyöräkin haettiin kotiovelta jo perjantaina. 
 
Matkaan lähdettiin siis lauantaiaamuna hyvissä ajoin ja perillä Tampereen Kaukajärvellä crossiradan tuntumassa oltiin kolmen aikoihin iltapäivällä. Radanrakennus oli vielä vähän kesken, mutta onneksemme yksi radanrakennusmestareista lähti tutustuttamaan meitä kierrokselle. Ensijärkytyksestä päästyäni ja muutaman treenikierroksen jälkeen rata alkoi vaikuttamaan lopulta ihan crossiradalta ja vieläpä ihan kohtuullisen mukavalta sellaiselta. Ajolinjat hiottiin erääseen lehtiä täynnä olevaan nousuun huolella kuntoon ja hyvillä mielin jätettiin rata odottamaan seuraavan pävän kisaa.
 
Yön aikana säätyyppi muuttui kuivasta pikkupakkasesta kovaan vesisateeseen ja plusasteisiin, ihan kuten oli ennustettukin. Järjestäjillä on ilmeisesti yläkertaan päin välit kunnossa, kun saivat lajinomaisen säänkin niin hienosti järjestymään :)
 
Rataan pääsi tutustumaan yhden kierroksen ajan tunti ennen omaa starttiamme. Edellispäivän huolella mietityt ajolinjat sai heittää heti kättelyssä menemään. Vesisade oli muuttanut monet osuudet radasta mutalammikoiksi. Juoksuesteitäkin oli lisätty radalle ja täten edellispäivänä huolella harjoiteltuun nousuun  pakotettiin ottamaan jalat alle pyörän sijasta.
 
Kelonevan Aku näytti mallia mistä kannattaa ajaa.
Oikealle ajolinja pistettiin mieleen.
Kuva: Kosti Koistinen
 
Vesisade taukosi juuri ennen lähtöämme ja saimme odotella kuivina starttipaukkua. Lopulta startti pamahti. Radan kunnosta huolimatta yksi taktiikka oli ja piti: paukusta kärkeen ja ensimmäinen kovapohjainen nousu ylös kärjessä; tekniselle osuudelle oli päästävä ensimmäisenä. Kammohapot jalkoihin siis heti ensimmäisessä nousussa. Eroa tulikin mäen kinkaman päälle muihin naisiin jo ihan kivasti, mutta Törmäsen Rosa kerkesi vielä mutaisessa lehtinousussa kuittaamaan ohitseni. Minä kun yritin ajaa nousun ylös, pyöräkisoissahan sitä oltiin!
 
Juosten kuitenkin näköjään mentiin nopeampaa. Rosa jatkoi puolikierrosta kärjessä minun peesaillessa toisena ja tasaillessa starttimäen jalkahapotusta. Seuraavalla mutapätkällä kuitenkin jo tuntui, että NYT. Ja niin sitä mentiin. Kaasu pohjaan ja ohi! Eroa alkoikin pikkuhiljaa tulla seuraaviin.
 
Taktiikaksi muodostui pian hakea ajolinjaa mahdollisimman vähän ajetuista radan kohdista. Tämä tarkoitti eräällä nurmikko-osuudella sitä, että ajoin radalla aivan merkkausnauhaa hipoen. Kerran ohjaustanko leikkasikin nauhan toiselle puolelle ja heitti pyörän poikittain radalle. Pieni peruutus, tangon vapautus ja taas mentiin, kärjessäkin pysyin, vaikka naisia pääsikin tässä taas kantaan kiinni.
 
Mutaakin lensi välillä.
Kuva: Kosti Koistinen
Toisesta kierroksesta alken olin lehtimutanousussa ensimmäistä kierrosta viisaampi. Pyörä olalle ja juoksulla aina radan korkeimpaan kohtaan asti. Keskiviikkona "viimeistelytreenissä" minulta kysyttiin olenko harjoitellut pyörä olalla juoksua. Vastasin, että; "en ole, tuleepa millainen mäki hyvänsä niin minähän työnnän pyörän ylös". Hah! Enpä tiennyt mitä tuleman pitää. Onneksi ruuvasin juomapullotelineen kuitenkin neuvojen mukaan irti. Ja pyörä olalla meno sujui ihan mukavasti.  Painovoima hoiti onneksi alaspäinmenon mukavasti pyörän selässäkin, vaikka tarkkana liukkaassa mudassa saikin olla.
 
Muta lensi välillä. Ajolinja pysyi muistissa.
Kuva: Petteri Pyrrö
 
Mutaisimman osuuden jälkeen tuli juurakkoa; kaasua lisää, vauhtihan korjaa virheet! Juurakon jälkeen pikku mutkat hiekalla. Näitä onneksi harjoteltiin edellisenä päivänä. Hyvin meni! Kivaa! Sitten vähän tempoa. Taas vähän mutaa ja taas tempoa! Pitkällä suoralla sai heittää itsensä tempoasentoon, jee! Tuttua ja turvallista! Sitten  juoksuesteitä nurmikolla, nämähn mää osaan, kunhan eivät ole alamäkeen. Ekat tuplaesteet menivät aina kivasti ja vauhdikkaasti, toiset hitaammin. Raskasta vääntöä! Taas vähän nurmea ja uudelle kierrokselle taas!  Ero takana tuleviin kasvoi mukavan tasaisesti.


Hiekassa heitettiin parit mutkat.
Kuva: Jari Ollila
Kolmen kierroksen jälkeen soiteltiin jo kierroskelloa. Mitä ihmettä? Nytkö tämä hauskuus jo loppuu? Viimeinen kierros edellisten tapaan, mutta vähän varovaisemmin, nyt piti varmistella, välimatkaa taaksepäin oli turvallisesti ja määhän olin nyt voittamassa! Maalisuora tuli lopulta tosi nopeasti vastaan. Ja mä sain tehdä sen; ajaa ilman käsiä maaliin! Oon siis todistettavasti Suomen nopein mudassa, nurmikolla, hiekassa, ja ties millä- ajaja. Täähän oli ihan oikeeta crossia! :) Kovia nimiä jäi taake, joten oon kyllä tosi tyytyväinen ja iloinen:)
 
Lopuksi vielä erityis kiitos Oululaiselle krossikommuunille. Ilman joka keskiviikkoista kivaa, eli keskiviikkokrosseja tuskin olisin seisonut korkeimmalla korokkeella, mutta nytpä pääsin hyppäämään sinne! Kiitos!
 
2. Maija Rossi 1. Minä ja tuuletukset 3. Pia Pensaari
Kuva: Jari Ollila

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Ylös kuopasta

 
Syyskuu ja keskiviikkoilta; ohjelmassa totuttuun tapaan cyclokrossia täysiä 45-60min. Kolme keskiviikkoa sitä jaksoi. Lintulammen krosseissa lajinomaisessa surkeassa säässä kulki vielä todella hyvin. Siitä pari päivää palauttelua ja sunnuntaina oli taas edessä numerolapun kiinnitystä keulaan, pyöränä tosin maasturi tälläkertaa. Kisa-aamuna teki mieli rehellisesti sanottuna vain lähteä tavalliselle pitkälle PK lenkuralle, mutta kun Oululainen maastopyöräilyn erikoisseura PK team järjesti Kempeleen Köykkyrissä 20-vuotis juhlakisan, oli vaihtoehtoja  kuitenkin vain tasan yksi; osallistuminen. Olen aina tykännyt Köykkyrin radasta paljon, joten odottelin, että kisailufiilis löytyy kunhan pääsee paikan päälle. Kisan startti oli vasta iltapäivällä, joten vaikka kauan aikaa kotona arvoinkin mennäkkö paikalle pyörällä vai autolla, valitsin lopulta siirtymävälineeksi pyörän. Merkkejä laskusuhdanteesta oli siis jo kuitenkin ilmoilla, kun tämmöistä mietintää yleensäkään kävin.  Tunnin ja vartin siirtymä kisapaikalle rataan tutustumisineen sujui vielä leppoisasti. Rata vaikutti kivalta, niinkuin aina, mutta vähän meinasi mielenkiinto starttaamiseen olla hukassa. Muita naisiakaan ei viivalle ilmaantunut, joten näin tiukan kisan odotus ei varsinaisesti lisännyt intoa.
 
Startti kuitenkin pamahti ja porukka päästettiin metsään. Siinä sitä sitten mentiin puolitoistatuntia eteenpäin, välillä tosin sivu-urillekin. Ei kiinnostanut, eikä kulkenut. Ajoin suoralta polulta metsään. Jos eteen tuli pieni kivi, niin en päässyt yli, saati sitten isommasta, tai jos sattui olemaan useampi. Alamäessä sentään kulki. Kisan ja päivän pelasti pullakahvitarjoilu maalissa, jaksoi sentään näiden avulla polkea takaisin tunnin siirtymän kotiin.
 

Tutustumiskierroksella kaikki meni vielä hyvin.
Kuva: Tarja Kivirinta
 
Kisassa sitten ei vaan onnistunut millään.
Kuva: Tarja Kivirinta
Kyllähän se alamäen jälkeen näyttää vauhdikkalta.
Kuva: Tarja Kivirinta.
 
Tästä pari päivää palauttelua ja mitäs sitten? Oli taas keskiviikkko. Sehän tiesi sitä, että edessä on 45-60min crossailua täysiä. Veerakin oli soitellut ja ilmoitellut tulevansa katsomaan, joten ei muuta kuin ajokamat niskaan, pyörä alle ja Hiirosen kisapaikalle. Startti kello 18 ja täysiä taas.  "Täysiä" oli kuitenkin huomattavasti hitaampaa kuin aiempina keskiviikkoina. Loppua kohti meno onneksi parani, mutta vähän oli väsyä havaittavissa.
 
Onneksi viisastuin lopulta tässä vaiheessa ja jätin täysiä ajamiset seuraavana keskiviikkona välistä. Kroppa huuteli tavallisten PK lenkkien perään, joten annoin sille niitä.
 
Eilen lauantaina sitten kokeiltiin taas. Ilmassa oli sitä paljon puhuttua suuren urheilujuhlan tuntua, kun Oululainen krossisyksy sai huipennuksensa Oulun avoimissa cyclocross-mestaruuskisoissa. Paikalle oli saapunut jos jonkinlaista crossaria, pienestä isoon.
 
 
 
Pieni ja läski kavereina.
Kuva

Rata oli taas onnistunut ja sääkin oli ainakin lähes lajinomainen, eli melko surkea. Silti paikalla oli kuskeja siihen malliin, että yksin ei tarvinut ajella. Taas oli kivaa ja mikä parasta; taas pääsi täysiä! Kuopasta on noustu. Ja koska kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa niin tässä pieni kuvapläjäys.
 
 
Tutustumiskierroksella sai olla vielä neljä kerrosta vaatetta.
Kuva: Tarja Kivirinta.
 
OTC:n kilpakuskit ovat ottaneet eturivin paikat.
Kuva
Juoksuesteetkin sujui.
Kuva: Tarja Kivirinta
Kuva

Loppukiri
Kuva
Vähän lensi rapaakin välillä.
Kuva
Minä ja Juha voitettiin crossisarjat.
Kuva: Jouko Kaarteenaho.