Keskiviikkokrossit päättyivät Hiirosen etapille, mutta heti seuraavana lauantaina oli vuorossa Oulun avoimet cyclocrossmestaruusskabat Heinäpään kukkulalla. Samalle viikonlopulle olin saanut todella houkuttelevan tarjouksen lähteä tutkailemaan naapurimaan krossiskeneä Tartoon ja Tallinnaan, mutta tälläkertaa kotikisa tulevan SM-kisan radalla vei voiton, sillä kauas tuntui olevan yksin nyt liian pitkä matka.
Lauantaina pävällä kulutin aikaa shoppailemalla ja kaupungilla kuljailemalla, sillä startti oli vasta iltapäivällä, eikä sentään lenkille viitsinyt lähteä. Täytynee todeta, että kaupoilla kiertelykin on kuitenkin yllättävän raskasta hommaa.
Iltapäivästä pääsin lopulta lähtemään kohti Heinäpään kukkulaa. Lämpömittari näytti olevan vain muutaman asteen plussan puolella, joten vaatetta sai pakata päälle ja reppuun vähintäänkin tarpeeksi. Lämmittelykierroksella olo olikin vielä jotenkin pullea ja kankea. Kuvittelin, että ehkä shoppailu oli vienyt tehot jaloista.
Starttiaika läheni yhtäkkiä hirveää vauhtia ja yhden lämmittelykierroksen jälkeen olikin jo kiire vähentämään vaatetta ja yhteiskuvan myötä hakemaan lähtöpaikkaa. Miten se aina tuleekin kiire, vaikka kuinka tarkasti miettii aikataulun etukäteen?
Lähtöön asettui noin 70 krossailijaa. Kuva täältä |
Otin lähtöpaikan taaempaa kuin aiemmissa etapeissa ja lähtö olikin melko rauhallinen. Ohi ei niin vain päässyt, vaan letkassa mentiin sitä vauhtia mitä mentiin.
Lähdön jälkeen ei voinut paljon omaa vauhtia säädellä. Kuva täältä |
Alkuun oman vauhdin säätely oli siis vähän haussa ja puolen kilometrin starttiloopilla oli jopa ruuhkan tunnetta. Ihan hyvään paikkaan olin kuitenkin sattunut asettumaan, sillä vaikka alkuun meno tuntui turhankin rauhalliseta, niin heti ensimmäisessä mäessä oma paikka alkoi löytymään. Lämmittelykierroksen jälkeen olin vähentänyt vaatetta pari kierrosta, joten liekö siinä syy kisa-adrenaliinin lisäksi, mutta pyörä tuntui liikkuvan huomattavan paljon paremmin kuin lämmittelykierroksen jälkeen odotin.
Juoksuesteissä oli jokakierroksella hyvä flow. Kuva täältä |
Pari ensimmäistä kierrosta meni mukavasti hyvävauhtisessa letkassa miehiä peesaillen, mutta kolmannelle kierrokselle letka karkasi ja sain ajella seuraavat kierrokset enemmän ja väliin onneksi myös vähän vähemmän itsekseni. Vauhti pysyi kohtuullisen tasaisena ja meno oli mukavaa.
Nurmikkoshikaania. Kuva täältä |
En tiedä päästinkö itseni ehkä liiankin helpolla välillä, sillä parille viimeiselle kierrokselle sain jalkoihin lisää vauhtia, kun huomasin, että edellä ajavat selät alkoivat lähestymään. Niinpä parin viimeisen kierroksen teemana olikin aina vain uuden selän saavuttaminen. Vielä viimeisellä puolella kilometrilläkin saavutin yhden selän, jonka kanssa tulikin kamppailtua aina loppukiriin asti. Hyvää treeniä tuli siis myös loppukiristä, joka täpärästi kääntyi voitokseni.
Kuva: Tarja Kivirinta |
Oulun avoimissa krossiskaboissa on tietysti jaossa mainetta ja kunniaa Oulun kovimpana krossailijana. Lisäksi koko krossicupista jaettiin palkinnoksi teemaan sopivat lehmänkellot ja eniten pisteitä kerännyt krossailija palkittiin himoitulla kiertopalkinnolla sekä todella hienolla Chromen ajopaidalla. Paitojahan on valmistettu vain 100 kpl ja niitä voi saada vain palkinnoksi jostain pyörällä ajettavasta kisasta.
Ahkerat krossailijat saivat hienot lehmänkellot! Kuva täältä |
Tuo hieno Chromen ajopaita puettiin Juhan päälle ja minulle ojennettiin pysti, sillä olimme keränneet pisteitä saman verran. Arvatkaapa kumman ajopaitapinoon paita kuitenkin päätyi?
|
Kuva täältä |
Aivan, viikkasin paidan minun ajopaitapinooni siniristipaidan päälle. Huomenna Heinäpäässä selviää keille cyclocrossin siniristipaidat kuuluvat ensivuonna. Jännittää.