Stage 4, Ellinmaa
Raksilan krossejen jälkeen viikko hurahti taas vauhdilla. Syyskuun viimeisen keskiviikon etappiin krossiväen kokoontumispaikaksi oli määrätty Ellinmaa, joka on vuosikausia ollut tukikohtana kaikenlaisille pienille pyöräkisailuille. Ellinmaalla kulkeekin epävirallisen virallinen parin kilsan xc-henkinen maastopyörärata ja kyseisellä reitillä on tullut allekirjoittaneellakin testattua kuntoa kohtuullisen monta kertaa, niin numerolapun kanssa kuin ilmankin, joten siltä osin paikka oli hyvinkin tuttu. Krossia en kuitenkaan ollut koskaan Ellinmaalla päässyt ajamaan, sillä jos jonkinmoiset tekosyyt olivat olleet syynä Ellinmaan krossejen missaamiseen kohtuullisen monta vuotta.
Tänävuonna olin kuitenkin paikalla hyvissä ajoin ja tasan kuudelta startti jälleen saattelikin vajaat 90 krossailijaa 45 minuutin raastoon. Rata oli tuttua ja turvallista Ellinmaata, mikä tarkoittaa jatkuvaa nousua ja laskua sekä pitkiä polkupätkiä hiekkatieosuuksien välissä. Ellinmaan radan hauskuus tulikin juuri pitkistä poluista, joilla ajaminen tuntui välillä jopa vauhdikkaalta. Vauhdin tuntu saattoi tosin olla osittain optista harhaa, joka johtui reitin kapeudesta. Niin tai näin vauhti pysyi hyvin yllä, kun samaa vauhtia ajavia kilpakumppaneita hiillosti kokoajan selän takana.
 |
| Kuva: Suvi Hautamäki |
Radalta löytyi tietysti myös jo tutuksi tulleet juoksuesteet, jotka oli astettu omasta mielestäni ehkä vähän nihkeästi ylämäkeen, eikä jalka meinannut niihin kunnolla alkuun nousta. Sanoisin, että jäi ehkä aavistuksen flow puuttumaan esteitä ylittäessä, mutta onneksi se näytti olevan raskasta muillekin ja taisin itse olla lopulta kuitenkin voiton puolella esteiden ylittämisen sujuvuudessa, varsinkin kisan loppupuolella.
 |
| Ei meinannut jalka nousta yli. Kuva: ceesami |
Ellinmaan rata oli kokonaisuudessaan vauhdikas, mutta ihan helpolla ei sielläkään kyllä päässyt. Ratamestari oli nimittäin pitänyt huolen, että aina alamäkien jälkeen tuli tiukkaa mutkaa ja vauhdit saatiin varmasti pois ennen ylämäkiä. Ilmaiseksi ei siis annettu mitään, mutta juuri jatkuvat kiihdyttelyt ja jarruttelut ovatkin se krossin hauskuus, kun samalla vielä saa ajaa oman ajotaidon rajoilla! Hauskaa oli siis taas ja ensimmäistä kertaa tälle syksyä ajo tuntui sujuvalta loppuun asti. Hyytymistä tai välikuolemaa ei tullut vastaan, mutta maali tuli, ehkä jopa liian aikaisin. Onneksi hauskuudelle oli tiedossa jatkoa vielä seuraavana keskiviikkonakin :)
 |
| Kuva: Mika Kankainen |
Stage 5, Hiironen
Lämpimät syyskelit olivat vaihtuneet Ellinmaan etapin jälkeen yöpakkasiin ja päivälläkin ilma oli melko raikasta. Vaatetta sai siis pukea päälle reippaammin, kun suuntasin syksyn viimeisiin keskiviikkokrosseihin Hiirosen Käpälämäkeen. Pienten ylimääräisten seikkailujen jälkeen löysin lopulta Käpälämäelle ja kerkesinpä käydä vähän aistimassa radan tunnelmaakin, ennen kuin startti kajahti. Ensimmäinen kierros meni letkassa ajellessa varsin mukavasti, rataan pääsi enemmänkin tutuksi ja kroppakin alkoi lämpenemään. Olihan se rata kyllä taas taattua laatua. Oli polkua, mutkaa, jarruttelua, kiihdyttelyä, hiekkaa, nurmikkoa, asfalttia, jäätä, liukasta, pitävää ja lähes kaikkea mahdollista! Olin ottanut taas lähtöpaikan tutun renkaan takaa toisesta rivistä, joten olin lähdön jälkeen melko kärjessä letkaa, mutta jo ennen puolta kierrosta kiireisemmät pääsivät kohtuullisen jyrkässä soranousussa helposti ohi. Toiselle kierrokselle lähdin kuitenkin hyvissä asemissa, mutta vauhdikkaan laskun jälkeen tein virheen jäiseen ylämäkeen; ei riittänyt enää reidessä vääntö, eikä renkaissa pito, joten jouduin jalkautumaan. Ongelma vain oli se, että kengätkään eivät pitäneet ja vajaan metrin eteneminen tuntui hetken lähes mahdottomalta, kun pitoa ei ollut kengän, saati renkaan alla. Hah, oli varmaan melkoinen näky kun yritin sutia mäkeä ylös, onneksi kuvamateriaalia ei ole tilanteesta näkynyt. Kun pääsin takaisin pyörän päälle ajo alkoi sujumaan pian ihan mukavasti ja jälleen löytyivät tutut kisakumppanit, joiden takana matka eteni mukavasti.
 |
| Kuva: ceesami |
Viimesellä kierroksella keskittyminen pääsi hetkeksi herpaantumaan, kun aloin miettiä iskun paikkaa edellä menevän selän voittamiseksi. Kun ajatus hetkeksi siirtyi meneillään olevalta polulta tuleville poluille, osui kampi kiveen ja pyörän hallinta oli muutaman sekunnin täysin kateissa. Polun oikealla puolella oli metsää ja olin varma, että kaadun. En vieläkään käsitä miten onnistuin, mutta jotenkin pyörä ohjautui metsään puiden välistä. Kun vauhti vähän hiljeni sain tilanteen takaisin hallintaan ja koukkasin seuraavien puiden välistä takaisin polulle ja matka jatkui, huh. Miten epäonnistumisesta, eli pyörän hallinnan täydellisestä menettämisestä voikin lopulta saada niin suuren onnistumisen tunteen? Edellä mennyt selkä karkasi, mutta sain kuitenkin kiristettyä vielä vauhtia itsekin metsäreissun jälkeen, joten maaliin pystyi ajamaan hyvinkin tyyytyväisenä. Keskiviikkokrossit loppuivat, mutta vielä on krossisyksyä jäljellä Oulun avoimien ja SM-kisojen merkeissä. jes!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti