Gravel grindingiä ja trail runningia offseasonilla

Kisakauteni päättyi cyclocrossin SM:iin ja nyt muutamia viikkoja olenkin viettänyt virallista offseasonia. Joillekin, (aika monillekin) urheilijoille offseason  merkitsee lepokautta kilpailukauden ja uuden peruskuntokauden välissä, mutta minulle se on enemmänkin höntsäilyjakso ilman suunnitelmia.  Parilla viikolla treeni  ulkoilutunteja kertyikin reilusti yli 15, sillä en ymmärrä miksi pitäisi väkisin makoilla sohvalla, jos Föhntuuli hellii Suomea ja marraskuussa saa kerrankin nauttia lähes +10 asteen lämpötiloista ja aurinkoisista syysilmoista jopa Oulun korkeudella.

 

 

Pitkään jatkunut krossikausi päättyi juuri syyslomani kynnyksellä ja pitkän, tiukkoja tehotreenejä sisältäneen jakson jälkeen oli ihanaa, kun oli vihdoin aikaa ajella niin pitkään kuin huvitti ja ihan vaan minne nokka näytti. Vielä kun valoisaan aikaankin kerkesi ulkoilemaan, niin pitihän tilaisuus käyttää hyödyksi. Sohva ei muutenkaan kiinnostanut, kun tuntui, että kunto oli huipussaan, joten mielelläni otin ilon irti lenkkeilystä. Innostuin tutkailemaan karttojakin ja suuntasin parina päivänä uusille reiteille. Maantiepyörällä lenkkivariaatiot kotiovelta lähdettynä alkavat olla jo aika tuttuja, mutta sora- ja metsäteillä uusia teitä ja risteyksiä tulee vastaan vielä ihan lähelläkin. Piristää kummasti mieltä harmaanakin päivänä, kun maisemat ovat uusia ja ennestään tuntemattomia. Vielä kun tätä hommaa kutsuu muodikkaasti gravel grindingiksi, niin johan löytyi kokonaan uusi harrastuskin entisen sorateillä ajelun tilalle.

Suvilampi. Nimensä perusteella valikoitui kartalta tutustumiskohteeksi.
 

Koska aloin tänäsyksynä muodikkaaksi, niin gravel grindingin ohelle  oli otettava harrastusvalikoimaan myös trail running. Tänävuonna trail running lenkkien iloa edellisvuosien polkulenkkeihin verrattuna lisäsi kyllä lenkkiseura, jota sain Isokankaan poluille pariinkin otteeseen. Muuten polut eivät olleet muuttuneet miksikään ja meno tuntui yhtä hienolle kuin aiempien vuosien lenkeilläkin. Krossikauden jälkeen jalkalenkit ovat muutenkin jaksaneet innostaa taas paljonkin. Pyörän ja vaatteiden jatkuva pesu ei puolestaan ole jaksanut innostaa kovinkaan, joten jalkalenkki-innostukseen lienee tässä ehkäpä looginen selitys.
 

Isokankaalla marraskuussa

 

Pimeiden iltojen tultua olen innostunut  myös valolenkeistä (pyörän sotkeeentumista ei näe pimeässä) maastossa entisiä vuosia huomattavasti enemmän. Luulisin, että syynä on jonkin verran parantunut ajotekniikka, joten vauhtia uskaltaa pitää pimeälläkin. Valon kanssa ajelu tuo vielä jonkin käsittämättömän optisen harhan ja vauhdin tuntu on paljon suurempi kuin päiväsaikaan. Vieläkö lanseeraisi oman englanninkielisen termin valolenkeille, niin voisi olla oikein muodikas. Miten olisi   Dark trail biking? Hmm.. tässähän voisi olla vaikka markkinarakoa...

 

 

 

Ja jos joku on nyt huolissaan ja ajattelee, että nyt se tekee marraskuussa sankariviikkoja ja paras kulku on sitten tammikuussa, niin kerrottakoon, että olen kyllä siellä sohvallakin  kerennyt aikaa viettämään. Ihan mukava paikka se sohvannurkkakin on. Ainakin jos ulkona sataa vettä ja on pimeää ja kylmää.