Milloin triathlonistin on hyvä aika sairastaa?

Kilpailukaudella sairastaminen nyt ei tule kuuloonkaan, tarviiko tällaista edes miettiä? Kilpailukauden jälkeen on aika ottaa rennosti ja silloinhan on kaikkea muuta tekemistä tiedossa, joten aikaa ei silloinkaan ole sairastamiseen. Kesälajin urheilijahan tehdään talvella ja omasta kokemuksesta voisin kyllä sanoa, että talvella sairastaminen näkyy kyllä jossain määrin vielä kesälläkin. Toimii  tietysti myös toisinpäin: Jos pysyy terveenä talven, näkyy se positiivisena kisakuntona kesällä.  Jos nyt pitäisi joku aika  sairastamiseen valita, niin jokin tuulinen, kylmä räntäsateinen ajanjakso, kuten nyt marraskuussa.  Ai niin,  mutta nämä päiväthän on juuri parhaita sali- ja uintitreeneihin, eli ei silloinkaan. Vastaus siis on, että ainakaan tällä triathlonistilla ei vain ole hyvää aikaa sairastaa. Terveenä olisi pysyttävä, mutta aina se ei vain onnistu.

Tästä viikosta tuli minulle varsinainen lepoviikko. Alkuviikosta pidin pari päivää lepopäivänä ihan tarkoituksella, koska edellisviikolla lepopäivää ei ollut tullut ja töitäkin oli hieman kertynyt tehtäväksi. Keskiviikkona pakkasmittari näytti viittä astetta pakkasen puolelle, ei siis paljon, mutta ensimmäinen pakkaslenkki oli tiedossa. Lepopäivien jäljiltä jaloilla tuntui olevan menohaluja, joten toteutinkin suunnittelemani 3x2km vauhtikestävyyslenkin. Juoksu kulki, pakkanen ei tuntunt vaivaavan ja fiilis oli hyvä kaikinpuolin! Seuraavana päivänä töissä ääni oli hieman käheänä, mutta muuten normaali olo, joten illalla suuntasin uimaan. 10min uinnin jälkeen oli todettava, että sykkeen noustessa kurkussa alkoi tuntumaan ikävälle, joten suuntasin kotiin lepäilemään. Perjantaina töissä tarvitsin jo avustajaa kertomaan luokalle ohjeita, kun oma ääni hiljeni kuiskaukseksi. Viikonloppu on vierähtänytkin sitten melko hiljaisissa merkeissä. Asiaahan olisi vaikka kuinka, kaikille kavereillekin olisi juuri nyt kiva soitella, mutta kun ei voi puhua! Kyseessä on mahdollisesti kurkunpääntulehdus, joten lenkillekään en ole voinut mennä, ettei tauti siirry muualle ja pitkity.

Ainahan pitää näistä sairastamisista yrittää etsiä niitä positiivisia puolia. Nyt kun ainoa oire on ollut äänen lähteminen ja olo on muuten ollut varsin terve, en usko suorituskyvyn oikeastaan laskeneen.  Kerkesin myös viikonlopun aikana korjata urakalla kokeita ja opiskella hieman ihmisen psyykkistä kehitystä, joten ensiviikon tehtävälista supistui viikonlopun aikana melkoisesti. Nyt elättelen toiveita, että ääni palaisi alkuviikosta ja pääsisin taas takaisin normaaliin rytmiin, lenkille, töihin ja vielä uudestaankin ehkä lenkille.

Viikonlopun eväät