sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Hiihtokausi avattu


Eipä tarvinnut tänä vuonna lähteä avaamaan hiihtokautta mihinkään muutaman sadan metrin ensilumenladulle tai hiihtoputkeen. Lauantain aikana lumi nimittäin peitti maan sen verran tehokkaasti Oulun seudulla, että sunnuntaina olisi päässyt hiihtämään vapaalla jo kymmeniä kilometrejä katselematta samoja maisemia lenkin aikana montaa kertaa. Pienten flunssaoireiden vuoksi oma lenkki jäi kuitenkin valitettavasti vain noin tunnin kevyeksi ulkoiluksi suksien päällä. Minusta ei siis kenenkään kannata ottaa tässä asiassa mallia. Kehotan kyllä kaikkia lepäämään jos vähänkään olo tuntuu flunssaiselta. Itsellä parin päivän lepäilyt saivat kuitenkin nyt riittää, koska olin odotellut lumien tuloa jo niin kauan, että hiihtämään oli päästävä. 
 
Lenkillä sain ihmetellä odottamattoman hyvää luistoa uudella lumella ja tasapainokin tuntui löytyvän wassutteluun kohtuullisen hyvin. Ehkäpä viime talven 1300 hiihtokilometristä oli jotain jäänyt lihasmuistiin, koska lenkki tuntui huomattavasti helpommalta kuin ensimmäiset hiihtolenkit edellisvuosina.
 
 
 
 
 
 
Minulla eivät varpaat kestä talvipakkasilla pitkiä pyörälenkkejä, eikä pää sisällä trainerilla ajelua, joten talvella suurin osa harjoittelustani toteutuu yleensä hiihtäen. Itse olen kokenut hiihtoharjoittelun mukavaksi vaihteluksi pyöräilystä ja nautin pitkistä hiihtolenkeistä varmasti vähintään yhtä paljon kuin kesäisistä pitkistä pyörälenkeistäkin. Viimevuosina vauhtireservikin on hiihdossa kasvanut mukavasti ja hiihtäen onnistuu niin pitkät peruskuntolenkit kuin vauhdikkaammat vedotkin. Muistan, että nuorempana syke huiteli aina hiihtolenkeillä jossain anaerobisen kynnyksen tuntumassa. Muutama massahiihtotapahtumakin on yleensä talven ohjelmassa ja talvitriathlonin SM-kisoihin, jossa yhtenä lajina on hiihto olen perinteisesti myös aina osallistunut, tarkemmat tämän talven tapahtumat tarkentuvat kuitenkin vasta talven edestessä ja hiihtokunnon kasvaessa.
 
Tästä se hiihtokausi toivottavasti nyt kuitenkin alkaa, eikä enää tarvitsisi keksimällä keksiä miten sitä lenkkeilisi viikoittaisen pitkän lenkin kun on joko liukasta, liikaa pakkasta tai kuraista ja vesisateista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti