TdH 2015

Viikko sitten sunnuntaina ajettiinaas jokavuotinen 140km:n lenkki Helsingin olympiavelodromilta olympiavelodromille. Olin osallistunut Tour de Helsinkiin kaksi kertaa aiemminkin. Ensimmäisen kerran olin mukana jo 2009. Tuo vuoden 2009 kisa oli samalla ensimmäinen maantiekisani ja ensimmäinen yhteislähtöajo. Muistan kyllä vieläkin oman ihmetykseni, kun tajusin kuinka valtava hyöty ympärillä olevasta ryhmästä onkaan vauhdin ylläpitämiseen. Kisa sujui tuolloin muutenkin hyvin leppoisasti. Ajelin  isossa ryhmässä ajon läpi neljään tuntiin, enkä nähnyt tai kuullut tuolloin yhtään joukkokolaria tai kaatumisia. Sijoituin kisassa toiseksi ja innostus maantiepyöräilykisoja kohtaan kasvoi tietysti räjähdysmäisesti. Reissu oli muutenkin tuolloin niin huippu, että seuraavana vuonna olin aivan innoissani lähdössä jälleen Helsinkiin kisaamaan. Ja nimenomaan siis kisaamaan, sillä vaikka kyseessä onkin kuntoajo, olen itse aina ajanut kuitenkin lähtökohtaisesti sijoituksista.

Vuoden 2010 Tour de Helsinki olikin sitten jotain aivan muuta kuin edellisen vuoden leppoisa ryhmälenkkeilyajo. Vältyin juuri ja juuri ties kuinka monelta kolarilta ja  takaanikin kuului useaan otteeseen hiilikuidun kolinaa. Maalia lähestyttäessä tiesin ajavani ihan hyvillä sijoilla, mutta itsesuojeluvaisto voitti kilpailuvietin ja tärkeimmäksi prioriteetiksi nouskin maaliviivan ylittäminen ehjänä. Tässähän lopulta onnistuin, (sijoitus oli 7.) mutta maalissa vannoin, ettei ikinä enää!

"Ei ikinää" kesti neljän Tour de Helsingin verran, kunnes tänävuonna löysin itseni jälleen Velodromin kupeesta odottelemasta lähtöä. Kuopiossa maantiepyörä tuntui liikahtavan sen verran kivasti, että halusin vielä kertaalleen päästä testaamaan maantiekuntoa. Kisakalenterissa ei enää kuitenkaan ollut vaihtoehtoja jäljellä, joten Helsinkiä kohti vaan.

Muutoksia viidessä vuodessa oli tullut aika vähän. Oleellisin ero oli lähdössä, sillä lisenssikuskit saivat oman starttialueen. Kilpasarjan perään päästettiin huoltoautoletka ja ambulanssi ennen varsinaista kuntosarjaa. Ajattelin järjestelyn lisäävän ainakin omalle kohdalleni turvallisuutta, kun ympärillä olisi vain kisakuskeja, eipä tullut mieleen etten ehkä pysyisi pääjoukossa.. Starttijärjestelyistä annoin järjestäjille mielessäni plussapisteitä, kun olivat järjestäneet aivan kärkeen myös naisten elitelle oman pienen lähtökarsinan,  joten lähtöä sai odotella rauhassa saattoauton takapuskuria katsellen.
 



Kuva: Jari Birling
Kuva täältä

Startin jälkeen ensimmäiset kilometrit ajettiin saattoajona ehkä vähän turhankin hidasvauhtisesti. Vauhdin piti olla 20km/h, mutta se oli ehkä 15km/h. Ihme, että tässä saattoajon aikana en nähnyt tai kuullut hiilikuidun kolinaa. Jarru kuitenkin haisi ja omasta paikasta sai pitää huolta jo ihan tosissaan. Vapaa vauhti alkoi noin 11km:n ajon jälkeen ja heti kerrasta mittari kääntyi punaiselle. Jojottelin miesten pääjoukon perällä 7km, kunnes muutamaan pieneen mäentöppyrään keuhkojen rajoitin tuli vastaan ja pääjoukon viimeisenkin miehen selkä alkoi loittonemaan. Vauhtia oli pakko tiputtaa rajusti, että sain hapen jälleen kulkemaan. Hetken jo ajattelinkin, että kisa oli tässä, mutta pian takaa tuli kuitenkin muutama mies joiden kanssa pääsin jatkamaan matkaa. 

Pian muodostui  pieni ryhmä, jossa oli mukana minun lisäkseni myös muutama muu nainen. Matka eteni ihan mukavasti, eikä keuhkojen rajoitinta tarvinut enää testata, vaikka vetotöitä sai tässä pienessä ryhmässä tehdä itsekin. En tiedä tarkalleen missä kohtaa takaa vyöryvä kuntosarjan pääjoukko nielaisi meidän ryhmän sisäänsä, mutta yhtäkkiä vetomiesten lisääntyessä vauhti nousi ja samalla ryhmän kasvaessa oma ajokin helpottui huomattavasti. 

Siinä sitä sitten ajeltiin menemään. Miesten Kilpasarjan pääjoukosta oli tippunut kaikki naiset virolaista Liisa Ehbergiä lukuunottamatta ja ennen puoltaväliä olikin suurinosa naisista jälleen samassa ryhmässä. Kun maaliin oli jäljellä reilu 20km, aloin nostamaan itseäni pikkuhiljaa kohti kärkeä, jossa ajoivat naisista  muun muassa Rosa Törmänen, Heini Salovaara ja Kirsi Väinölä. Ajattelin tuossa vaiheessa kuitenkin vielä pysyä näiden naisten takana. Heidän ei tarvitsisi vielä tietää, että siellä sitä ollaan. Enpä olisi arvannut, että tuo oli päivän viisain päätös, eikä siis sen takia, että olisin päässyt yllättämään lopussa, vaan jossain 10-15 km ennen maalia näin kuinka aivan kärjessä edessä rytisi. Siinä rakentui melkoisesta vauhdista kasa, johon joutuivat kaikki nuo kolme naistakin. Itse pääsin kiertämään kasan ja niin karua kuin se onkin, niin tässä vaiheessa lisättiin kaasua. Lopun kilometreillä kävin kilpailua ehkä enimmäkseen taas itsesuojeluvaiston ja voitontahdon kanssa, enkä oikein vieläkään tiedä kumpi voitti.
 

Yritin pitää huolta siitä, että ajoin melko kärjessä, mutta toisaalta itsesuojeluvaisto pakotti kapeassa rännissä ja lopun kortteliosuudella huutelemaan "varovasti!" -huutoja. Vielä vajaa kilometri ennen maalia näinkin yhden miehen ajavan jostain syystä suoraan tolppaan ja tekevän melkoisen ilmalennon törmäyksen seurauksena. Onneksi tähän miinaan ei tainnut muut ajaa, sillä tässä kohtaa oli hieman väljempää. Velodromille ja maaliin tulin lopulta kolmantena naisena muutaman sekunnin  ryhmässämme ajaneelle Veera Väkevälle jääneenä. Voiton vei ylivoimaisesti miesten kilpasarjan pääjoukon mukana pysynyt virolainen Liisa Ehrberg.

Kuva masatu, tästä linkistä

 

Hyvästä sijoituksesta huolimatta kisasta jäi vähän huono maku. Muutama nainen ei päässyt koskaan ylittämään maaliviivaa, joten podium paikastakaan ei oikein jaksanut iloita. Lähinnä iloitsin siitä, että selvisin reissusta itse ehjänä maaliin. Myöhemmin korviini kantautui myös tietoja hitaammissa ryhmissä tapahtuneista kolareista ja vakavammistakin onnettomuuksista. Maalissa fiilis oli siis melko lailla sama kuin viisi vuotta sitten; ei koskaan enää! Saapa nähdä kuinka monta vuotta tämä tälläkertaa kestää. Tänään onneksi ajettiin kisa, jonka jälkeen fiilis on aina ollut päinvastainen. Vuosi oli tänään nimittäin taas vierähtänyt tähtisadeajoista. Tänään siis ajettiin ja ensivuonna varmasti taas!

Aikuisten naisten sporttiviikonloppu ja Rokua MTB

Kuopiotriathlonin jälkeen kisakalenterissa olisi ollut tarjolla maantiepyöräilyn ikäkausi SM-kilpailut Syötteellä, mutta koska en halunnut paljastaa julkisesti omaa ikääni jätin ilmoittautumisen kisoihin tekemättä. Ikäni puolestahan  minullakin olisi siis ollut ensimmäistä kertaa osallistumisoikeus kyseisiin kisoihin. Onkohan tämä sitten jotain tietyn vuosikymmenen ikäkriisiä? Jokatapauksessa siirtyessäni ikäni puolesta viime keväänä uudelle vuosikymmenelle, sain hyvältä ystävältäni lahjaksi sporttiviikonlopun Rovaniemellä ja kun kerrankin aikataulut tuntuivat sopivan yhteen, päätettiin tämä aikuisten naisten sporttiviikonloppu toteuttaa samana viikonloppuna kun muut ikänaiset- ja miehet kisailisivat Syötteellä.

 

Koska ystäväni on innostunut maastopyöräilystä ja -juoksusta, pakkasin tietysti mukaan maastokaluston. Sporttiviikonloppu alkoikin heti perjantaina reilun parin tunnin ajelulla, kun minua lenkkeilytettiin Ounasvaaran MTB-reitillä. Vähän sai kampea pyörittää ylämäkiin ja jarrua painaa alamäkiin enemmän kuin Oulun maastoissa. Hienoa polkua ja näyttäviä maisemia ihastellessa lenkki kuitenkin sujui varsin leppoisasti ja hyvän ruoan ja hauskojen trivial-pelejen jälkeen  olinkin varsin tyytyväisenä jo odottelemassa seuraavan päivän sporttailuja.

  

Aikuiset naiset maisemalenkillä
Kuva: Anssi Jokiranta

Lauantaina pääsin tutustumaan 27,5" täysjoustopyörän sielunelämään, kun sporttiviikonloppu jatkui aamupäivän alamäkiharjoittelulla.  Minullahan ei oikeastaan ollut kokemusta aiemmin kummastakaan, ei täysjoustosta, saati isommasta rengaskoostakaan. Pyörään tutustuminen sujui kuitenkin yllättävän nopeasti. Tangon yli menoa tuli testattua heti alkuunsa ja pian tämän jälkeen olinkin pyörän päällä kuin kotonani. Vaikka jokin aavistus olikin siitä, mitä täysjoustolla ajamiselta voi odottaa, niin silti kyllä; täysjoustolla ajamisen helppous kivikkoisessa maastossa yllätti! Sitähän ei tarvinnut kuin ajella menemään! Omalla "lasten koon" jäykkäperälläni ohjelmaa vähänkin teknisemmässä maastossa on kyllä huomattavasti enemmän. Kalliiksi kyllä käy nämä toisten pyöriin tutustumiset! Viimeksi piti alkaa cyclocross kaupoille. Kaverini hissitolpalla varustettu pyörä sopi erinomaisesti myös Ounasvaaralle rakennetuille DH-reitille, jota ajeltiin lenkin lopuksi muutamaan otteeseen alas-ylös-alas. Hauskaa oli! Iltapäivällä suunnattiin mökkeilemään Sinettäjärven maisemiin ja ennen saunaa tarjolla oli reilu tunti sorateitä sekä huippuhauskaa ja -nopeaa kangaspolkua. Sporttiviikonloppuun kuului myös Spa-elämys, josta vastasi iltalenkki uiden Sinettäjärvessä ja mökkisauna.

Aikuisten naisten spa-elämys
Kuva: Anssi Jokiranta

 

Sporttiviikonlopun viimeinen päivä alkoi aikuisten naisten pyöränhuoltopajalla. Takaiskarin vaihto: check!  Kun iskari oli saatu vaihdettua suunnattiin viimeiselle parin tunnin lenkille Ounasvaaran maisemiin. Kroppa ja mieli olivat viikonlopun jälkeen varsin levänneen oloisia, vaikka lenkkeilyä kertyikin useampi tunti. Seuraavan viikon lenkit sujuivatkin kesäkeleistä nauttien todella hyvällä kululla niin maantiellä kuin maastossa, pyörällä kuin jalankin.

 

Pyöränkorjauspaja
Kuva: Anssi Jokiranta

Kuva: Anssi Jokiranta

Viikko Rovaniemen sporttiviikonlopun jälkeen oli ohjelmassa syksyn ensimmäinen maastokisa; Rokua MTB. Olin ilmoittautunut naisten päämatkalle, joka ajettiin kahtena noin 26 km:n kierroksena. Ennakkoon olin kuullut, että maasto on helppoa, joten uskoin, että minunkaan ei tarvitsisi antaa kalustolla tasoitusta. Vaikeampaan maastoon sporttiviikonloppu herätti melkoisen täysjoustotarpeen. Starttiviivalla lauantaiaamuna jännitti poikkeuksellisen paljon, sillä kulku oli ollut todella hyvää viikolla. Otin lähtöpaikan heti toisesta rivistä, vaikka tiesinkin sen olevan vähän liioittelua. Heti alkuun hätäisimmät menivätkin suhahtamalla ohi ja itse jäi ajmaan vierestäni startanneen Orvolan Sarin perään. Sykeet paukuttelivat huimissa lukemissa, mutta jalat tuntuivat vahvoilta. Sari oli kuitenkin vain yhden kierroksen matkalla, joten annoin selän lopulta karata  reilun viiden kilometrin ajon jälkeen suosiolla kauemmas, sillä muuten omasta toisesta kierroksestani olisi tullut todella tuskainen.

 

Kuva: Tarja Kivirinta

Rauhoitettuani hieman ajoani takaa lähestyikin pian miesletka, jota päätin odottaa tieosuudella. Miesletkan saavuttaessa kuulin ensimmäisenä kehut alamäkiajamisestani, olivat kuulemma jääneet alamäessä :) Kannatti edellisviikonloppuna harjoitella vähän DeeHoota :) Miehistä sainkin hyvän peesin useiksi kilometreiksi, eikä vetotöitä tarvinut itse tehdä lainkaan, reitti oli pääosin helppoa kangaspolkua tai hiekkapohjaista tietä ja peesistä oli mielestäni valtava hyöty. Kierroksen lopussa oli 6-7km todella nopeaa metsäautotietä ja pääsin tässä vaiheessa mukavasti letkan ohittaneen medilaser-tiimin miehen peesiin. Vauhti oli hyvä, matka eteni ja aiemmin peesaamani miehet jäivät kauemmas ja kauemmas selän taakse. Kunnes.. kolme kilomeriä ennen kierroksen loppua ajoin satulassa istuen johonkin möykkyyn ja satula kääntyi osoittamaan kohti taivasta. Eipäs siinä auttanut kuin hiljentää vauhtia ja kysellä jokaiselta takaa tulevalta kuusiokoloavainta lainaan. Pian ystävällinen herrasmimes, sama joka aiemmin oli kommentoinut alamäkiajoani lupautuikin pysähymään ja auttamaan naista hädässä. Satula saatiin takaisin paikalleen ja matka jatkui. Jälkeenpäin data kertoi, että aikaa uhrautui vajaa 3 minuuttia huoltotaukoon, mutta tuona aikanapa jalat kerkesivät vähän palautumaan ja matka eteni taas mukavasti, vuorovedolla mentiinkin minua auttaneen herrasmiehen kanssa aina seuraavat 20km.

 

Kiitos takana tulevalle miehelle huolto- ja vetoavusta
sekä juttuseurasta!
Kuva: Katri Ellilä

Kun  matkaa maaliin oli jäljellä n.10km alkoi minun vetovuorollani tulla hieman rakoa taaksepäin ja koska omassa ajojalassa tuntui olevan hyvin paukkuja jäljellä päätin vähän lisätä sitten kaasua ja ajaa lopun omaa vauhtiani. Vauhti nousikin yllättävän helposti ja sykettä jaksoi pitää helposti kymmenenkin pykälää korkeammalla. Ajamisen iloa lopussa lisäsi vielä kiinniotettavat miesten selät, joita tuli vastaan viimeisen viiden kilometrin aikana vielä melko monta. Olipahan hauskaa! maaliin tulin 52 ajokilometrin ja reilun 2,5 tunnin ajon jälkeen nopeimpana naisena. Maalissa kuuluttaja tulikin heti kyselemään ajosta ja päälajistani. Pienistä ajonaikaisista teknisistä murheista osasin kyllä heti raportoida, mutta päälajin kertominen ei onnistunnut, kun en kait itsekään tiedä. Pari viikkoa sitten se oli triathlon, Rokualla se oli hetken maastopyöräily ja ensiviikonloppuna se on taas maantiepyöräily. Tarviiko sitä nyt sen enempää keskittyä yhteen lajiin? Viikonloppu kerrallaan vaan.
 

Kuva: Tarja Kivirinta

 

Triathlonia Virpiniemessä ja Kuopiossa

Ohhoh. Kylläpä aika juoksee. Työt ovat alkaneet, triathlonkausi alkaa olla taputeltu ja maastopyörä on saanut jo reippaasti ulkoilutusta, mutta ennen suurempaa maastohehkutusta, palataanpa ajassa vähän taaksepäin. Joroisten jälkeen pidin kisavapaan viikonlopun. Jos siis reissua Lahteen ja  maastomaratonin seuraamista huoltopaikalta voi kisavapaaksi viikonlopuksi laskea.

Seuraavana viikonloppuna elokuun alussa olikin sitten kotikisaa tarjolla Haukiputaan Virpiniemessä. Taivaalta pilkotteli jokin kirkas valoilmiö, jota ei ollut kovinkaan paljon kesän aikana näkynyt, joten päätin lähteä kisaamaan. Matkavaihtoehtoina oli sprinttiä tai perusmatkaa, joista valitsin sprintin, koska Kuopion SM-kisaan oli aikaa enää viikko.

Kisa itsessään sujui leppoisasti hyvällä mielellä. Uinti oli meressä, enkä pienessä aallokossa ihan saanut 500 metrin matkalla tarvittavaa puristusta uintiin, pyörä kulki ehkä hieman yllättäenkin vahvalla fiiliksellä hyvää vauhtia. Sen verran rennosti sai kuitenkin ajella, että kerkesin huomioimaan myös kannustajia ja vilkuttelemaan matkan varrella tutuille :) Oli kiva huomata, että pyörä kulki ja kerkesin matkan aikana oppimaan myös jotain mukulakivikorotuksiin ajamisesta tempopyörällä. Vaihtoon tulin naisten kärjessä, mutta tiesin, että takaa tulisivat superjuoksijat Pauliina Kanervo ja Heidi Horttanainen. Juoksukin lähti käyntiin kuitenkin ihan hyvin. Puolessa välissä Pauliina kiisi kuitenkin odotetusti ohi. Kilpailijaluonteeni käski tietysti jalkoja nostamaan vauhtia, mikä kostautui parinsadan metrin jälkeen kovana pistoksena ja vauhti romahti todella alas ehkä kilometriksi. Viimeinen kilsa tuli taas parempaa kyytiä kun pistos hellitti. Takana alkoi sitäpaitsi vilkkumaan myös Heidin kisa-asu, joten sain ihan hyvin vielä puristettua loppuun vauhtia. Maaliin siis toisena naisena. Tulokset täältä

Virpassa juoksuosuudella.
Kuva: Heini :)

 

Kisasta jäi hyvä fiilis ja aloin luottavaisena odottelemaan seuraavan viikon Kuopion perusmatkan SM-kisaa. Kuopion kisa on ehdottomasti yksi suosikkikisoistani. Perusmatka on matkana miellyttävä; ei mikään sprintti, mutta kuitenkin vauhdikas. Lisäksi pyöräreitti Kuopiossa on ehdottomasti parhaimmasta päästä, mitä peesivapaissa kisoissa on. Reitiltä löytyy kortteliosuutta, mukulakivipätkiä, sekä tiukkaa nousua ja vauhdikasta laskua. Juuri tällainen reitti peesivapaissa kisoissa mielestäni kuuluukin olla, sillä reitin ominaisuudet antavat mahdollisuuden tehdä ratkaisuja jo pyöräosuudella, toisin kuin esimerkiksi alkukesän Himoksen sprintissä, jossa ajettiin suoraa, lähes tasaista tietä edestakaisin. Yritäpä siinä sitten tiputtaa joku peesistä.

Lähtölista Kuopiossa näytti kovalta, vaikka muutama kova nimi listalta puuttuikin.  Uskoin kuitenkin Kuopion pyöräosuuden kaikessa hauskuudessaan sopivan omille ominaisuuksilleni hyvin ja luotto omaan suorituskykyynkin oli kohtuullisen hyvällä tasolla, joten kisaa oli varsin mukava odotella ja perjantai-illan kisa-alueella kiertely nostatti fiilistä edelleen.
 

Lopulta kkisa starttasi lauantaina 12:35. Startin jälkeen uin hetken täysin samaa vauhtia vierestäni startanneiden Anni Antikaisen ja N-23 sarjassa kisanneen Sanna Seppälän kanssa. Sannan kanssa käsivetorytmi ja hapetuskin osui ihan yksiin, joten pian siirryin suosiolla Sannan peesiin ja ilmeisesti Anni siirtyi vastaavasti minun peesiini. Sanna hoiti suuunnistushomman hyvin kärjessä ja itse tyydyin vilkaisemaan vain melko harvakseltaan, että poijut lähestyivät edessäpäin oikeassa suunnassa. Uinti tuntui todella helpolle ja mukavalle. Ehkä olisi voinut vähän puristusta olla enemmän, mutta toisaalta ykkösryhmän vauhtiin en olisi kyennyt, sillä edelle karannut ryhmä meni jo huomattavan paljon kovempaa. Uinnissa edelle siis karkasivat venäläinen Alexandra Razarenova, sekä suomalaisista supertriathlonisti Kaisa Lehtonen, sekä Parviaisen siskokset. Uinnista rantauduttiin siis Sanna, minä ja Anni kaikki yhtäaikaa. Uintiaika oli heikohko, mutta ehkäpä melko kova aallokko vaikutti asiaan.

Anni teki ihan supernopean vaihdon ja kerkesi pyörän päälle hieman ennen minua. Pyörän päälle hypätessäni kuulin kuulutuksista, että Hyvärisen Heidi tulee pian perässäni. Siinä hetkessä piti tehdä päätös odottaako Heidiä vai alkaako ajamaan Annia yksin kiinni, peesivapaassa kisassa kun yksin koko matkan ajaminen on ehkä vähän turhaa. Päädyin Heidiin, sillä uskoin Heidin olevan hyvässä kunnossa ja vahva pyörällä. Heidin kanssa aloitettinkin hyvä vuoroveto ja saimme Annin kiinni reilun viiden kilometrin jälkeen, jonka jälkeen vuorovetoa jatkettiin kolmestaan. Kierroksen lopussa saimme vielä Erika Parviasen kiinni ja koossa oli neljän hengen pyöräporukka. Tämä oli tietysti mun mielestä liian iso porukka, varsinkin kun kaikki tytöt olivat lähtökohtaisesti vahvempia juoksijoita. Ajattelin siis, että nyt yritetään jättää porukasta muutama tyttö ja iskinkin alkukierroksen mutkiin tarkoituksena harventaa porukkaa. Eroa tulikin heti, mutta harmikseni eroa tuli kaikkiin, enkä halunnut alkaa kuitenkaan yksin ajamaan jäljellä olevaa 30km:n matkaa. Niinpä rullailin hetken ja odotin taas tyttöjä, joille minun puuhat näyttivät ilmeisesti järjettömiltä tai kummallisilta, sillä siellä puisteltiin päätä. Hih, nauratti. Toisella kierroksella saimme kiinni toisenkin Parviaisen siskoksista, joten meidän edellämme meni enää Kaisa ja venäläinen Razarenova. Ryhmämme piti ihan hyvää vauhtia ja kyllähän se vaan olikin hauskaa kurvailla korttelipätkällä ja vauhdikkaissa alamäissä. En tiedä tarkkaan missä kohtaa porukastamme tippui ensin Erika ja sitten Heidi, mutta kolmannen kierroksen alkupuolella meitä oli periaatteessa jäljellä enää Anni, minä ja Henrika, mutta käytännössä kuitenkin enää Anni ja minä, sillä Henrikalla piti hermot, eikä hän tehnyt vetovuoroja kuin kaksi kertaa, nekin vähän pakotettuna. Annin kanssa tuli tehtyä melko tasaisesti töitä, joten irtiottohalut heikkenivät myös minulla, vaikka tiesinkin, että tytöt meinisivät juoksussa heti menojaan.

 Vaihtoon tultiin siis kokonaiskisan sijoilla 3-5 ja SM-sijoilla 2-4. Tytöt karkasivat jo vaihdossa ja itsellä olikin ajatuksena tehdä  vain oma juoksu, jolla tulee mitä tulee. Taaksepäin oli kuitenkin saatu  minuuttikaupalla matkaa. Juoksun alku lähti ihan omaa hyvää vauhtia liikkeelle. Ehkä noin kilometrin jälkeen alkoi kuitenkin lyhyissä kisoissa vaivaava pistos taas nostaa itseään esille. Pistos alkoi pienenä, mutta kääntöpaikalle tultaessa kävi jo oikeasti kipeääkin. Kolmen kilometrin kohdalle taistelin, mutta sitten oli pakko kokeilla pysähtymistaktiikkaa, jos helpottaisi. Ei toiminut tämä tälläkertaa ja matka jatkui suuressa harmituksessa lähes kaksinkerroin kävellen. Kääntelin jo numerolappua pois näkyvistä ja päätin, että tänään en pääse maaliin asti. Onneksi Oululainen Hanhelan Samu juoksu 19-vuotiaiden kärjessä vastaan ja käski kovasti alkaa juoksemaan. Hetken aikaa taas juoksinkin, sitten kävelin, sitten juoksin, sitten kävelin, sillä pistos ei vaan meinannut hellittää ollenkaan. Kääntöpaikkaa lähestyttäessä pystyin onneksi taas juoksemaan jotenkin, joten kaarsin kuitenkin kaikista mielessä tehdyistä päätöksistä huolimatta toiselle kierrokselle. Jossain vaiheessa ohitseni oli juossut kevyellä askeleellaan Maria Söderström, mutta seuraaviin naisiin oli vielä aikapaljon turvaväliä.

Toisella kierroksella juoksu sujui hyvin vaihtelevasti. Täysin tasaisella alustalla meno oli paikoitellen ihan hyvää, mutta pienikin rytminmuutos käännöksessä, ylä- tai alamäessä aiheutti ongelmia. Viimeisen kilometrin alkaessa ohitseni pyyhkäisi vielä Susanna Huttunen, jonka annoin ihan suosiolla mennä, sillä olin henkisesti jo vähän luovuttanut eikä halua rytminmuutoksiin kertakaikkiaan enää ollut. Maaliin kuitenkin pääsin ja sijoitus oli SM-kisan 6. (kokonaiskisan 7.) eli sijoitus oli loppujenlopuksi aika hyvä surkeasta "juoksusta" huolimatta. Taaksekin jäi sitäpaitsi vielä muutama kova nimi. Maalissa piti puhallella hetki rankkaa reissua,, mutta yllättävän äkkiä pääsin juoksupettymyksestä yli. Kokonaisuudessa reissu taisi jäädä kuitenkin plussan puolelle, sillä uinti oli helppoa ja erityisesti pyörällä oli vaan niin hauskaa kiihdytellä Kuopion mutkissa, mukulakivillä sekä mäissä, eikä sijoituskaan olisi paremmalla juoksulla ollut loppujenlopuksi kuin yhden pykälän parempi. Kamoja autoon pakkaillessa sain myös Helsingin suunnasta vähän vinkkiä siihen, mistä lyhyiden, maantiepyörällä ajettujen peesivapaiden trikisojen juoksuongelmat ehkä johtuvat. Asiaa täytyy varmaan ensivuonna vähän tutkailla. Nyt kuitenkin pikkuhiljaa kohti syyskautta. Eli ohjelmassa maastopyöräilyä ja kohta alkaa jo kauan odotetttu krossikkausikin!

Joroisilla taas -maaliin asti

Reilu viikko sitten 18.7. kisattiin taas Joroisilla puolimatkan Suomen mestaruuksista. Tätä kisaahan ei vaan voi jättää välistä, vaikka järki sanoisi mitä. Ilmapiiri ja tunnelma kisassa vaan on aina ollut ylitse muiden -tosin tänä vuonna meno oli sen verran synkkää, että en jaksanut kauheasti innostua edes vanhustentalon asukkien, lasten tai paljuväenkään kannustuksista. Tässäpä seuraa kisan kulusta (ehkä vähän synkkäsävyistäkin) raporttia, sekä kootut selitykset siitä miksi meno oli vaikeaa.

Ennakko

Jo alkukesästä oli selvää, että juoksun kanssa tulisi olemaan ongelmia, sillä vasemman jalan polvitaipeessa tuntunut kipu ei ollut sallinut yli 10 km:n lenkkejä. Pitkiä pyörälenkkejäkään ei tullut alkukesästä tehtyä entiseen tapaan, sillä kesän sateiset säät eivät olleet houkutelleet kovin kauas kotoa ja mietin tosissani kisamatkan vaihtamista pikamatkaksi. Maantiepyöräilyn SM-kisojen jälkeen kunto tuntui kuitenkin nousevan vauhdilla ja meno etenkin pyörällä oli parempaa kuin koskaan. Koska kortteliajon SM-kisat ajettiin vain viikko ennen Joroista jäi viimeinen kova itseluottamuksen kohotustreeni kisaviikon maanantaille. 60km pyörää kiihtyvällä vauhdilla ja 10km:n VK juoksu kulkivat superhyvin, ja päädyin siihen, etten vaihtaisi kisamatkaa. Seuraavana päivänä tiesin kuitenkin jo tehneeni tyhmyyksiä. Jalat olivat väsyneet ja kipeät, mutta ei auttanut muu kuin levätä ja toivoa että jalat toipuisivat lauantaiksi. No, jalat toipuivat mielestäni tarpeeksi jo torstaiksi ja päätin, että tarvitaan vielä vähän avaavia kovia vetoja, että lauantaina varmasti kulkee. Onhan siinä  nimittäin vielä perjantai ennen kisaa käytännössä lepopäivä, kyllähän se riittää...

Joroisilla -taas

Kisa-aamuna oli ehdottomasti kesän paras sää; Auringonpaistetta, lämpöä 20 astetta ja ainoastaan hyvin kevyt tuuli. Sanoisin jopa, että sää oli kisaamiseen täydellinen, ehkäpä paras kisasää Joroisilla koskaan ja olen kuitenkin ollut mukana joko pika- tai puolimatkalla vuodesta 2008 asti. Fiilis oli levollinen, enkä jostain syystä juuri jännittänyt kisaa. Aamupalakin maistui hyvin, mikä ehkä jo enteili sitä, että mieli ei ollut ihan valmis kisaamaan. Varusteiden viennit ja järjestelyt sujuivat rutiinilla ja pian olikin aika kiirehtiä lähtökarsinaan.

Uinti 29:36

Klo 11:05 lähti naisten yleinen sarja matkaan N20-24-vuotiaden ikäsarjan kanssa.  Startti oli pieni, joten ruuhkaa ei ollut. Sain todella hyvän lähdön ja pääsin heti hakemaan omaa paikkaani. Kärjessä  vauhti oli aivan liian kovaa ja  melko pian päädyinkin vierestäni startanneen N20-24-vuotiaiden sarjassa kisanneen Jasminin peesiin. Edellemme karkasi neljä naista, mutta tiesin, että Jasminin peesissä säästäisin paljon voimia, enkä enää edes yrittänyt kiihdyttää edellä menevien perään. Uin  Jasminin peesissä koko 1,9km:n matkan, joka tuntui kyllä kestävän ikuisuuden. Enpä muista koska viimeksi uinti on tuntunut noin loputtoman pitkältä. Uinnin aika 29:36 oli lähes sekunnilleen sama kuin viimevuonna, joten olin vielä ihan tyytyväisenä lähdössä pyöräilyosuudelle.

 

 

Lähtöjännitystä
Kuva: Maarit Karhu-Teiskonen

 

Startti
Kuva: Maarit Karhu-Teiskonen

 

Kohti pyöräosuutta
Kuva: Maarit Karhu-Teiskonen

 

Pyörä 2:41:47

Vaihto meni ihan hyvin. Ei mikään maailman nopein toimitus ajalla 2:51, mutta kohtuullinen kuitenkin. Pyörä tuntui lähtevän käyntiin ihan hyvin, vaikka sykkeet hakkasivatkin alkuun taivaissa, mutta näin käy Joroisilla aina. Noin 5km:n kohdalla Henrika Malmström otti minut pyörällä kiinni ja jäin ajamaan hänen vauhtiaan. Sykkeet lähtivät laskemaan, mutta jalkoja sai käskyttää jo melkoisesti tekemään töitä. Joku hitaammin uinut mies ohitti meidät ehkä 15km:n kohdilla, Henrika hyppäsi hänen peesiinsä ja kaksikko katosi mutkaisella tiellä pian näkyvistä minun  jäädessä yksin ajamaan  omaa ajoani. Siinä sitä sitten tosiaan ajeltiinkin yksin. Missä olivat ne kaikki 1500 kilpailijaa? Ketään ei näkynyt kilometreihin edessä eikä takana. Sykkeet alkoivat laskemaan entisestään ja jalat eivät jaksaneet pyöriä. Välillä muutama mies ohitti ja painui vauhdilla horisontiin. Jossain vaiheessa myös yksittäisiä naisia meni ohi. Aina hetkeksi jaksoin tsempata ja nostaa vauhtia sekä sykettä ylöspäin, mutta mutkaisella tiellä selkienn kadottua näkyvistä vauhti ja sykkeet tippuivat taas. Kilometritkin etenivät tuskaisen hitaasti, kun ketään ei näkynyt ja jalatkaan eivät jaksaneet oikein tehdä yhteistyötä. Kääntöpaikan jälkeen meni taas hetki hieman paremmin ja ajattelin välillä muutakin kuin keskeyttämistä tai jäljellä olevaa matkaa. Ajatukset nimittäin suuntautuivat vastaantulevaan liikenteeseen. Sai siinä taas ihmetellä, sillä melkoisia porukoita oli liikenteessä. Tämä taitaa kuitenkin olla osa sitä "Joroisten henkeä" tämäkin. Toisaalta, jos peesaaminen harmittaa ikäsarjalaisia, niin tervetuloa yleiseen sarjaan, tilaa on. Kun vastaantuleva liikenne väheni, palasivat ajatukset jälleen jäljellä oleviin kilometreihin ja sama ajamisen trendi jatkui. Yksittäisiä kisaajia, ja myös yksi pitempi letka suhahti ohi. Hetkeksi sain sykettä ja vauhtia vähän ylös, mutta pian piti taas luovuttaa. Vasemman jalan reisikin tuntui kramppiherkältä ja jouduin tekemään jotain mitä en ole ikinä ennen tehnyt, nimittäin rullailemaan alamäkeen. Muistin kyllä miten itse neuvoin kisakaveriani Riikkaa polkemaan aina myös alamäkeen. "Kumpuilevassa maastossa alamäestä haetaan vauhti ylmäkeen", juuri näin, mutta en jaksanut totella edes omia neuvojani. Viimeisen kymmenen kilometrin aikani sain vielä aikaiseksi pienen teknisen ongelmankin, kun ketju tipahti pois rattaalta. Ajatuket eivät olleet oikein tekemisessä mukana ja kyseessä olikin ihan tyylipuhdas "user error". Jouduin pysähtymään, eikä aikaa mennyt paljon, mutta kun pää ei enää muutenkaan ollut kisassa mukana, ei tämä varinaisesti lisännyt viimeisten kilometrien vauhtia. Keskeyttäminen kävi vielä vaihdossakin mielessä, mutta päätin kuitenkin kokeilla juoksuosuutta, siellähän se paras kannustuskin aina on.

 

Kuvat: Maarit Karhu-Teiskonen

Juoksu 1:47:59

Juoksu alkoi vähintään yhtä tahmeasti kuin pyörä loppui. Jalat tuntuivat painavan tonneja, enkä meinannut saada tossua ylös maasta. Ensimmäisellä huoltopaikalla kramppien estämiseksi ketjuöljystä mustat sormet suolapurkkiin ja suuhun, olisihan sitä voinut käyttää sitä toista kättäkin:)  Sykkeetkin laahasivat alusta asti vain aerobisen kynnyksen paikkeilla. Hieman huoltopisteen jälkeen noin 4km:n kohdalla meno onneksi alkoi hieman helpottumaan. Sykkeet laahasivat edelleen todella alhaalla, mutta vauhtia tuntui olevan hetkellisesti ihan kivasti. Jälkikäteen tarkasteltuna tämä ei tietysti ollut mikään ihme, koska kyseessä oli reitin laskuvoittoinen osuus. Aloin kuitenkin uskoa siihen, että saattaisin selvitä maaliin. Toinen kierros tuntui vähän edellistä paremmalta, mutta flow oli menosta kaukana. Kolmannella kierroksella vielä päkiän alle ja varpaisiin tulleet rakot vaivasivat todella ja viimeisillä kilometreillä sattuikin jo paljon. Kun matkaa maaliin oli puolikilsaa vierelleni juoksi nainen numero 84. Itse oli 89 ja hetkessä jalat olivatkin hirveässä vauhdissa, sillä päättelin naisen olevan yleisessä sarjassa, enkä halunnut menettää sijoja. No, nainen oli vaihtanut sarjaa, eikä kaartanutkaan maaliin, mutta sainpahan loppukirin aikaiseksi. :) Maaliin pääsin loppuajalla 5:04:58, ja olin tosi pettynyt huonoon kulkuun ja loppuaikaan, joka painui selvästi päälle viiden tunnin. Yleisessä sarjassa olin sijalla 10, kun maaliin tulijoita oli vain 11. Sijoitushan tuosta tuskin olisi muuksi muuttunut, mutta yleisfiilis olisi voinut olla parempikin.

Kuva: Timo Kananoja

Kuva: Maarit Karhu-Teiskonen

Jälkianalyysit

Väsynyt meno kisassa oli kyllä täysin omaa tyhmyyttä. Luulisi tosiaan, että näillä harrastusvuosilla olisi kertynyt jo jonkun verran tietoa siitä, miten kisoihin valmistaudutaan ja ainakin siitä miten ei valmistauduta, erityisesti kun sama virhe on tullut tehtyä  ennenkin. Mutta, tätähän urheilu ja triathlon toisaalta just on- täytyy olla myös henkisesti vahva. Nyt en todella ollut, kun kisaviikollakin piti hakea itseluottamusta kovista treeneistä ja itse kisassa puhti olikin pois. Kisan jälkeen olin täysin varma, että triathlonit ja erityisesti Joroinen on kyllä nyt nähty ja lopullisesti. Parin päivän sulattelun jälkeen, mieli on onneksi jo muuttumaan päin ja eiköhän tässä vielä tälle kesällekin kerkeä jotain keksimään.

 

Korttelirallia

Viikko SM-maantien jälkeen 4.-5.7. ajettiin Oulussa kotikisat, eli Oululehden tervaetapit. Kisoihin ei paljon kevennelty ja koska matkustuspäivääkään ei kisapaikalle ollut,  eikä ihan joka päivä edes satanut vettä, sain tehtyä viikolle kesän kovimman treenijakson. Sen verran kuitenkin valmistauduin, että perjantai-iltana kävin kauppapyörällä hakemassa vähän evästä matkaan mukaan. Kauppareissu päättyi vähän huonosti, kun pyörä muuttui yhtäkkiä hallitsemattomaksi ja löysin itseni, pyöräni ja kauppakassini rähmältään maasta. Sain rytäkässä oikean jalan reiteeni melkoisen tällin ohjaustangosta ja ensimmäinen murhe oli tietenkin se, etten ehkä pääse kisaamaan seuraavana päivänä. Onneksi kotiin oli alle kilometrin matka. Nopea ensiapu auttoi todennäköisesti ja vältyin pahemmilta vaurioilta, vaikka yöllä jalkaa särkikin ihan kunnolla ja jouduin pukemaan kompressiolahkeen päälle saadakseni unta.

Lauantai aamuna autoon kannettiin jalasta huolimatta aika-ajopyörää maantiepyörää, traineria, kassia, työkalupakkia ja eväskassia. Melkonen määrä kamaa, vaikka matkaa kisapaikalle oli vain parikymmentä kilometriä. Kisojen ensimmäinen etappi oli ympyräreitillä ajettava 11km:n tempo, joka ajettiin, kuinkas muutenkaan kuin vesisateessa. Eihän se ajo itsellä kovin hyvin sujunut. Kisan aikana reiteen ei sattunut, mutta lämmittely jäi vähän heikoksi, sillä verrytellessä  varoin jalkaa ihan liikaa. Niinpä tehoja ei oikein irronnut ja sain hyvän ajomeiningin päälle vasta viimeisellä kilometrillä, kun takaani startannut Maija Oravamäki pyyhälsi ohi. Jäin tempossa naisista viimeiseksi  eli viidenneksi ja eroa kertyi lyhyellä retillä tempon nopeiten ajaneeseen Maijaan vähän reilu minuutti. Toisaalta en kyllä odottanutkaan hyvää ajoa edellispäivän tällin jäljiltä. 

 

Tempon jälkeen ei sitten paljon vaihtoehtoja ollut iltapäivän toista etappia, 55km:n maantietä ajatellen. Irtiottoon pitäsi päästä tai vähintään kirin ja maalin hyvityssekunneista pitäisi taistella. Maantiellä pidettiin ilokseni vauhtia yllä hyvin ja itsekin kokeilin muutamaan kertaan josko saisin perääni muutamia miehiä irtiottoon. Viidestä ajettavasta kierroksesta kolmella ensimmäisellä haettiin irtiottoa ja vauhti pysyi hyvin yllä. Olisi kyllä pitänyt tieää, että kolmannen kierroksen kirin jälkeen irtiotto lähtee. Itse ajoin hyvityssekunneista ja jalkoja hapotti sen verran, että irtiottoon oli turha yrittää mukaan. Ei sinne tosin muutkaan naiset yrittäneet, joten irtioton annettiin mennä. Kahden viimeisen kierroksen aikana vauhti laski melkoisesti ja odoteltiin loppukiriä. Jäin vähän pussiin vauhdin kiihtyessä kilometri ennen maalia, mutta lopulta löysin hyvän paikan ja kirin naisista toiseksi, jääden vain senttejä Ann-Mary Ähtävälle. Jalkakaan ei vaivannut maantieajossa, sillä tähän tiesin nyt lämmitellä tarpeeksi.

Maantiekisan kertausta.
Kuva: Jukka Kareisto

Sunnuntaina ajettiin korttelietappi Raatissa, lähes Oulun keskustassa. Tämän etapin takia kannatti kyllä startatata lauantain etapeillekin! Kortteliajo vaan on niin hauskaa! Tiesin, että kisaan pitää lämmitellä huolella, sillä todennäköisesti heti lähdetään kovaa ja oikean jalan reisi vaati kunnon lämmittelyn, ettei kipua tuntunut. Olin kokonaiskilpailussa lauantain jälkeen neljäntenä. Sarttiviivalla kävi kuitenkin selväksi, että muutama nainen oli jättänyt leikin lauantain jälkeen kesken ja meitä oli ajamassa enää kolme naista ja kokonaiskilpailun kärkeen oli itsellä matkaa n. 20 sekuntia, joten lyhyessä kisassa tuli pyrkiä heti karkuun. Heti startista kärkeen ampaisikin 16-vuotiaat pojat. En ihan päässyt heidän peräänsä, enkä takaa kovaa ohi kiihdyttäneen 50-sarjalaisen peräänkään, vaan jäin hetkeksi yksin halkomaan tuulta. Reilun kierroksen jälkeen takaa tuli kolme mestä, joiden vauhti oli itselle sopivaa ja poimimmekin letkaan kisan edetessä edelle ehtineitä 16-sarjalaisiakin, joille kärjen vauhti oli ollut liikaa. Naisista Pauliina Kanervo ja Sari Orvola olivat jääneet taaempaan ryhmään, joten sittenpä edessä olikin enää kurveista ja vauhdista nautiskelua, sillä ero takana tuleviin kasvoi tasaisesti koko ajan. Oli se vaan taas niin hauskaa. :) Kuittasin kortteliajosta naisissa selvän voiton ja nostin samalla itseni myös kokonaiskilpailun voittoon. Myös Juha ajoi kotikisat hyvin ja sijoitukset olivat tse asiassa täysin samat kuin itsellä; tempo: 5. maantie 2. ja kortteli 1. sekä koknaiskilpailun voitto. Toripoliisiarmeija hyllyn reunalla siis kasvoi taas parilla ukkelilla.

 

Korttelikurvailua.
Kuva: Jukka Kareisto

 

Korttelikisa oli hyvä valmistava treeni seuraavan viikonlopun SM-kortteli kisaa varten. Kevensin lenkkeilyä loppuviikolla ja kunto tuntuikin nousseen mukavasti pykälän ylöspäin. Kävin pariin kertaan viikolla kurvailemassa ja kiihdyttelemässä myös käytöstä poistetulla karting radalla ja valmistauduin siten tulevaan kisaan. Porin Reposaareen saavuttaessa kävi kuitenkin selväksi, että suorakaiteen mallisella kortteliradalla mutkien harjoittelulla ei ollut käytännössä mitään merkitystä, sillä suorat olivat niin pitkät. Itse kaipaisin kyllä vielä vähän enemmän tekemistä kortteliradalle. Nyt ainut pieni haaste oli lyhyt sorapätkä, joka kuitenkin käytännössä keräsi porukan aina kasaan, sillä siihen ei voinut ajaa kovinkaan kovaa menettämättä renkaiden pitoa. Muuten kisapaikka oli kyllä todella hieno ja katsojiakin oli reitille kerääntynyt kivasti.

 

Naisten kisaan starttasi 12 ajajaa ja N-18 luokka ajoi myös samasssa lähdössä. Ajatukseni oli vähän tarkkailla tilannetta ja pitää vauhtia yllä mikäli muut eivät sitä tee. Etuauton poistuttua vauhtia alettiin kuitenkin heti pitämään ja melko pian kärkeen mudostuikin 7 ajajan joukko CCH:n Veera Väkevän kaaduttua heti toisella kierroksella. Vauhti tuntui helpolta ja ajojalka hyvältä. HyPyn tytöt nostivat suorakaiteen päädyissä vauhtia muutamaan kertaan, mutta yritykset ajettiin pitkillä suorilla aina kiinni. Itsekin yritin muutamaan kertaan harventaa joukkoa mutkiin, mutta tuloksetta. Suorat vaan olivat liian pitkiä.

 

 

Sorapätkällä vauhdin pidossa.
Kuva: Netspi

 

Nätissä jonossa pyörätiellä, Maija Syrjä vetää joukkoa.
Kuva: Netspi

 

Toiseksi viimeisellä kierroksella ACT:n Michaela Åvall nosti vauhtia ja saikin muuhun joukkoon pienen eron aikaiseksi. Koska maali alkoi lähestymään en halunnut enää tuhlata jalkoja kiinniajoon, vaan luotin siihen, että muut tytöt eivät anna Suomen mestaruuden ajaa käsistään niin helposti. Pia Pensaari ajoikin Åvallin kiinni noin kilometri ennen maalia. Katri Lehtonen oli tipahtanut porukasta kiinniajon nostaessa vauhtia, joten kirissä oli mukana enää viisi naista ja N-18 sarjan Viivi Puskala. Kirin alkua odotettiin ja odotettiin. Pia Pensaari avasi lopulta kirin ja oma kirikin lähti käyntiin ihan hyvin, mutta hyytyi pronssimitalista lopussa etukiekon mitalla. Voiton kisassa vei vahvasti koko kisan ajanut Heini Salovaara ennen Pensaarta ja Maija Syrjää. Itselle jäi siis 4.sija.  Oma ajo tuntui helpolta ja hyvältä koko kisan ajan. Nyt vaan puuttui vielä rohkeutta yrittää irtiottoa tosissaan ja useammin, mutta ehkä ensikerralla sitten.    

 

Naisten loppukiri. Mun kypärä siellä vilkkuu neljäntenä.
Kuva: Pyöräilyunionin facebook, Sanna Karjalainen

Loppuverryttelyä kerkesin tekemään kokonaiset 1,6km ennenkuin miesten kisaa alettiin järjestämään lähtöön. Kuten naisten kisa, myös miesten kisa lähti liikkeelle vauhdikkaasti Länkenin miesten iskiessä vuoron perään ja hakiessa irtiottoa. Juha ajoi todella fiksusti joukon kärkipäässä ja pääsikin hienosti mukaan kolmannella kierroksella muodostuneeseen irtiottoon, jossa olivat siis mukana TWD-Länkenin Vainionpää ja Pökälä sekä Juha. Olin ihan täpinöissäni! Kaahailin pyörällä korttelin poikki vähän väliä siten, että näin tilanteen kehittymisen joka kierroksella kahteen kertaan ja pystyin samalla huutamaan väliaikoja kolmikolle. Kun ero alkoi kasvamaan yli minuuttiin alkoi kisa tosin käymään jo vähän tylsäksi ja miehiä liputettiin radalta pois urakalla. Kun miesten kisan 37:stä kierroksesta jäljellä oli 8 kierrosta, myös päääjoukko liputettiin ulos ja jäljelle rataa kiertämään jäi enää kuusi ajajaa. Olisiko ollut kolme kierrosta ennen maalia, kun Vainionpää pääsi erkanemaan kolmikosta ja Juha jäi ajamaan hopeasta Pökälän kanssa. Loppukirikin oli vielä varsin jännä! Juha avasi kirin ja 100 metriä ennen maalia näyttikin vielä siltä että Juha vie hopean, mutta lopussa Pökälä kuitenkin pääsi puristamaan vielä ohi. Kotiin tuomisina oli  kuitenkin yksi pronssimitali, johon oltiin kyllä tyytyväisiä.  

 

Miesten irtiotto. Minäkin se siellä kannustan.
Kuva: Pyöräilyunionin facebook, Sanna Karjalainen

Miesten loppukri. Juha vs. Pökälä
Kuva: Pyöräilyunionin facebook, Sanna Karjalainen

 Podiumkolmikko.

1. Oskari Vainionpää TWL. 2. Samuel Pökälä TWL  3. Juha OTC :)

SM-tempoa ja SM-maantietä

Himoksen SM-sprintin ja Kauhajoen maantiekisan jälkeen juhannuksena treenailtiin. Juhannuspäivänä sain ajettua pyörälenkin ensimmäisen kerran lyhyisssä ajovaatteissa ja vielä kun kevyt myötätuuli puhalteli selän takaa koko matkan Kemistä Ouluun, niin piti lopussa ajaa vielä vähän ekstraakin, kun oli niin kivaa ja tuntui ihan kuin olisi vihdoin tullut kesä!

 

Heti juhannuksen jälkeen kuitenkin pakkailtiin taas autoa. Edessä oli vähän pitempää reissua Etelä-Suomeen kisailemaan maantiepyöräilyn suomen mestaruuksista. Ensimmäiseksi auton nokka suunattiin kohti Poria, jossa ajettiin juhannuksen jälkeisenä keskiviikkona SM-tempot. Oli muuten jotenkin erityisen hienoa käydä tutustumassa SM-tempon reittiin tiistaina iltalenkillä, sillä meitähän oli kokonainen joukkue OTC:n väreissä; kolme miestä ja kolme naista ajelemassa Noormarkun kesäisessä illassa. Kesäsää oli valitettavasti,  (mutta ei yllättävästi) vaihtunut yön aikana koleaan vesisateeseen, joka jatkui koko keskiviikkopäivän. No, sama sää taas kaikille. Olihan tuota vesisateessa ajoa tullut harjoiteltua viimeksi Kauhajoella. Ei ollut paljon vaihtoehtoja, vaan pyörä oli laitettava traineriin. Lämmittelyt sujuivat siis trainerin päällä majapaikan terassilla sateen suojasssa. Siitä 4km:n siirtymä lähtöpaikalle, sadevaatteet pussiin, pari minuuttia vesisateessa oman vuoron odotusta, reilu 27 kilometriä täysiä aikaan 44:48 min, sadevaatteet takaisin päälle ja äkkiä takaisin majapaikkaan sateen suojaan. Oma ajo kulki ihan oman tämänhetkisen tempokunnon mukaisesti. Pieni välikuolema meinasi korjata n.10km:n ajon jälkeen, mutta kääntöpaikan jälkeen meno alkoi jälleen maistumaan. Sijoitus oli maalissa 20. Olisihan se kiva ollut löytää oma nimi vähän ylempää tuloslistalta, mutta nyt ei vaan päässyt kovempaa. Se, mikä kisoissa antoi kuitenkin erityistä ilon aihetta oli muiden OTC:n naisten; Maijan ja Pauliinan todella hienot ajot, mikä takasi meille joukkuekilpailun SM-pronssia!

 

Kuva Teuvo Vehkalahti 

 

IK-32 kultaa, CCH hopeaa, OTC pronssia
 

Porista matka jatkui pariksi päivää Tampereelle lenkkeilemään ja siitä lauantai aamuna Vantaalle, jossa ajettiin lauantaina naisten ja sunnuntaina miesten SM-maantiet. Naisten kisa ajettiin seitsemänä 15km:n kierroksena. Kierros sisälsi ensin n. 6km:n pätkän isoa tasaista tietä, sitten vähän teknistä pätkää, jossa oli mutkaa ja kapeaa pyörätietä, minkä jälkeen tulivat kierroksen mäet ja sitten taas vähän helpompaa ja isompaa tietä ennen seuraavalle kierrokselle siirtymistä. En ollut käynyt tutustumassa reittiin, mutta se kuulosti siltä, että tykkäisin siitä kovasti. Tekniset mutkat ja mäet ovat yleensä olleet minulle mieleen :). Ensimmäisellä kierroksella mäkiin iskettiin kovaa. Jalkoja hapotti ja ensimmäiset tytöt tippuivat jo porukasta. Sitten vauhtia rauhoitettiin ennen seuraavan kierroksen mäkiä joissa taas mentiin kovaa ja taas tyttöjä tippui porukasta. Sama trendi jatkui läpi koko kisan, lähinnä IK-32:n joukkueen pitäessä vauhtia yllä tasaisemmilla osuuksilla. Mäkiin mentiin aina kovaa ja nehän tuntuivat kasvavan joka kierroksella. Kierroksilla kolme ja neljä olin itsekin todellisissa vaikeuksissa. Pääjouokko näytti karkaavan ja huoltoautoletkakin päästettiin jo väliin, mutta onneksi tyttöjä jäi takaa-ajoon aina muutama muukin ja saimme pääjoukon taas kiinni. Vielä viimeisellä kierroksellakin näytti siltä, että 12 naisen jäljellä oleva pääjoukko menee katki, mutta edellisiltä kierroksilta tuttu trendi jatkui ja ryhmät tulivat takaisin kasaan. Maaliin sain vielä ihan hyvän kirinkin lopulta aikaiseksi ja olin lopulta 6. Voiton vei ylivoimaisella kirillään Lotta Lepistö. Kisasta jäi itselle vähän kaksijakoinen fiilis. Sijoitus oli hyvä ja olin siihen tyytyväinen, mutta ajo ei tuntunut vahvalta. Viimevuoden SM-kisassahan kävi juuri toisinpäin. Kuuluu varmaan lajin luonteeseen :)

 

Koko naisten SM-kisa tuli livestreamina youtuben kautta ja on katsottavissa edelleen. Että tästäpä kolmeksi tunniksi vähän viihdettä.

N-Elite SM-maantie

 

Sunnuntai meni itsellä sitten huoltohommissa ja täytyy sanoa, että kisaa oli kyllä hieno seurata huoltopaikalla livestreamin kautta. Juha ajoi hyvän maantiekisan ollen niinikään kuudes. Viikko SM-kisojen jälkeen ajettiin viime viikonloppuna kotikisat, eli Oulu-Lehden Tervaetapit, mutta niistä juttua myöhemmin. Jos naisten kisassa ei ollut viihdettä tarpeeksi niin tässäpä vielä viiden tunnin edestä lisää.

 

 

M-elite  SM-Maantie

Triathlonia: SM-sprintti, pyöräilyä: Hyypänlaakson maantie

Pari viikkoa sitten, eli viikko ennen juhannusta oli edessä kesän ensimmäiset varsinaiset kisat. Lauantaille oli tarjolla triathlonin SM-sprinttiä ja sunnuntaille maantiekisaa Kauhajoella, joten tässäpä pientä raporttia kesän ensimmäisistä koitoksista.

Kisaviikonloppu alkoi perjantai-illan auton pakkauksella ja  ajomatkalla Jyväskylään. Suunnitelmana oli, että minä käväisisin Jyväskylästä aamulla mutkan Himoksella kisaamassa triathlonin SM-sprintin ja tulisin puolen päivän jälkeen huoltamaan Juhaa Jyväskylään Laajavuoren maastomaratonille.

Himoksella tosiaan oli yleisen sarjan startit jo klo 9:00 aamulla, joten aamuherätys oli melko aikainen, enkä voi varsinaisesti sanoa, että aikataulu olisi ollut itselle ihan se kaikkein helpoin ja mieleisin. Vieläpä kun auton mittari näytti matkalla lämpötilaksi kahdeksaa astetta, ei fiilis kisapaikalla ollut alkuun hirveän korkealla. Onneksi paikalla näkyi kuitenkin paljon tuttuja, joiden kanssa oli kiva vaihtaa kuulumisia ennen kisaa ja pikkuhiljaa lämpötilan noustessa alkoi nousemaan kisafiiliskin.

Ennen kilpailua kävin ajamassa pyöräreitin läpi ja viedessäni pyörää vaihtoalueelle huomasin takarenkaan vajentuneen. Aikaa ei enää ollut läheä hakemaan pumppua tai uutta takakiekkoa autolta, joten puikkelehdin vähän epätoivoisena pitkin vaihtoaluetta pumppua etsien. Onneksi silmiini pian osuikin yksi pumppu, jota lainasin hädässäni ihan omalla luvallani, kun pumpun omistajaakaan ei näkynyt missään. Kiitosta lainasta siis! en kyllä vieläkään tiedä kenen pumppu oli, mutta tulihan se tarpeeseen. Vähän kiirehän siinä sitten lopulta tuli vetämään märkäpukua päälle ja totuttautumaan kylmään +15 asteiseen veteen, mutta hetken aikaa sain onneksi vedessä oltua ennen starttia.

Miesten yleinen sarja jo matkalla, naiset vielä odottelee vuoroaan.
Kuva: Niina Salokorpi

Startti siis pamahti klo 9:05, viisi minuuttia miesten perään. Meidän lähdössämme oli yleisen sarjan lisäksi kaikki nuorten sarjat, joten startti oli ihan kivan kokoinen  Uinti lähti vähän tahmeasti liikkeelle, mutta niinhän se mulla yleensäkin menee, että en vaan omaa minkäänlaista lähtökiihdytystä. Tällä kertaa tahmeus vain jäi päälle koko uinnin ajaksi. Vielä kun viimeisellä poijunvälillä uin kohtuullisen vinoon vasemmalle, pääsi kärki karkaamaan vähän liian kauaksi. Viikossa ei näköjään muutenkaan pääse ihan sellaiseen uintikuntoon, mitä näissä kisoissa nykyään tarvittaisiin ja muutama avovesiuintikin voisi olla ennen kisoja hyvä idea.

 

Vaihtomäki. Jokaisen osuuden jälkeen ylös, pariin kertaan myös alas.
Kuva: Niina Salokorpi

 

 

Vauhdilla kohti pyöräosuutta.
Syksyn cyclocrosstreenit näkyi, kun pyörän päälle onnistui hypätä hienosti!
Kuva:Niina Salokorpi

 

Uinnin ja vaihdon  jälkeen eroa edelle ehtineisiin oli reilu puoli minuuttia, joten lähdin tietysti pyörällä jahtaamaan kärkeä kovaa. Pian poiminkin pari kovempaa uinutta tyttöä mukaan vuorovetoon. Pyöräosuus ajettiin kolmena reilun 6km:n kierroksena, joten tilanteen muihin kisailijoihin pääsi havaitsemaan hyvin. Mieli piristyikin kummasti, kun huomasin, että ero edellä ajaviin Miraan, Anniin, Venlaan ja venäläisiin naisiin ei juurikaan kasvanut. Oma pyöräjalkakin tuntui vahvalta, joten tein ihan mielelläni vetotöitä, kun välillä kuitenkin pääsin  hetkeksi lepäämään peesiin. Pyöräilyn loppupuolella otin vetovuoron, sillä loppuosuus pyöräilyssä oli teknistä mutkaa ja kapeaa puolitettua pyörätietä, jossa ei mitenkään pääsisi enää ohittamaan. vaihtoon pääsinkin ihan mukavissa tunnelmissa ja jopa odotin juoksuosuutta.

Juoksu lähti käyntiin ihan hyvin kohmeisista varpaista huolimatta, olihan menomatka 2,5km:n päähän kääntöpaikalle enimmäkseen laskuvoittoinen ja myötätuulikin auttoi matkan tekoa. Takaisinpäin tullessa pari naista juoksivat ohi sellaisella kyydillä, että siihen ei omilla juoksujaloilla ollut mitään asiaa. Tämän jälkeen takana ei enää näkynytkään ketään, meno vähän latistui ja jalatkin tuntuivat jo melko tyhjiltä. Lopputulosten valossa ilmeisesti yksi nainen pääsi vielä ihan lopussakin kuittaamaan ohitseni, mutta itselle jäi vähän hämäräksi missä tämä tapahtui. Jäinkin miettimään, että enkö oikeasti juossut maaliin asti? Oliko ajanottomatto ehkä vasta jossain maalikaaren jälkeen? Lopputuloksissa olin sijalla 10. ja SM 8.(mukana kaksi venäläistä naista), enkä tietystikään ollut tuloslistaan kovinkaan tyytyväinen, mutta se oli semmoinen kisa se ja toivon mukaan se valmisti taas hieman seuraaviin triathlonkoitoksiin. Loppupäivä menikin Jyväskylässä sadetta pidellessä ja maastomaratonkisaa seuratessa, raskasta hommaa.

 

Lauantai-iltana kisapäivän päätteeksi suunnattiin auton nokka sitten kohti Kauhajokea, jossa ajettiin sunnuntaina Hyypänlaakson maantiekisat. Naisten lähtö oli yhdistetty miesten kilpasarjan ja master A-luokan lähtöön, joten ihan kivan kokoisesta startista oli kysymys, vaikka naisia kisassa olikin mukana vain viisi. Startti tapahtui aamulla kymmeneltä melko koleassa säässä ja olinkin varustautunut kesäiseen kisaan lähes talvivarustein. Onneksi, sillä parinkymmenen kilometrin jälkeen alkoi taukoamaton vesisade ja ajamisen ilo alkoi kadota samaa vauhtia vaatteiden kastumisen kanssa.

 

Kisa ajettiin yhtenä 110km:n lenkkinä, joten keskeyttäminen ei tullut kysymykseen, vaikka kädet jäätyivät lähes kiinni ohjaustankoon ja tunto alkoi kadota sormista. Nopein tapa päästä takaisin kilpailukeskukseen oli kuitenkin ajaa pääjoukon mukana maaliin, joten vaihtoehtoja ei oikeastaan ollut. Sade onneksi lakkasi ehkä n.40km ennen maalia ja loppumatkalla tiekin muuttui taas kuivaksi. Kuivalla tiellä jalat alkoivat onneksi taas vähän lämpenemään ja maalikin tuli lopulta aika yhtäkkiä vastaan. Ajoin maaliin pääjoukon mukana ja toisena naisena. Toivottavasti kisasta jäi jalkoihin jotain muistijälkiä, vaikka välillä olikin vähän synkkää. Saisi kyllä tulla jo oikeasti kunnon kesä ja helteet!