Kisakausi aluillaan

Kauan odotettu kesäloma alkoi reilu viikko sitten. Hehkuttelin facebookissakin kuinka seuraavat kymmenen viikkoa vain uisin, pyöräilisin ja juoksisin. Yleensä koulujen päättyessä olen ollut pari päivää ihan väsyksissä, mutta nyt olo oli mukavan pirteä ja  kesäloman kunniaksi sainkin heti lauantaina tehtyä mukavan 3,5 tunnin pyörä-juoksulenkuran. Sunnuntaina alkoi kuitenkin heti jo vähän vastustaa kesälomasuunnitelmien toteuttaminen.

Sunnuntaina suuntasin aamulla uimahallille maantiepyörällä,  jonka olin pukenut juhla-asuun, eli treenikiekot olivat vaihtuneet kisakiekkoihin. Klo 10:00 oli starttaamassa Oulujokiajo, joka on paikallinen kuntoajo, mutta perinteisesti kärjessä kuntoillaan kovaa ja ratkotaan samalla epävirallinen Oulun maantiemestaruus. Naisilla tässä ei kovin paljon kyllä ole yleensä saumaa voittaa, sillä naiset ja miehet ajavat samaa sarjaa Hyvä ja kovavauhtinen, reilun sadan kilsan ajo miesporukassa oli kuitenkin itsellä hakusessa.

 

Kisa Kuntoajo lähti liikkeelle 4km:n saattoajolla, jonka jälkeen kiihdytettiin hiljalleen matkavauhtiin. Pidin huolta siitä, että olin alkumatkasta sijoittuneena melko kärkeen, etten tipahtaisi vahingossakaan miesten pääjoukosta. Jossain vaiheessa pääjoukko olikin muodostunut ja kärjessä rakennettiin hetken aikaa irtiottoa Oulun pieniin ylämäkikinkamiin. Oma meno tuntui mukavalta ja helpolta kun irtioton lähdettyä meno rauhoittui vielä entisestään tasaisemmaksi. Siinä sitä sitten ajeltiin, kunnes keskellä ei-mitään alkoi pyörän takapää tuntumaan vähän kummalta. Muutaman kilsan vielä jatkoin, mutta kun pienikin epätasainen kohta tiessä alkoi tuntumaan kummalta, vilkaisin takakiekkoa; rengas oli lähes tyhjä! Asia piti vielä varmistaa kanssapyöräilijältä, kun en meinannut uskoa, mutta niin vain piti jättää ajo n. 45km:n kohdalle ja tuli elämäni toinen DNF tuloslistalle. Onneksi pääsin erään Oululaisen herrasmiehen kyytiin seuraamaan kisaa pyörineni, sillä huoltoautosta ei näkynyt koko kisan aikana vilaustakaan.

Renkaan tyhjeneminen harmitti, mutta pahempaa harmitusta oli vielä tulossa, kun seuraavana yönä alkoi tyhjenemään myös tyttö. Mahassa myllersikin lähes koko ensimmäisen lomaviikon ja olo normalisoitui vasta perjantaiksi. Perjantaiaamuna kävin koittamassa pyörän päällä josko maha jo kestäisi reippaampaa menoa ja kestihän se. Tämähän tarkoitti sitä, että märkäpuku ja lenkkarit pakattiin reppuun ja reppu sekä pyörä autoon. Auton nokan suuntasin illaksi Oulaisten Piipsjärveä kohti, jossa käytiin mukavassa kyläkisa hengesssä triathlonin supersprintti, jossa  matkoina  oli 400m-10km-5km. Ilman lämpötila ei ollut triathlonkisaan ihan paras mahdollinen, sillä mittari näytti +13 astetta ja tuulikin oli melkoisen voimakasta. Parikymmentä olosuhteita uhmaavaa triathlonistia oli kuitenkin löytänyt tiensä paikan päälle.
 

Talvivaatteet olivat tarpeen.

 Jos oli ilma kylmää, niin vesi vasta kylmää olikin, ei onneksi mitään ihan mahdotonta kuitenkaan, virallisesti ilmeisesti +14 asteista. Kylmää vettä pahempaa olikin uinnissa kova tuuli ja sitä myöten kova, terävä aallokko. Lisäksi poijut olivat   korkeintaan jalkapallon kokoisia, joten eihän niitä meinannut nähdä mitenkään kun vielä ilta-aurinkokin nätisti paisteli silmään. Rehellisesti sanottuna en ole koskaan tehnyt yhtä huonoa uintia kisassa. Mutta oli siellä ilmeisestii vaikeaa muillakin ja ihmeen kaupalla pääsin rantautumaan koko porukasta luullakseni toisena. Pyörä kulki puuskittaisesta kovasta tuulesta huolimatta yllättävän mukavasti. Kaksi miestä pääsi pyörällä ohitseni, mutta itsekin sain yhden viestijoukkueen pyöräilijän kiinni. Vaihto sujui rutiinilla melko nopeasti, mitä nyt yksi puu meinasi unohtua kiertää ja jouduin hieman palaamaan taaksepäin. Juoksussa ensimmäiset kilsat sujuivat kohmeisia jalkoja lämmitellessä, mutta vauhti oli kohmeesta huolimatta ihan kohtalaista. Kun jalat sitten vihdoin lämpenivät ja lisäsin vähän vauhtia alkoi maha yhtäkkiä ilmoittamaan, ettei halunnut, että etenisin niin reippaasti. Koitin jopa pysähtymistaktiikkaa, kun takanakaan ei näkynyt ketään. Ei toiminut pysähtyminen ja vauhti hidastui aika paljon hetkeksi, kunnes yhtäkkiä alamäkeen rullaillessa sain rentouduttua sen verran, että mahaongelma katosi ja vauhti nousi itseasiassa melko hyväksikin viimeiselle 1,5km:lle. Maaliin sain vielä otettua pienen loppukirinkin, kun pääsin kuittaamaan aiemmin ohitseni juosseen miehen selän:) Naisten voitto siis tuli kotiin ja miehissäkin oisin ollut neljäs. Tulokset

 

Majakkatriathlonista ajelin kotiin syömään ja nukkumaan ihan vain herätäkseni kohta taas uuteen kisapäivään. Lauantaina pakattiinkin autoon maastopyörät ja suunnattiin XC-kisaan Raaheen. Oma pikkupyöräinen Giantini ei ollut kisaan valitettavasti ihan yhtä valmis kuin minä, sillä keulan toiminta oli lähes olematonta, mutta en antanut asian häiritä, vaan ajattelin saavani joka tapauksessa hyvän 1,5tunnin kovemman ajon. Kisa lähtikin liikkeelle varsin mallikkaasti. Ratakin vaikutti varsin mukavalta. Oli melko paljon pururataa, mutta myös kivaa  singletrack-polkua, mikä ei ollut kuitenkaan mitenkään ylitsepääsemättömän teknistä. Jostain kumman syystä rata kuitenkin muuttui kierrosmäärän kasvaessa yhä teknisemmäksi ja teknisemmäksi. Kivet kasvoivat isommiksi ja terävämmiksi ja juuret työntyivät maasta aina vaan liukkaampina. Pyörän toimintakin tuntui koko ajan vaan heikkenevän ja heikkenevän. Heli pyyhälsi jossain kolmannen kierroksen kohdalla lopullisesti ohi, eikä ollut mitään jakoa lähteä matkaan mukaan. Helin selkä kaikkosikin melko nopeasti näkyvistä ja minä jäin taistelemaan yksin kiviä vastaan. Viimeisellä kierroksella yritin vähän vielä rauhoittaa menoa saadakseni sujuvamaa ajoa, mutta ajovirheitä tuli hitaammasssa vauhdissa vaan entistäkin enemmän. Olin muuten melko onnellinen kun maali lopulta tuli vastaan ja sain vetää lenkkarit jalkaan kolmen kilsan reipasta juoksua varten! Olipa muuten mukavaa juosta!:) Kisan tulokset kierrosaikoineen ovat nähtävissä Täältä.

 

Kuva: Mikael Erkkilä

 

Vähän aikaa sain kyllä kisan ja juoksun jälkeen puhutella itseäni; Oliko mitään järkeä lähteä ajamaan XC-kisaa toimimattomalla, lähes täysjäykällä pyörällä kun maastopyörälenkkejäkin oli tälle vuodelle takana tasan yksi? Olikohan varmasti viisasta neljän päivän "tyhjennysharjoituksen" jälkeen tehdä kaksi kovatehoista suoritusta peräkkäin vain vajaan vuorokauden palautumisajalla?  Melko pian sain kuitenkin todettua, että sain kyllä ihan sen mitä kisalta halusinkin; puolentoista tunnin kovan VK-vedon ja päälle vielä oikeastaan tosi hyvän juoksunkin. Sen verran nyt ehkä jäi hampaankoloon, että keula pitää saada kuntoon ennen seuraavaa kertaa, milloin se ikinä tuleekaan. Lähitulevaisuudessa nimittäin ajokkina tulee toimimaan  vain maantiepyörä. 

 

Kunnonkohotusta ja jalkojen järkytystä

Kesä ja kisakausi lähestyy kovaa vauhtia ja sehän tietää sitä, että kuntoa on pitänyt alkaa kaivamaan taas pikkuhiljaa esiin ja mikäpä onkaan sen hausekempaa ja tehokkaampaa kunnonkohotusta kuin järkyttää jalkoja pienellä kisailulla.

Kevään ensimmäinen numerolapullinen kunnonkohotusstartti tuli tehtyä huhtikuun viimeisenä viikonloppuna, kun kävin juoksemassa Iissä 10km:n testijuoksun. Jalat kokivat melkoisen ensijärkytyksen, kun joutuivat pinkomaan yhtäkkiä kolme varttia kutakuinkin täysiä. Kovemmat juoksut olivat olleet kohtalaisen satunnaisia ja kisakenkiä en ollut ennen kisastarttia käyttänyt reiluun puoleen vuoteen jalassa.  Sääkään ei varsinaisesti juoksua suosinut, vaan Oulun aurinkoinen reilusti plussan puolella ollut säätila vaihtui 30km:n matkalla Iihin lumisateeseen ja lämpötilakin laski koko ajomatkan ajan tasaisesti kohti nollaa. Vähän meinasi palella starttia odotellessa, mutta juostessa ei onneksi ja maalikin tuli vastaan ihan kohtalaisen tyydyttävässä ajassa 45:46.

Juoksusta jäi hyvä mieli ja luotto siihen, että juoksukuntokin saattaisi vielä ennen kesää löytyä. Seuraavana päivänä oikea lonkka kuitenkin ilmoitteli itsestään ikäviä kipusignaaleja. Juoksut jäivätkin seuraavaksi pariksi viikoksi kokonaan muutamia 10-20 minuutin yrityksiä lukuunottamatta, mutta onneksi pyöräily onnistui. :)

Kevään toinen kunnonkohotusyritys oli 9.5. kisailtu Ii Ironman. Hauska kaveriporukan keskenäinen kisailu, jossa joskus on pyöräilyosuus ajettu myös jopoilla, mutta tänävuonna panokset olivat ilmeisesti koventuneet, kun jopojen tilalla lähes kaikilla osallistujilla oli maantiepyörät ja kisan jälkeenkin vertailtiin kovasti niin sykedataa kuin kisan aikaista tankkaustakin. Kisassa uitiin 1500m uimahallissa, jonka jälkeen hypättiin pyörän päälle, poljettiin Oulusta Iihin mukavassa vesisateessa (reitin sai valita itse) ja juostiin Iissä vielä reilun 13km:n lenkki. Uinti sujui itsellä yllättävän kivasti ja koska ohituksia tuli tehtyä muutama, niin vaihdossa ei tarvinut onneksi kiirehtiä, sillä luotin pyörävauhtiini. Pyöräilyn jälkeen eroa oli kuitenkin vain muutama minuutti ja tämähän tiesi sitä, että tossua piti pistää toisen eteen ihan reippaasti. Juoksu kulkikin ihmetyksekseni todella hyvin, kun kohmeiset ja märät jalat parin kilometrin jälkeen lämpenivät ja maalissa sain tuuletella Ii Ironman titteliä. :)

 

Uudet vaatteet. Kiitos Chebici!

Jalat saivat Ii Ironmanin jälkeen levätä muutaman päivän, mutta helatorstaina annoin niille seuraavan shokkihoidon OTC:n perinteisessä duathlonissa. Sään suhteen sama tendenssi jatkui ja olin läpimärkä jo ennenkuin olin päässyt edes kisapaikalle. Huono sää ilmeisesti pelotti myös osan kisaajista pois, vaikka itse kisan aikana ei satanutkaan. Sade oli kuitenkin muuttanut juoksuosuuden melkoiseksi lällyksi ja juoksu tuntui melkoiselta lyllertämiseltä. Tunteeseen nähden vauhti oli kuitenkin kohtuullista. Jäin edellisvuoden ajasta n.1,5min, mikä yllättäen tuli kaikki pyöräosuudelta, mutta viimevuonna olikin kesäsää. Sään syyksi siis huono pyöräjalka. :) Kuva ja tuloksiin tästä.

 

Antti Ylönen oli duathlonissa miesten nopein,
minä olin naisten nopein.

 

Seuraava järkytys  jaloille piti olla nyt lauantaina, sillä olin ilmoittautunut terwamaratonin puolikkaalle. Tälläkertaa en kuitenkaan päässyt edes starttiviivalle ja jalkojen käskytys vaihtui lepoon ja sohvalla makailuun, sillä perjantai-iltana alkanut kurkkukipu muuttui aamuun mennessä melko tukkoiseen oloon. Tämä päiväkään ei ollut meidän perheessä minkäänasteista urheilun juhlaa, sillä Juhan maastopyöräkisa  päättyi muutaman metrin jälkeen ketjun katkeamiseen :(. Jospa tämän kesän huono onni olisi nyt sitten ollut tässä. Parin viikon päästä alkaisi jo triathlonkausikin, joten nyt pitää alkaa varmaan niistämään.

Maantielenkkeilyä

Maaliskuun lopun ja huhtikuun alun viikot ovat olleet todellista peruspuurtamista treenien parissa. Maaliskuussa tuli hiihtokisojen jälkeen heitettyä vielä muutama onnistunut (ja myös muutama vähemmän onnistunut) hiihtolenkki, sekä kaivettua pitkästä aikaa myös lumilauta esiin työpäivän merkeissä. Sukset sai kuitenkin onneksi pääsiäisen korvilla laittaa varastoon odottelemaan seuraavaa talvea ja maantiekausi pääsi lopulta Oulun korkeudellakin alkamaan.

Kylläpä kelpasi!

 

Talven aikana meidän perheeseen tuli kaksin kappalein uusia tulokkaita ja siksipä maanteiden sulamista lenkkikuntoon tulikin jo odoteltua kuumeisesti. Olemme nyt siis Juhan kanssa näiden uusien tulokkaiden myötä Team Scott (not sponsored by) ja täten meilläkin siirryttiin nykypäivään ja sähkövaihteiden aikakauteen. Juha oli bongannut järkihintaisen Scott Foil runkosetin, johon kuului myös Ultegran sähkövaihteet ja kun yksi pyörä oli  rakennettu ja Juha todennut, että tulipa hieno, niin yhtäkkiä posti toi meille myös pari kokoa pienemmän version. Sähkövaihteet itsessään kuuluivat settiin, mutta muut osat haalittiin nettikauppojen tarjouksista, kaapin nurkista tai vanhoista pyöristä. Kun osat olivat minunkin pyörää varten olemassa, alkoi Juha taas rakentaa. Minä katsoin lähinnä vierestä, miten osat siirtyivät yksitellen keittiövaa'an kautta pyörään. Sähkövaihteiden manuaalista on tosin kuulemma minulle luvassa myöhemmin tentti. Pyörän tekniikka kun pitää kuulemma ymmärtää täysin, että osaa toimia kriisitilanteessa.

 

On se hieno! Kesällä nähdään  onko se myös nopea!

Asfalttia! On se niin mukavaa pintaa renkaan alla!
 

Uudesta kulkupelistä huolimatta ensimmäiset maantielenkit olivat itselle kyllä hyvin nihkeitä. Vauhdin hurmaa ei montaa metriä päässyt lenkeillä fiilistelemään, korkeintaan muutaman alamäen verran. Yksi miesletkan peräpään valvojana tehty kitumislenkki onneksi korjasi tilannetta melko hyvin ja pikkuhiljaa on alkanut pyörä taas liikkua ihan järkevää vauhtia. Yhdellä iltalenkillä vauhti nousi jopa melko hurjaksi ja pysytteli yli 40km/h lukemissa useiden kilometrien ajan. Kyseessä ei ollut myötätuuli, eikä valitettavasti oma reisilihaskaan, vaan traktori, jonka peesiin onnistuin sattumalta pääsemään. On se vaan ihmeellinen asia tuo peesihyöty! Vaikka lenkkivauhdit alkavatkin palailemaan järkeviin lukemiin, kunto on tällähetkellä selvästi nousussa ja kaikki lenkkeily kivaa, on pientä vihreyttä ollut silti havaittavissa, kun some maailmasta tulee kuvaa ja raporttia milloinmistäkin päin Eurooppaa, kun pyöräilijät ja triathlonistit viettävät kevätleirejään etelän lämmössä. Juhakin pakkasi oman Scott Foilinsa laukkuun ja leireilee huhtikuun loppupuolelle asti Espanjan auringossa. Olisihan se ihan mukava itsekin päästä jo ilman kengänsuojia ja kalsareita lenkille, mutta eiköhän sitä kerkeä. Kesälomaan on muuten enää kuusi viikkoa!

 

Maantielenkkeilijä

Hiihtoloma ja hiihtokisaputki

Hiihtolomaa vietettiin taas Pohjois-Suomessa viikolla 10 ja oma lomanikin sujui melko lajinomaisissa tunnelmissa. Valitettavasti opettajille koululaisille ei järjestetä lomaa koulusta muille lajeille, joten vähän piti tämänkin loman aikana ulkoilla myös muuten kuin suksilla, vaikka hiihtoloma kyseessä olikin.

 

Lajinomaiseen lomatunnelmaan ei ollut vaikea päästä, sillä loma alkoi helmikuun viimeisenä lauantaina Kempeleen Köykkyrissä hiihdetyllä Pertin hiihdolla, joka on siis numerolapullinen kuntohiihto, kuten edellisviikonlopun Haukipudashiihtokin. Valmistautuminen ei ollut taaskaan kaikkein optimaalisinta, sillä perjantai-iltana lenkin jälkeen oli niin kova väsy, että suksetkin jäivät voitelematta. Luotin kuitenkin siihen, että keli olisi liukas ja jotain voiteiden rippeitä olisi suksen pohjissa vielä edellisviikonlopun jäljiltä.

 

Verrytellessä jalat tuntuivat raskailta ja latukin vähän pehmeältä, joten melko monenlaista ajatusta hiihtämisen järkevyydestä kerkesi päässä verryttelyn aikana liikkumaan. Lisäksi sain taas ihmetellä oikeiden hiihtäjien toimintaa starttialueella, hiihtelivät nimittäin kisasukset kädessä starttialueelle ja asettelivat ne huolella eturiviin odottelemaan. Itsehän en siis yhtään ymmärtänyt, että olisin voinut hyvin itsekin jättää sukset hyville starttipaikoille odottelemaan. Kun sitten saavuin starttipaikalle viimeisten joukossa kymmenen minuuttia ennen starttia, ei järkevää paikkaa enää löytynytkään.  Alkumatka startin jälkeen olikin melko hidasta menoa, paikoin jopa kävelyä ylämäessä, mutta melko pian ruuhka onneksi helpotti ja pääsin hiihtämään sopivaa vauhtia. Melkein koko reissun ajan miehistä löytyi sopivaa peesiapua ja meno tuntui mukavalta, paikoin jopa vauhdikkaalta. Maalin lähestyessä vauhti alkoi letkassa vähän hiipumaan ja  n.5km ennen maalia irtauduin peesiavuista ja hiihtelin vähän reippaampaa maaliin. Hiihdosta jäi hyvä mieli ja ennakko-odotuksista huolimatta jaloista tuntui löytyvän hyvin paukkuja vielä lopussakin. Reitti oli jälleen omille hiihtotaidoille paikoin vähän tekninen, sillä mutkaa ja epätasaista alustaa riitti alussa melko pitkän matkaa, mutta näissäpä sitä oppii! Tulokset löytyy täältä. (Myös Juha hiihti, mutta nyt eroa oli Juhan hyväksi jo sen verran, että mun taitaa olla turha sillä leveillä)

Kuva täältä
Lähtötunnelmaa. Kyllä minäkin siellä oon.

Kuva täältä
Lähtö on tapahtunut. En jaksanut kovin kauaa alkuun tasuria.

 

 

Pertin Hiihdon jälkeen hiihtolomailu jatkui lajinomaisissa tunnelmissa sunnuntain pitkällä 50km:n lenkillä ja Falunin MM-kisoja penkkiurheillessa, mutta myöhemmin hiihtolomaviikolla täytyi välillä poiketa vähän teemasta. Facebook tiesi nimittäin kertoa, että Etelä-Suomessa ajetaan jo maantiepyörillä lenkkiä kuivilla teillä. Ihan maantiepyörällä en itse lenkille uskaltanut, vaan krossarini sai eturenkaakseen nastoilla varustetun version. Muutama luonteenkasvatuslenkki tulikin viikolla maantien laidassa ajettua. Pääosin Oulun lenkkitietkin oli jo asfaltilla, mutta kuivasta ja auringosta sai valitettavasti vain haaveilla.

 

Asfalttia oli selvästi näkyvissä!

 

Hiihtoloma loppui lopulta kuten alkoikin, eli lajinomaisissa tunnelmissa numerolappu rinnassa. Nyt numerolapussa luki jo astetta suuremman hiihtotapahtuman nimi; Tervahiihto. Nössöilin  Järki oli mukana ilmoittautumista naputellessani ja nimi löytyikin puolimatkan, eli 37km:n vapaan lähtölistalta. 

 

Lämmittelyn jälkeen muistin edellisviikonlopun pro-hiihtäjien esimerkin suksien viemisestä valmiiksi lähtöpaikalle ja  koska itseluottamus oli kova, niin asettelin sukseni huolella viidenteen lähtöriviin ja sainkin siis erittäin hyvän lähtöpaikan. Itseluottamus tosin koki pienen kolauksen melko pian,  kun löysin itseni lähes heti lähdön jälkeen rähmältään maasta.  Tähän ei onneksi muutamaa sekuntia kauempaa tuhraantunut, enkä onneksi onnistunut aiheuttamaan kasaakaan, joten sain kerättyä itseni nopeasti. Alkumatka sujui ihan mukavaa vauhtia pitävän letkan perällä. Menohalua oli kyllä  enemmänkin, mutta hiihtäjien ohittelu kapealla uralla oli melko työlästä. Vauhtia pidettiin kuitenkin sen verran reippasti, että vettyneellä perinteisen uralla ei meinannut irrota hartioista kovempaa vauhtia. Lopulta sain letkan hiihtäjä kerrallaan ohitettua ja pääsin omaan vauhtiin, ohittamani letka jäikin samantien ja yhtäkkiä hiihtelinkin ihan yksin seuraavat 10km. Vauhtia kovalla hyväkuntoisella baanalla ja kovassa myötätuulessa tuntui olevan niin, etten itseni perässä meinannut pysyä! Mittari näytti 25km/h lukemia, suksi luisti ja matka eteni todella nopeasti. Vähän ennen puoltaväliä ohitseni tuli loivassa alamäessä nainen ja hyppäsin hänen peesiinsä. Miehiä voi päästää menemään, mutta ei sentään naisia! Latu muuttui loppuakohden vähän pehmeämmäksi ja epätasaisemmaksi, mutta matka eteni edelleen joutuisasti. Vajaa 10km ennen maalia ohitsemme pyyhälsi pari vanhempaa herrasmiestä ja päätin jaksaa heidän vauhdissaan. Pikkuhiljaa letkasta tipahti ensin nainen, jonka hyvässä peesissä olin hiihdellyt ainakin 10km ja lopulta toinen miehistäkin. Lopun ylämäissä koitin vielä tiputtaa toisenkin miehistä, mutta maksimisykkeen hakeminen ylämäkeen kostautui heti mäen päällä pohjekramppina. Niinpä jo kuitatuksi luullut selkä painelikin heti mäen jälkeen reippaasti ohi ja sain hiihtää rauhassa omaa vauhtiani maaliin vain räntäsadetta vastaan taistellen.  Lopputuloksissa löysin itseni sijalta 8. ajalla 1:52:08. Oikeiden hiihtäjien vauhtiin on vielä matkaa,  mutta olin suoritukseen kyllä hyvin tyytyväinen. Maalissa höpöttelin vielä tuttujen kanssa ja fiilistelin päivän suoritusta, mikä on näissä tapahtumissa aina melkeinpä parasta. Tulokset

 

Tähän on nyt hyvä lopettaa hiihtoloma ja  hiihtokisaputki tältä vuodelta. Jospa se kevät jo kohta oikeasti löytäisi Oulun korkeudellekin ja pääsisi oikealla  maantiepyörällä oikeasti maantielenkille.

 

 

 



 



Laturetkellä Haukiputaalla

Tänään tuli puettua jälleen numerolappu paidan päälle useamman kuukauden tauon jälkeen, kun Haukiputaalla hiihdettiin perinteinen laturetki; Haukipudashiihto. Sen verran kaukana oli hiihtely kuitenkin itsellä tässä tapahtumassa retkeilystä, että kaikki neljä huoltopistettäkin tuli 33km:n matkalla ohitettua melkoisella vauhdilla. Erityisesti retken lopussa oli kyllä ihan rehellinen kisataistokin itsellä päällä, sillä tässä taisteltiin sentään tosissaan meidän perheen hiihtomestarin tittelistä:)

 

Numerolappunen

Viikon aikana sääennuste lupaili sunnuntaille milloin mitäkin, väliin selkeää nollakeliä ja väliin taas räntäsadetta ja lämpöasteita. Jännän äärellä seurailin koko viikon mihin suuntaan ennuste kääntyy, sillä oma hiihtokalustoni on varsin rajallinen ja räntäsateeseen en olisi omalla suksikalustollani uskaltautunut. Loppuviikosta sääennuste alkoi loputa näyttää lupaavalta ja lopullisen päätöksen laturetkelle osallistumisesta tein perjantai-iltana. Päätös vaikutti lähinnä lauantain ohjelmaan ja maltoinkin ajella Ouluhallin ratavuorolla lauantai aamuna melko hyvin omaan, rauhalliseen tahtiin, vaikka mikään ei keskellä talvea olekaan hauskempaa kuin peesailla  miehiä ja kiertää 300 metrin ympyrää pyörällä n.40km/h nopeudella.

 

Sunnuntaina hyvin nukutun yön jälkeen pakattiin Juhan kanssa sukset autoon ja suunnattiin kisapaikalle Haukiputaan uimahallille. Ilmoittautumiset, muutamat vessakäynnit, tuttujen kanssa vähän rupattelua ja olikin aika suunnata kohti lähtöpaikkaa. Alkuverraa kävin hiihtämässä muutaman minuutin ja matkaakin kertyi verryttelylle lähes kilometrin verran. Mitäs sitä turhia lämmittelemään, edessä olisi kuitenkin 33km:n retki, joten eiköhän siinä lämmin kerkeä tulemaan;) Tosiasiassa tuli oikeasti vain kiire lähtöalueelle, että saisin edes jonkunlaisen lähtöpaikan. Lyhyenkin verryttelyn aikana kerkesin kuitenkin toteamaan sen tärkeimmän, eli sukset toimi hyvin ja keli tulisi olemaan hyvin nopea.

 

Toimiva suksi, joka oli käynyt ammattilaisen käsittelyssä

Starttialue vilisi taas tiukkoihin hiihtoasuihin pukeutuneita PRO hiihtäjiä, jotka olivat varmasti käyneet testailemassa ennen kisaa kymmentä pulvereilla ja napeilla voideltua suksipariaan. Minäkin olin yrittänyt laittautua PRO:n näköiseksi ja olin viritellyt tri-kisavyöhön geelit. Juomarepunkin olin ottanut mukaan, ettei huoltopisteillä tarvisi pysähtyä. Tästä huolimatta kaikki muut näytti taas tosi kovilta, ja en ollut enää ollenkaan varma kannattaako lähtöpaikkaa ottaa kovinkaan edestä. Juhaa en enää nähnyt starttialueella, mutta asetuin kuitenkin tutun selän, Orvolan Sarin taakse ja kuitenkin myös melko eteen. Ajattelin, että siinä Sarin perässä jos pysyisi niin hyvin menisi. No seuraavat viisi minuuttia siinä pysyinkin, kunnes startti klo 12:00 pamahti.



Startin jälkeen mittari kääntyi välittömästi punaiselle, kun tasatyönnöllä kiihdytettiin matkaan. Lähtösuora oli reilun sata metriä pitkä ja kääntyi sitten jyrkästi oikealle baanan samalla kaventuessa kolmasosaan leveydestään. Niinhän siinä sitten kävi, että mutkassa juuri minun edessä miehiä alkoi rakentaa kasaa ja minä jouduin kasan jatkoksi. Enpä olisi uskonut, että ensimmäinen kasa johon joudun tulee hiihto- ei pyöräkisassa! Selvisin kasasta onneksi melko nopeasti ja ehjällä kalustolla. Ystävällisiä miehiä päästi minut ohitseen ja pääsin mukavasti nousemaan sijoja ylöspäin. Reilun kilsan hiihdon jälkeen kuitenkin kömysin taas! Nyt oli ihan oma syy, kun aloin alikulussa varomaan hiekoitusta ja vaihtamaan hiihtolinjaa huolimattomasti. Ystävällisesti minut ohitseen päästäneet miehet tulivat tässä taas ohi. Hävetti sen verran paljon, että tyydyin sitten hiihtelemään letkan perässä johon kömyämiseni jälkeen päädyin. Vauhti oli ihan hyvää, mutta silti tuntui, että menohalua olisi ollut ehkä aavistuksen enemmänkin.

Vajaan kymmenen kilometrin jälkeen oli ensimmäinen ylämäki, joka meni melkolailla kävelyksi letkassa, mutta sitten 33km:n ja 18km:n reittien erkaantuessa väki väheni ja sai enemmän hiihtää omaa hiihtoa. Suksi luisti ja meno tuntui helpolta. Välillä sain joistain miehistä peesiapua, mutta vaikka suksi luisti itsellänikin hyvin, näytti se olevan monella miehellä vieläkin liukkaampi ja myötämäkeen tipuin aina letkasta.  Laturetken puolenvälin paikkeilla reitti käy mutkan Virpiniemen kilpaladuilla, joissa nousua ja laskua riittää. Ylämäet sujuivat itsellä jotenkin naurettavankin helposti ja kivuttomasti. Ylös pääsin hyvällä rytmillä hiihtämällä ja vieläpä sen verran nopeasti, että mitään kammohapotusta ei jalkoihin kerinnyt mäissä syntymään. Alamäissä sitten riitti enemmän tekemistä, kun vauhtia liukkaalla ladulla riitti, mutta taitoa askeltaa mutkiin ei. Muutama lasku menikin enemmän tai vähemmän jarrutteluksi tai vähintään selkä suorana laskemiseksi. Näitä pitäisi kyllä harjoitella!

 

Virpiniemen jälkeen hiihdin muutaman kilometrin kovempaa saadakseni edellä näkyneen miesten letkan kiinni. Saatuani tämän letkan kiinni vajaa kymmenen kilometriä ennen maalia, vilkaisin kelloa ja totesin, että oli aika evästauolle. Nappasin geelin vyöstä ja aloin työstämään sen syömistä, kun samassa takaa kuului tutut tsempit, kun Juha pyyhälsi ohi. Oli varmaan odotellut sopivaa iskunpaikkaa kun minä alan syömään;)  Kun selvisin evästauostani, oli eroa Juhaan tullut jo jonkin verran, mutta selkä oli näkyvissä. Sitten alkoi takaa-ajo! Väliin oli päässyt muutama mies, jotka sain ohitettua. Selkä näkyi edelleen, mutta en saanut eroa kirittyä. Juha puolestaan ohitteli taas muutamia miehiä, ja minä kohta perässä. Sain Juhan selän pidettyä näkyvissä varmaan n. 5km:n verran, mutta pari kilsaa ennen maalia erään hiihtosillan jälkeen olinkin yhtäkkiä yksin. Hetkeen ei näkynyt ketään edessä, eikä takana. Tiesin kuitenkin, että kaukana Juhan selkä ei ole, joten sain todella hyvin pidettyä vauhtia yllä. Hiihdin kyllä täysin omien taitojeni äärirajoilla. En kyllä niinkään kunnon, sillä sykkeet eivät edes lähennelleet anaerobista kynnystä. Keli vaan oli sen verran liukas, että en vain osannut hiihtää enää kovempaa. Maali lähestyi kovaa vauhtia, mutta kenenkään selkä ei. Maali tuli lopulta vastaan minuutin ja 14 sekuntia Juhan jälkeen ajalla 1:40:59. Vielä sai Juha pitää meidän perheen hiihtomestarin tittelin itsellään! Mutta katsotaanpa ensivuonna sitten!

Joltain satunnaiselta hiihtolenkiltä

Pakkasviikon treenipäiväkirja

Pakkasia ja lumisateita on riittänyt joulun jälkeen Oulun seudulla vähintäänkin tarpeeksi. Minunlaiselleni, pakkasta pelkäävälle, mutta silti vahvasti ulkoliikuntaorientoituneelle tulee pakkasjaksoilla aina eteen aina pientä soveltamista viikon urheiluihin. Tälläviikolla pysyin pakkasten aikaan visusti sisätiloissa, mutta viikonloppuna pääsi onneksi taas ulkoilemaan. Tältä näytti mun pakkasviikko:

Maanantaina kävin oululaisten triathlon- ja pyöräilyihmisten keskuudessa tunnetussa, legendaarisessa Markon prässissä, joka on siis tavallinen, perusrehellinen kuntopiiri. Tälläkertaa mentiin kuusi 10min kierrosta lyhyine alku- ja loppuverryttelyineen. Prässin jälkeen olen yleensä käynyt juoksemassa n.20minuutin palauttavan lenkin muiden prässäilijöiden mukana, mutta nyt pakkasen paukutellessa n. -20 asteen lukemissa jätin juoksut suosiolla välistä. Loppuillan kestävä yskä ei nimittäin kiinnostanut. Juoksulenkin sijaan ajelin autolla kotiin, hyppäsin pyörän selkään ja rullailin rullien päällä samaisen 20 minuutin pätkän. Juha vielä muistutteli ja patisteli pitämään kadenssin korkeana, joten hyvä pieni pyörittely tuli tehtyä. Viikko lähti mukavasti käyntiin. 

yht. 1h45min

Tiistaina pakkanen oli ulkoliikuntaan keuhko-ongelmaiselle edelleen liian kova, joten pakkasin uintikamat reppuun ja ajelin autolla Raksilan uimahallille. Matkalla mietin uintitreenin sisältöä. Kyllä, suunnittelin tätä matkalla. Jotkut varmasti miettivät ja suunnittelevat uintitreeninsä ties kuinka kauan etukäteen, mutta unohtavat ottaa huomioon olosuhteet. Ja ei, uimahalleissa ei ole vakio olosuhteet. Tärkein muuttuva tekijä on nimittäin muiden ihmisten määrä. Mikäli se on kohtuullinen, voi ehkä yrittää uida kovempaa, mutta mikäli samalle radalle puskee kymmenen muuta uimaria, on turha yrittääkään uida kovempia vetoja, saati käsivetoja.  Altaalle päästyäni totesin ilokseni, että tilaa on mukavasti ja niinpä alkuverryttelyiden ja tekniikkapätkien jälkeen uin pääsarjana lajivoimana käsivetosarjan: 5x(300 KV II- +100 KV II+), sekä loppuun vielä vähän kelailua ja pari spurttia.  Uinti kulki hyvin, radoilla ei ollut ruuhkaa ja lopuksi pääsi tietenkin vielä saunaan. yht. 1h30min/4,5km 

 

 

Keskiviikkona pakkanen näytti töiden jälkeen lauhtumisen merkkejä ja olin innoissani lähdössä ulkoilemaan. Juoksulenkille lähtö kuitenkin venyi ja pakkanen kiristyi. -15C  pakkasessa voi kuitenkin vielä tehdä kevyttä PK lenkkeilyä, kun vaan muistaa pukeutua oikein; vetää buffin naaman eteen ja ottaa toisen vielä vaihdon varalle taskuun. Perus PK lenkki onnistui ihan kivasti useammasta vaatekerrasta huolimatta. yht. 1h/10km

Torstaina pakkanen oli taas tutuissa, lähes -20 asteen lukemissa. Torstaisin on kuitenkin pyörinyt seuran spinning vuoro, johon nyt itsekin suuntasin ensimmäistä kertaa pariin vuoteen. Spinning ei ihan ole niitä mun lempilajeja. Siinähän tulee ihan hirveä hiki! Treenistä tuli kuitenkin hyvä ja oli mukavaa nähdä seurakavereitakin. yht. 1h (+50min siirtymät pyörällä toppavaatteissa)

 

Pakkasesta huolimatta ulkoilin muuten päivällä myös tunnin verran luistimet jalassa, kun sijaistin liikunnanopettajaa. Tätä ei kuitenkaan lasketa, niinkuin ei muutakaan hytötyliikuntaa, kuten siirtymiä.

Perjantain vietin edelleen sisäliikunnan parissa. Hölkkäsin viiden minuutin matkan salille ja tein hyvän kestoivoimaharjoituksen pitkällä core jumpalla. Tuntui kevyeltä. yht. 1h 45min

 

Lauantaina pakkanen oli ja pysyi vielä aamulla, joten ei muuta kuin uintikamat reppuun. Nyt suunnitelmakin uintitreeniin oli jo olemassa, sillä Raatin uimahallissa tiesin kokemuksesta olevan ihan kivasti lauantai aamuisin tilaa. Tarkoituksena oli uida kovempia VK vetoja ja lopuksi testata vauhtia vähän 400m matkalla. Suunnitelmat meinasi mennä pipariksi, kun hallilla huomasin, että niin sykemittarin panta kuin itse kellokin olivat jääneet kotiin. Sykemittaria ilman kyllä pärjää, mutta kovemmat vedot on vähän tympeitä tehdä, mikäli niihin kulunutta aikaa pitää arvailla. Onneksi Veera oli töissä ja pelasti treenin. Sykemittarin kello löytyi lainaksi ja sain uitua vedot ihan kelvollista vauhtia. Kiitti Veera! :) yht. 1h 35min/4500m

illalla pakkanen lauhtui ja pääsin vihdoin ulos. Kevyt Pk juoksulenkki kulki perusmeiningillä, loppuun vähän kävelyä. yht.1h15min /12km

Sunnuntaina pakkanen oli vaihtunut nollakeliin. Pitkästä hiihtolenkistä tuli tänään tosiaan piiiiitkä. Edellisyönä satanut lumi oli tehnyt ladusta vähän turhan pehmeän ja raskaan hiihtää. Eväät oli syöty, energiat kävivät vähiin ja vauhti hyytyi parin tunnin hiihdon jälkeen. Täälläpäin vaan on se kiva juttu, että yleensä pitkäkin hihtolenkki onnistuu siten, että hiihdät pari tuntia toiseen suuntaan ja pari tuntia takaisin. Siinä ei auta lenkkiä jättää kesken, tai kotiin ei pääse ikinä. Viimeiset 7km lenkistä oli melkoista sitkistelyä, mutta lopulta koti tuli onneksi vastaan. Niinkuin aina ennenkin.

yht. 3h30min/41km

Ruoka ja päiväunet tekivät terää ja illalla kävin vielä hölkkäilemässä pienen palauttavan lenkin. Alku oli kankeaa ja sykkeet matalalla, mutta lopussa muutamissa kiihdytyksissä tossu nousi kuitenkin taas kivasti. yht.45min/7km

Pakkasista huolimatta tuli siis tehtyä ihan hyvä viikko. Aikaa urheiluihin tuli käytettyä n.14h ja ainoat synkemmät hetket viikon aikana olivat sunnuntain pitkällä hiihtolenkillä. Niistäkin pääsi kuitenkin yli hyvällä ruoalla ja muutamalla palautuskarkilla. Nyt kohti uutta viikkoa!

Wannabe-urheilijan elämää



Joululomalla sain taas tänävuonna viimevuonna leikkiä ihan oikeaa urheilijaa. Loma alkoi joulua edeltävänä viikonloppuna ja jatkui aina loppiaiseen asti, joten reilut kaksi viikkoa sain viettää ihanaa (wannabe-)urheilijan elämää. Tämähän tarkoitti siis sitä, että aamulla heräsin ihan tavalliseen töihinlähtöaikaan ja aamupalan jälkeen suuntasin päivän ensimmäisiin treeneihin, yleensä sisäliikunnan pariin; salille tai uimaan. Aamukuntoilujen jälkeen tulin takaisin kotiin syömään ja lounaan jälkeen menin päiväunille ja tästä välipalan jälkeen illalla kohti päivän toista urheilusuoritusta, joka oli yleensä aina hiihtoa. Jouluaattona ja joulupäivänä tosin tyydyin vain yhteen ruokahalunkasvatuslenkkiin. Voiko paremmaksi loma muuttua? No voiha sitä.

 

Uudenvuodenaattona nimittäin pakattiin Juhan kanssa auto täyteen suksia ja suunnattiin auton nokka kohti Syötteen maisemia. Tukikohdaksi valittiin hotelli Pikku-Syöte, jossa ollaan leireilty useasti ennnenkin ja paikka on todettu toimivaksi. Neljän päivän ajan sitä sai sitten pistää lomailua vielä vähän jouluviikkoakin paremmaksi, kun ei itse tarvinut edes ruoan tekemisestä huolehtia,(tosin joulukin oltiin äitien jouluruokien äärellä, joten kyllähän sekin kelpasi) kunhan huolehti, että on oikeaan aikaan pöydän ääressä. Mukaan kuvioon tuli myös parinkymmenen minuutin aamuherättelylenkit ennen aamupalaa. Ihan vaan siksi, että jaksaa aamupalapöydästä varmasti syödä kaikkea mitä mieli tekee ja energiavarastot saisi siten täyteen aamupäivän koitoksiin. No kyllähän siinä oikeastikin lähtee aineenvaihdunta paremmin liikkeelle ja lihakset vetreytyy kun käy pienen herättelylenkin ennen aamupalaa.

 

Tykkylumi oli tehnyt kuusista hienoja

 

Kuusessa

Hotelli Pikku-Syöte sijaitsee Pikku-Syöte tunturin päällä, joten mäenkipuamista sai taas harjoittaa jokaisen lenkin päätteeksi vähintäänkin riittävästi. Vai miltä kuulostaa 165metrin nousu noin 3,5km:n matkalla? Aikaa meni kipuamiseen hyvinkin puolisen tuntia, joten kyse ei ole mistään ihan pienestä noususta tasamaan asukin silmissä (eikä etenkään käsissä ja jaloissa). Ensimmäisellä lenkillä nousu meni vielä jokseenkin kivuttomasti, mutta uudenvuodenpäivän ensimmäisellä lenkillä yritin vähän oikaista moottorikelkalla myllättyä uraa pitkin. Eihän siinä hyvin käynyt. Over The Skis:hän se siitä tuli, eli löysin itseni nelinkotin pehmeästä lumesta. Kävelyvauhtiakin hitaammasta vauhdista kaatuminen nyt ei varsinaisesti satu, mutta kun sauva sattui jäämään polven alle. Ikävä rusahdushan se sieltä kuului ja loppumatkan kävelinkin vain yksi sauva apuna. No, onpa näitä sattunut ennenkin ja uudet sauvatkin olivat mukana, joten ei hätää. Iltalenkillä kuitenkin huijattiin sen verran, että ajettiin autolla tunturilta alas hiihtelemään tasamaan tasatyöntölenkkiä perinteisen suksilla. Minähän en kyllä muuten myöntäisi, että mentiin autolla hiihtämään, mutta kun sattui tuttuja paikalle, juuri kun kaivettiin suksia autosta. Noloa. ;)

 

Maisema oli ylhäällä valkoinen

Hiihtolenkit jatkuivat, mutta yhtenä päivänä päätettiin kuitenkin jättää hiihtolenkki välistä ja vuokrata lumikengät. Oltiin nähty ihmisten lähtevän tallustelemaan sellaisilla mukavannäköisiä polkuja pitkin Iso-Syötteen luontokeskukselta käsin. Lähinnä kyllä huvittaa koko lenkki. Ei ihan ollut nimittäin mun juttu tuo lumikenkäily. Ensinnäkään matka ei edennyt. Meno oli ihan liian leppoisaa, 20 minuutin jälkeen oltiin saatu käveltyä huikeat 1,5km! Ei siinä maisemat paljon vaihtuneet. Toisekseen: polun pohja oli niin kova, että siinä olisi voinut kävellä ihan ilman lumikenkiäkin. Uutta, kevyttä pakkaslunta oli maksimissaan viisi senttiä ja siinä ei paljon lumikengät auttaneet. Umpisessakin yritin kävelyä kokeilla, mutta upposin reisiä myöten. Eipä paljon kantaneet lumikengät. Kolmannekseen meillä oli väärät varusteet. Kenkinä olisi todennäköisesti pitäneet olla kunnon vaelluskengät, ei perus talvinastarit kengänsuojineen, sillä meillä kummallakin alkoi kenkä hankaamaan rakkoa jalkaan. 1,5km:n lumikenkätallustelun  jälkeen olikin todettava, että suunta oli vaihdettava takaisinpäin.

 

 

 

Lumikenkälenkille ei kovin paljoa mittaa kertynyt, mutta se toimi itselläni mukavana palauttavana lenkkinä ja illalla tulikin hiihdettyä hyvä lähes 30km:n lenkura. Vielä viimeisenä leiripäivänä tuli hiihdeltyä aurinkoisessa pakkassäässä hyvä, pitkä perinteisen lenkki, kun taas Juha kävi läskipyöräilemässä polkuja, joita oltiin yritetty lumikenkäillä.

 

Hieno oli hiihdellä ja maisematkin vaihtui

Syötteen reissun jälkeen maanatai oli kevyempi päivä, mutta loppiaisena, eli tiistaina pidin vielä viimeisen wannabe-urheilijapäivän salitreenillä ja hiihtolenkillä, vielä jaksoi, mutta hyvä oli pitää loppuviikolla myös kevyempiä päiviä, kun työtkin alkoivat. Hiihtoa joululoman aikana tuli n. 350km, lisäksi kävin salilla ja uimassa muutamaan kertaan. Rullillakin rullailin jonkun kerran pakkaslenkkien päätteeksi sisätiloissa ja pari reippaampaa juoksutreeniäkin mahtui lomaan mukaan. Tunteja kertyi kummallakin viikolla reilusti yli 20, mikä on mulle jo sellainen määrä, että töihin oli tosiaan ihan kiva palata vähän "lepäilemään" loman rasituksia pois ja siirtyä samalla takaisin ihan tavalliseen yhden treenin päivärytmiin.